Kääntäjä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espanja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espanja. Näytä kaikki tekstit

1.5.2026

Voxin kansanedustaja on uhannut ERC:n muslimikansandustajaa karkoituksella Katalonian parlamentissa

 Voxin kansanedustaja on uhannut ERC:n muslimikansandustajaa karkoituksella Katalonian parlamentissa. 

Voxin varapuheenjohtaja Albero Tarradas on saanut kehotuksen kunnioittamaan käytössääntöjä puolustettuaan huutoa "Muslimi se, joka ei pompi" (musulman el que no bote) Espanja–Egypti -ystävyysottelussa 31. maaliskuuta. Hän teki sen parlamenttikeskustelussa torstaina keskipäivällä.

"Jos rouva Najat Driouech ERC:stä kuultuaan päättää olla lähtemättä, hei, mitään ei tapahdu, älä pompi. Emme aio karkottaa häntä sen takia, ainakaan toistaiseksi," hän sanoi. Edustajainhuoneen puheenjohtaja Josep Rull on puuttunut asiaan ja sanonut, että puheenjohtajan pöytä siirtää asian valiokunnalle joka toimii tapahtuneen mukaisesti.

Ja sitten tapahtui se mikä tapahtuu aina; Vox pyytää anteeksi. 

Lopuksi Voxin kansanedustaja pyysi anteeksi: "Henkilökohtaisuus tässä tapauksessa on ollut virhe." Tarradas on pyytänyt puheenvuoroa täysistunnossa pyytääkseen anteeksi väliintuloaan, jos "hän on saattanut loukata parlamentin käytöstapoja", minkä jälkeen puheenvuoro on poistettu istuntojen päiväkirjasta.

https://www.rtve.es/noticias/20260501/deportar-vox-amenaza-parlament-musulmana-erc/17049836.shtml

Arsenikkia ja lyijyä laittomissa määrissä Mar Menorin pelloilla Murciassa: raportti, jonka Murcia säilytti laatikossa ja joka on nyt omaksuttava

 Arsenikkia ja lyijyä laittomissa määrissä Mar Menorin pelloilla Murciassa: raportti, jonka Murcia säilytti laatikossa ja joka on nyt omaksuttava. 

Cartagenan teknillisen yliopiston tutkimus todistaa arsenikkia olevan 40 kertaa laillisen rajan yläpuolella maaperässä, jossa päivätyöläiset työskentelevät suolalaguunin eteläkaarella. Alueella ei vieläkään ole omia toiminta säädöksiä. 

https://www.eldiario.es/murcia/medio_ambiente/arsenico-plomo-niveles-ilegales-campos-mar-menor-informe-murcia-guardo-cajon-ahora-debe-asumir_1_12986221.html

Trump uhkaa Espanjaa uudelleen ilmoitettuaan vetävänsä sotilaita pois Saksasta Iranin sodan kritiikin takia

 Trump uhkaa Espanjaa uudelleen ilmoitettuaan vetävänsä sotilaita pois Saksasta Iranin sodan kritiikin takia: "Se (Saksa) on käyttäytynyt kamalalla tavalla"

Yhdysvaltain presidentti jatkaa uhkauksiaan Euroopan yhteistyön puutteesta Iranin sodassaan.

https://www.eldiario.es/internacional/trump-vuelve-amenazar-espana-anunciar-retirara-soldados-alemania-iran-comportado-manera-horrible_1_13187391.html

16.4.2026

Härkätaistelu uutisia

Ranska

Mauguion Romerían novillada on julkaistu. Novillada käydään 6.6.2026, kello 17.30. Häränkasvattajat: Gallon, Fréres Jalabert, Pagès Mailhan, Cuillé, Barcelo, La Paluna. Novillerot: Nino Julián, Victor ja Clovis. 

https://www.aplausos.es/mauguio-anuncia-el-cartel-de-su-novillada-de-la-romeria/

Espanja 

Sevilla 16.4.2026. Härkätaistelu. Loppuun myyty. Häränkasvattaja: Álvaro Núñez. Härkätaistelijat: MORANTE DE LA PUEBLA, hiljaisuus ja kaksi kunniakierrosta. JUAN ORTEGA, suosionosoitukset ja hiljaisuus. VÍCTOR HERNÁNDEZ, korva varoituksen jälkeen ja suosionosoitukset.


Morante de la Puebla


Morante de la Puebla


Morante de la Puebla


Morante de la Puebla


Morante de la Puebla kannettiin yleisön olkapäillä ulos areenalta vaikka häntä ei palkittu korvilla. Korvien sijasta hän joutui tekemään yleisön pyynnöstä kaksi kunniakierrosta.



Juan Ortega


Juan Ortega


Victor Hernández

3.4.2026

Ripulia, kosteuspyyhkeitä ja terveyssiteitä rannalla ja hengenpelastajat maskeissa: toinen kuva Teneriffasta Therese-myrskyn aikana

 Ripulia, kosteuspyyhkeitä rannalla ja hengenpelastajat maskeissa: toinen kuva Teneriffasta Therese-myrskyn aikana

Myrsky paljasti, pääsiäisviikon aattona, että veden päästöjen ongelma mereen muuttuu krooniseksi: ''Me, jotka menemme rannalle nauttimaan niistä nurkista, tiedämme, että kun sataa, ei voi mennä''

25. maaliskuuta kaksi kuvaa kohtasi joillakin rannoilla Teneriffan eteläosassa. Vedessä lapset leikkivät ja surffaajat saivat aaltoja. Maalla pelastajat suojautuivat käsineillä ja naamioilla, ja kymmenet kosteuspyyhkeet saastuttivat rannikkoa. Voimakkaan vaikutuksen aiheuttama myrsky Therese, joka iski saarelle vähintään kahdeksan päivän ajan pääsiäisen aattona, on jälleen osoittanut, että Teneriffan meripäästöjen ongelma on kaukana ratkaisusta, vaan juurtumassa.

Los Cristianos, Las Vistas, El Camisón tai Las Américas ovat joitakin rannikkoalueita, joita se kosketti. "He olivat pahimpia. Voit yhä nähdä terveyssiteitä ja kosteuspyyhkeitä. Me, jotka menemme rannalle nauttimaan niistä kulmista, tiedämme, että kun sataa, sinne ei voi mennä. Tunnen ystäviä, joilla on vielä vuosien jälkeen E. coli -bakteeri kehossaan, ja kaikki siksi, että he surffaavat siellä," kertoo näiden uimapaikkojen käyttäjä tälle sanomalehdelle. 

Kaksi eri lähdettä, jotka käyvät päivittäin Las Américasin rannalla, jota jakavat Arona ja Adeje, ja jotka haluavat pysyä nimettöminä kostotoimien pelossa, kertovat, että samoina päivinä heillä oli oksentelua ja ripulia rannikon lian ja veden vuoksi. Yhden heistä lääketieteellisessä raportissa, johon tämä lehti on päässyt käsiksi, sen diagnoosi ilmenee: "Koliitti, enteriitti ja tarttuva gastroenteriitti".


Mielenosoitus Las Américasissa viime vuonna. Turistit uivat paskassa. 

https://www.eldiario.es/canariasahora/ciencia_y_medio_ambiente/diarreas-toallitas-playa-socorristas-mascarilla-imagen-tenerife-durante-borrasca-therese_1_13114638.html

2.4.2026

Legioona on saapunut Málagan pyhälle viikolle

 Espanjan legioona joukkoyksikkö on saapunut meriteitse Málagaan Menan kristuksen siirtoa ja kulkuetta varten myöhemmin. 

Lagioona saapui Málagaan maihinnousualus L51 Galicialla


Legioonan taistelijat järjestyneinä laiturille aluksesta laskeuduttuaan

L51 Galicia ja legioona

Legioona marssii alukselta pois

LInkissä on video Menan kristuksen, cristo de la buena muerte, siirrosta. https://www.diariosur.es/semana-santa/directo-desembarco-legion-traslado-mena-2026-horario-20260402031901-di.html

31.3.2026

Málagan tekojärvet saavuttavat historiallisen huippunsa ja kohtaavat täysinä kesäkauden

 Málagan tekojärvet saavuttavat historiallisen huippunsa ja kohtaavat täysinä kesäkauden. Vaikka tekojärvistä on poistettu vettä neljän vuoden kulutuksen verran, sadeveden valunta jatkaa provinssin varantojen kasvattamista.


Conde de Guadalhorcen tekojärvi Málagassa

https://www.diariosur.es/malaga/embalses-malaga-rozan-lleno-tecnico-mejor-situacion-20260325123929-nt.html

30.3.2026

Härkätaistelu uutisia

Ensi viikonloppuna ja manantaina lähetetään suorana lähetyksenä yhdeksän härkätaistelua tai novilladaa neljän päivän sisällä. Kanavista Onetoro on maksukanava. 

Kanava: Onetoro. Lauantai, 4. huhtikuuta. Arles (Ranska). Härkätaistelu. Garcigranden härät José María Manzanaresille, Alejandro Talavantelle ja Marco Pérezille.

Kanava: Castilla-La Mancha media. Lauantai, 4. huhtikuuta. Hellín (Albacete). Härkätaistelu. Alcurrucénin härät El Cidille, Víctor Hernándezille ja Samuel Navalónille

Kanava: Canal Sur Television. Sunnuntai 5. huhtikuuta. Sevilla. Pääsiäissunnuntai. Garcigranden härät Morante de la Pueblalle, Roca Reylle ja David de Mirandalle

Kanava: Onetoro. Sunnuntai 5. huhtikuuta. Arles (Ranska). Härkätaistelu. Torrealtan härät Daniel Luquelle, Emilio de Justolle ja Tomás Rufolle.

Kanava: Castilla-La Mancha Media. Sunnuntai 29. maaliskuuta. Villaseca de la Sagra (Toledo). Novillada ilman picadoreja. Alfarero de Plata-karsinta.

Kanava: Castilla La Mancha Media. Sunnuntai 5. huhtikuuta. Villaseca de la Sagra (Toledo). Novillada ilman picadoreja. Alfarero de Plata-karsinta.

Kanava: Onetoro. Maanantai, 6. huhtikuuta. Arles (Ranska). Härkätaistelu. Murteira Graven härät Manuel Escribanolle, Jesús Enrique Colombolle ja El Rafille.

https://cultoro.es/actualidad/television/toros-television-lunes-pascua-371435

Järjestäytyneen rikollisuuden välienselvittelyt Costa del Solilla muuttuvat väkivaltaisemmiksi

Järjestäytyneen rikollisuuden välienselvittelyt Costa del Solilla muuttuvat väkivaltaisemmiksi. Albanialaisen murha toukokuussa 2025 osoittaa järjestäytyneen rikollisuuden koskemattomuuden etelä Espanjassa. 

https://www.larazon.es/espana/ajustes-cuentas-crimen-organizado-costa-sol-vuelven-mas-violentos_2026033069c9d6cdbfc2456bae185439.html

27.3.2026

Härkätaistelu: Inca, härkätaistelu palaa Baleaareille tänä palmusunnuntaina

Suuren symboliikan ja kiinnostuksen härkätaistelu sytyttää härkätaistelun liekin uudelleen Incassa, Baleaareilla. Häränkasvattaja: Samuel Flores. Härkätaistelijat: Paco Ureña, Jiménez Fortes, David Galván.

Incan härkätaisteluareena

https://www.mundotoro.com/noticia/inca-la-tauromaquia-regresa-a-las-baleares-este-domingo-de-ramos/1924109

25.3.2026

Iran uhkaa eurooppaa ohjuksillaan ... ja osa itä Espanjan suurista kaupungeista on ohjusten kantosäteen sisällä

 Barcelona, Alicante, Valencia ja Zaragoza on Iranin 4000 km kantavan ohjuksen kantosäteen sisällä kuten isku Diego Garcían saarelle Intian valtamerellä näytti. Iranin uskotaan nyt käyttävän ohjusta (ohjuksia) Eurooppaan. Berliinin, Rooman ja Pariisin uskotaan olevan Iranin iskujen uhanalaisimmat kaupungit.

https://www.larazon.es/internacional/iran-amenaza-europa-lanzamiento-misil-balistico-mayor-alcance_2026032569c3afd5384f6f2489a37393.html

24.3.2026

Gran Canarian parlamentti pyytää Espanjan puolustusvoimien hätätilayksikön apua myrsky 'Theresen' vaikutuksien takia

Gran Canarian parlamentti pyytää Espanjan puolustusvoimien hätätilayksikön apua myrsky 'Theresen' vaikutuksien takia.

Alueella on kaksi eristyksiin jäänyttä paikkakuntaa, ja hallitus kehottaa heitä "olemaan ottamatta tilannetta vitsinä".

https://elpais.com/espana/2026-03-24/el-cabildo-de-gran-canaria-solicita-la-ayuda-de-la-ume-ante-los-efectos-de-la-borrasca-therese.html

Juanma Moreno kutsuu koolle Andalusian vaalit 17. toukokuuta

 Juanma Moreno kutsuu koolle Andalusian vaalit 17. toukokuuta. Andalusian presidentti tuo vaaleja eteenpäin lähes kulutettuaan loppuun lainsäädäntökauden ja vetoaa "demokraattiseen normaaliuteen" PP:n eduksi ja vasemmiston pirstoutumisen skenaariossa.

https://www.larazon.es/andalucia/juanma-moreno-convoca-elecciones-andaluzas-17-mayo_2026032369c197f5c3ab173a461524cf.html

23.3.2026

Therese myrsky vaikuttaa Kanarian saariin ainakin ensi keskiviikkoon asti

 Therese myrsky vaikuttaa Kanarian saariin ainakin ensi keskiviikkoon asti. Myrsky on aiheuttanut tähän mennessä vahinkoa muun muassa teillä ja aiheuttanut Kanarialle saapuvien lentojen perumisia. 

https://www.eldia.es/tenerife/2026/03/23/sigue-directo-evolucion-borrasca-therese-tenerife-canarias-128037628.html

17.3.2026

Hallitus hyväksyy 11,5 miljoonan öljytynnyrin vapauttamisen Iranin sodan vuoksi

 Hallitus hyväksyy 11,5 miljoonan öljytynnyrin vapauttamisen Iranin sodan vuoksi, "bensiiniä" 12,3 päivän kulutukseksi.

Ensimmäisessä vaiheessa markkinoille saadaan välitön, neljän päivän kulutus, mikä vastaa 3,75 miljoonaa tynnyriä, kertoo kolmas varapuheenjohtaja Sara Aagesen.

https://www.larazon.es/economia/gobierno-aprueba-liberacion-115-millones-barriles-petroleo-123-dias-consumo_2026031769b94be33156ba241d583ea8.html

10.3.2026

Härkätaistelu uutisia

 Valladolidin Feria de San Regaladon härkätaisteluohjelma on julkaistu. 

10.5.2026. Härkätaistelu. Häränkasvattaja: Jandilla. Härkätaistelijat: Morante de la Puebla, Roca Rey, Juan Ortega.

17.5.2026. Härkätaistelu. Häränkasvattaja: El Pilar. Härkätaistelijat: Manuel Diosleguarde, Sergio Rodríguez, Jarocho, Mario Navas. 


Valladolidin härkätaisteluareena

5.3.2026

Sade haittaa Valencian Las Fallasien ohjelmaa

 Valencian Las Fallas juhlien Mascletá on peruttu tänään sateisen sään seurauksena. Valencian satama on myös suljettu sään takia. 

https://www.levante-emv.com/fallas/2026/03/05/suspendida-la-mascleta-de-este-jueves-en-valencia-tras-las-fuertes-lluvias-a-cargo-de-la-pirotecnia-zaragozana-127576768.html

José Ángel Antelo: "Voxissa ei ole demokratiaa, vapautta. Se on pelon imperiumi"

 José Ángel Antelo: "Voxissa ei ole demokratiaa, vapautta. Se on pelon imperiumi".

Entinen Voxin johtaja Murciassa, joka oli yksi puolueen suurimman julkisen vaikutusvallan aluejohtajista, arvostelee niitä "tapoja", joilla hänen lähtönsä on tapahtunut, jotka johto on päättänyt.

https://www.elmundo.es/espana/2026/03/05/69a8a3dee9cf4a20778b4593.html

Härkätaistelu uutisia

Ranska   Aire-sur-l'Adour 1.5.2026. Novillada. Häränkasvattaja: Raso de Portillo. Novillerot:  Juan Molas, hiljaisuus varoituksen jälkee...