Eurooppalainen kokemus osoittaa, että ääriliikkeet saavat legitimiteettiä ja ääniä, kun suuret puolueet jäljittelevät niitä.
Kun suuret puolueet kopioivat joitakin Kansallisen rintaman (Ranskan FN) toimenpiteitä tai jäljittelivät sen kieltä, Jean-Marie Le Pen oli rauhallinen: "Äänestäjät pitävät enemmän alkuperäisestä kuin kopiosta", sanoi äärioikeiston historiallinen johtaja, josta on tullut Ranskan politiikan klisee.
Mutta entä jos kliseessä olisikin jotain perää? Silloin Alberto Núñez Feijóolla olisi syytä huoleen.
Ennen Voxin syntymistä PP:llä ei ollut oikealla puolellaan merkittäviä puolueita. Tämän ansiosta se saattoi soveltaa "yleistä sääntöä", jonka mukaan se käytti maahanmuuttoa koskevaa puhetta, joka ei kuulostanut "liian ankaralta" keskustaäänestäjän kannalta, sillä se takasi ääriryhmien äänestäjien tuen, selittää Carlos III -yliopiston professori Pablo Simón, politiikan tutkija. Nyt Feijóon puolueen reaktio muiden maahanmuuttovastaisten voimien, erityisesti Voxin mutta myös Alvise Pérezin ja Aliança Catalanan, kilpailuun osoittaa, että tämä maltillisuus ei perustunut "vankkoihin vakaumuksiin" vaan "catch-all-strategiaan". "Kun Voxin paine on kasvanut ja keskittynyt enemmän maahanmuuttoon aluekysymyksen viilentyessä, PP on siirtynyt jäljittelemään äärioikeistoa tavoitteenaan neutralisoida se", Simón selittää.
Heti kun hänet valittiin PP:n puheenjohtajaksi kesällä 2018, Pablo Casado yritti hillitä Voxia koventamalla diskurssiaan, ja hän esitti esimerkiksi Algecirasista (Cádiz) käynnistetyn hälytyksen "miljoonista maahanmuuttajista", jotka tulisivat Afrikasta hallituksen "kutsuvaikutuksen" vuoksi. Casadon strategia, joka jakoi PP:n johtajat, ei onnistunut hillitsemään Santiago Abascalin puoluetta. Vox nousi joulukuussa saman vuoden joulukuussa toimielimiin, erityisesti Andalusian parlamenttiin, sellaisella voimalla, jota mikään mielipidetutkimus ei ollut ennustanut.
Jos joku on merkinnyt tuon kokemuksen muistiin, paperi on kadonnut. Nykyiseen verrattuna Casadon koventuminen oli pieni asia. Feijóo oli jo toukokuussa Katalonian vaalikampanjassa lähtenyt liikkeelle kehotuksellaan äänestää sen puolesta, että "laiton maahanmuutto ei saisi vallata kotiamme". Mutta tällä viikolla hän on mennyt pisimmälle. Keskellä jännitteitä maahanmuuttajataustaisten alaikäisten jakamisesta, jota PP:n on hoidettava yhteisöistä Voxin painostuksesta, Feijóo ja hänen kannattajansa ovat ottaneet käyttöönsä kaksi ääriainesten repertuaarin peruselementtiä: diagnoosin dramatisointi ja maahanmuuton esittäminen sisäisen turvallisuuden ja rajojen koskemattomuuden vaarana.
Sen lisäksi, että PP:n johtaja on käyttänyt Voxille tyypillistä ja halventavaa termiä "menas", hän on levittänyt ajatusta, jonka mukaan toimeenpanovalta kuljettaa maahanmuuttajia lentokoneilla ja jättää heidät "vaeltelemaan" "tietyille asuinalueille". Sitten hän pyysi EU:lta apua "laittoman maahanmuuton" hillitsemiseksi ja antoi vaikutelman hallitsemattomasta ilmiöstä. Lopuksi hän varoitti "kutsuvaikutuksesta", joka on olennainen osa kaikkea tiukkaa maahanmuuttovastaista keskustelua. PP:n tiedottaja Miguel Tellado saattoi johtajansa, syytti hallitusta Espanjan muuttamisesta "seulaksi" ja vaati armeijan lähettämistä Afrikan rannikolle estämään kanoottien saapumisen, ja Vox kannattaa tätä ehdotusta.
Aiheuttaako tämä lähentyminen Voxin kanssa riskejä PP:lle? Toisin sanoen, oliko Le Pen oikeassa? Vertailevaan politiikkaan erikoistunut tutkija Werner Krause Potsdamin yliopistosta Saksasta on taipuvainen myöntävään vastaukseen. Tämä strategia ei yleensä toimi, hän selittää sähköpostitse. Päinvastoin, perinteiset puolueet ovat vaarassa normalisoida äärioikeiston kantoja ja tehdä niistä sosiaalisesti hyväksyttävämpiä, mikä puolestaan vahvistaa niitä.
Krause tietää, mistä puhuu. Yhdessä kahden muun tutkijan kanssa hän on kirjoittanut Cambridge University Pressin vuonna 2022 julkaiseman tutkimuksen Adaptation Works, jossa analysoidaan puoluestrategioita ja äänten siirtymiä vuosina 1976-2017 12 maassa: Ranskassa, Saksassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Italiassa, Alankomaissa, Belgiassa, Tanskassa, Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Johtopäätös voidaan tiivistää seuraavasti: maahanmuuttovastaisten kantojen radikalisoituminen joko konservatiivisten tai sosiaalidemokraattisten puolueiden toimesta on johtanut siihen, että erityisen kannattava aihe on asetettu keskustelun keskipisteeksi oikeistolaisimmille puolueille, mikä tekee siitä "parhaimmillaan epäonnistuneen" ja "pahimmillaan haitallisen" vaalitaktiikan.
Vaikka koko otoksessa on eroja ja vivahteita, tutkimuksessa kuvataan, että äärioikeistolaisiin kantoihin siirtyminen "ei hyödytä valtavirtapuolueita, vaikka ne koventaisivatkin aiemmin puolustamaansa kantaa". "Päinvastoin, äänestäjät loikkaavat näistä puolueista radikaalin oikeiston puolelle merkittävissä määrin", tutkimuksessa lisätään. "Tämä skenaario voi päteä myös Espanjaan", Krause vastaa nyt.
Katsooko PP, että sen kannat maahanmuuttoon saattavat vahvistaa Voxia? Puolueen virallinen, kirjallisesti lähetetty vastaus on ei, koska PP ei itse asiassa ole koventanut kantaansa "vähääkään". Se lisää, että käsitys siitä, että PP jakaa "ääriajatuksia", on "manipuloinnin" tulosta.
"Periksi antamalla hidastamisen" vaikutukset.
Krause uskoo, että hänen tutkimuksensa tulokset ovat saaneet vahvistusta Euroopan politiikassa tänä vuonna havaitusta toiminta-reaktio-dynamiikasta. Sekä EU:ssa että muun muassa Ranskassa ja Saksassa on toistunut sama noidankehä: ensin kiristetään maahanmuuttoa koskevaa keskustelua ja sääntelyä, jotta äärioikeisto saataisiin kuriin, sitten asia nostetaan entistä enemmän esiin tiedotusvälineissä ja lopuksi ne, joiden toimintaa oli tarkoitus hillitä, nousevat vaaleissa. Keskustelu ei missään tapauksessa rauhoittunut, ja sitä leimasi maahanmuuttovastaisten puolueiden taistelutahto.
EU:n tapauksessa Euroopan parlamentti hyväksyi huhtikuussa maahanmuuttosopimuksen, jolla tiukennetaan maahantuloehtoja, sopimuksen, jonka tarkoituksena oli "ottaa argumentit pois äärioikeistolta", kuten sosialidemokraatti Ylva Johansson, sisäasioista vastaava komissaari, totesi huhtikuussa. Äärioikeisto ei kuitenkaan vähentänyt pakkomiellettään maahanmuuttoon, kampanjan tähtiteemaan, ja paransi vuoden 2019 tulostaan. Ranskassa joulukuussa kansalliskokous hyväksyi lain, jota Emmanuel Macron ajoi ja jota Marine Le Pen juhli "ideologisena voittona", ja joka - kaukana siitä, että hän olisi ollut tyytyväinen - keskitti Euroopan ja lainsäädäntökampanjat maahanmuuttoon. Hänen puolueensa voitti molemmat vaalit murskavoitolla. Saksassa AfD-ultra tuli eurovaaleissa toiseksi sen jälkeen, kun sosiaalidemokraattien, liberaalien ja vihreiden hallituksen ajama maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen puolestaan leimasi kampanjaa. Liittokansleri Olaf Scholz meni AfD:n noustessa gallupeissa jopa niin pitkälle, että kannatti "laajamittaisia karkotuksia".
"Se on aina sama logiikka, äärioikeistolle annetaan periksi sen lopettamiseksi. Ja se ei koskaan toimi. Kaikki normit ja diskurssit, joilla on yritetty neutralisoida äärioikeistolaisia puolueita ottamalla niiden lähtökohdat huomioon, ovat saavuttaneet juuri päinvastaisen tuloksen: ne ovat legitimoineet ne ja saaneet aikaan äänten siirtymisen niiden hyväksi", analysoi Barcelonan kansainvälisten asioiden keskuksen (Cidob) maahanmuuttotutkija Blanca Garcés, jolle tämä kaikki on varoitus PP:lle. Hänen mukaansa sen lähentyminen Voxin kanssa on "täydellinen esimerkki" sellaisesta manöövereistä, jotka lopulta "vahvistavat" juuri niitä ihmisiä, joita se yrittää "deaktivoida".
Pablo Simón on samaa mieltä: "Käytettävissämme olevien todisteiden perusteella PP:n lähentyminen Voxin kanssa ei vie maahanmuuttokysymyksen hallintaa, se ei lyhennä äänestäjien vuotoa eikä tee sen kannoista vähemmän radikaaleja". Ja hän lisää: "Näemme tämän jo nyt Kanariansaarilta tulevien alaikäisten jakamisen yhteydessä. Voxilla ei ole mitään kannustinta lieventää kantojaan, joten se jatkaa aina PP:n painostamista". Tänä perjantaina, viikon kestäneen Feijóon puheiden crescendon jälkeen, Abascal nosti jälleen panosta ja ilmoitti, että hän katsoo PP:n kanssa solmitut alueelliset sopimukset rikotuiksi, jos ne sopivat alaikäisten maahanmuuttajien jakamisesta. Vox haluaa lisää myönnytyksiä. Tämä ruokkii noidankehää.
Voxin jatkuva kiihottuminen johtuu Simónin mukaan siitä, että "äärioikeisto etenee yksinkertaisesti siksi, että tämä asia on kuuma". Toisin sanoen se hyötyy paitsi kilpailijoidensa myönnytyksistä, se hyötyy jo siitä, että se saa kaikki puhumaan omasta asiastaan, vaikka muut eivät hyväksyisikään sen kannanottoja. Tutkimukset tukevat tätä väitettä. Ainakin kahdessa tutkimuksessa - jotka julkaistiin vuosina 2007 ja 2018 Electoral Studiesin ja Oxford University Pressin toimesta - on todettu, että maahanmuuton saama mediahuomio ja ultrapuolueiden saamien äänten määrän kasvu Alankomaissa ovat yhteydessä toisiinsa. Toinen vuonna 2018 The Political Quarterly -lehdessä julkaistu tutkimus yhdistää äärioikeistopuolueiden menestyksen siihen, miten tärkeänä äänestäjät pitävät maahanmuuttoa äänestettäessä, mikä puolestaan määräytyy asian läsnäolon perusteella tiedotusvälineissä. Simón toteaa lopuksi: "Vaikka se ei antaisikaan periksi Voxille, PP:lle on jo nyt vaaliriski kiinnittää niin paljon huomiota maahanmuuttoon. Vielä enemmän, jos se tekee sen Abascalin kielellä".
Oxfordin yliopiston tutkija Vicente Valentim väittää, että PP:n maahanmuuttoa koskevan Voxin jäljittelyn "riskit" eivät rajoitu pelkästään vaaliriskeihin. Hän varoittaa myös "vakavista kielteisistä vaikutuksista" maahanmuuttoa koskevaan yhteiskunnalliseen käsitykseen, joita PP:n kaltaiset perinteiset puolueet aiheuttavat kopioidessaan äärioikeistoa. Valentim on yhdessä Elias Dinasin ja Daniel Ziblattin kanssa - joka on yksi suositun How Democracies Die -esseen kirjoittajista - verrannut keskustaoikeistolaisten (CDU) ja äärioikeistolaisten (AfD) johtajien samankaltaisten puheiden vaikutusta Saksassa. How mainstream politicians erode norms -artikkelissa esitetty johtopäätös on, että "demokratianvastaisten ajatusten, esimerkiksi muukalaisvihan, yhteiskunnallinen leviäminen" on suurempaa, jos poliitikko on perinteisestä puolueesta. Tutkimuksen tapauksessa, jos hän on CDU:sta. "Näiden johtopäätösten perusteella on perusteltua ajatella, että PP:n demokraattisille arvoille aiheuttama vahinko ilmaisemalla itseään samoilla termeillä kuin Vox on suurempi kuin vahinko siitä, että Vox sanoisi täsmälleen saman asian", Valentim sanoo.
Tämä "kielteinen vaikutus" voi kääntyä Feijóoa ja hänen kannattajiaan vastaan, Valentim varoittaa. PP:n "kovilla" lausunnoilla on "vahva kyky" vetää yleinen mielipide kohti "kovia" kantoja, mikä keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä merkitsee PP:lle "vaaliriskiä", lisää tutkija, sillä käytettävissä olevat todisteet osoittavat, että Le Pen-vanhemman kuuluisa sitaatti oli oikeilla jäljillä: "Äänestäjät pitävät enemmän alkuperäisestä kuin kopiosta". Lause on klisee, mutta myös varoitus.
