Sánchez matkustaa Algeriaan vahvistamaan kaasutoimituksia ja elvyttämään suhteita Saharan kriisin jälkeen.
Hän tapaa kollegansa Abdelmayid Tebunen sekä yritysjohtajia investointien edistämiseksi.
Sánchez matkustaa Algeriaan vahvistamaan kaasutoimituksia ja elvyttämään suhteita Saharan kriisin jälkeen.
Hän tapaa kollegansa Abdelmayid Tebunen sekä yritysjohtajia investointien edistämiseksi.
La Mierlan tulipalo on tuhonnut 13 000 hehtaaria edettyään yön aikana 14 kilometriä Guadalajarassa.
Kuudentoista jo evakuoidun kaupungin lisäksi Prádena de Atienzan, Robledo de Corpesin, Aldeanueva de Atienzan ja Naharrosin asukkaita on kehotettu poistumaan kodeistaan "rauhallisesti", kestävän kehityksen ministeri Mercedes Gómezin mukaan, koska tulipalo "ei ole vielä saavuttamassa heitä". Tulipalo on jo polttanut alueen, joka vastaa tuhoisaa La Riba de Saelicesin tulipaloa vuonna 2005.
Sirkuksen omistajat pon tuomittu 76 vuoden vankeusrangaistukseen perheen hyväksikäytöstä ja alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Cáceresin käräjäoikeus katsoi todistetuksi, että kolme omistajaa altistivat neljän vuoden ajan avioparin ja heidän kaksi lastaan jatkuville ”nöyryytyksille ja väkivallalle”.
Lähes 100 vuotta vanha, mutta edelleen ajankohtainen tarina: asuntokriisi ja vuokralakko Teneriffalla vuonna 1933. Kohtuuttomien vuokrahintojen vuoksi tuhannet kansalaiset liittyivät Vuokralaisten liittoon ja järjestivät kuukausia kestäneen vuokralakon, joka johti lopulta yleislakkoon Santa Cruz de Teneriffassa.
Vankeustuomio Teneriffalla palvelevalle Guardia Civilin viraanomaiselle entisten kumppaniensa arkaluontoisten tietojen tarkastelusta.
Tuomioistuin katsoo todistetuksi, että syytetyllä oli pääsy useisiin tietojärjestelmiin, joissa oli henkilöiden yksityisyyttä koskevia asiakirjoja, kuten poliisiprofiileja, etsintäkuulutuksia, rikosrekisteritietoja ja osoitteita.
Fuengirolassa (Málaga) on mitattu 3,6 magnitudin maanjäristys. Arriatessa ja Montecortossa on lauantaina tapahtunut muita järistyksiä.
Málagan provinssissa on tapahtunut maanjäristys. Kansallisen maantieteellisen instituutin (IGN) mukaan Fuengirolassa on rekisteröity maanjäristys, jonka voimakkuus oli 3,6.
Järistys tapahtui perjantaina kello 00.17 (paikallista aikaa) 50 kilometrin syvyydessä, eikä siitä ole raportoitu aiheuttaneen henkilövahinkoja tai aineellisia vahinkoja.
https://www.diariosur.es/malaga/terremoto-fuengirola-magnitud-20260718175127-nt.html
”Aidan poistaminen merkitsee käännekohtaa. Se tarkoittaa, että voi hengittää vapaasti.”
Työntekijät, asukkaat ja viranomaiset korostavat rajan poistamisen myönteisiä vaikutuksia Campo de Gibraltariin, vaikka joitakin yksityiskohtia on vielä selvitettävä.
https://www.diariosur.es/andalucia/caida-verja-gibraltar-poder-respirar-20260718003536-nt.html
Kaupat sulkevat ovensa tänä sunnuntaina aikaisemmin, jotta sulkemisaika ei osuisi samaan aikaan jalkapallon MM-finaalin kanssa
El Corte Inglés, Carrefour ja Ikea kuuluvat niihin yrityksiin, jotka muuttavat aukioloaikojaan 19. heinäkuuta.
Aukioloaikojen muutokset
Tänä sunnuntaina El Corte Inglés, Ikea ja Jysk sekä muotiliikkeet kuten Springfield sulkevat ovensa jo klo 20.00, kun taas Carrefour, Alcampo, Leroy Merlin, Apple ja Conforama sulkevat ovensa klo 20.30.
https://www.diariosur.es/malaga/tiendas-cerraran-antes-domingo-final-mundial-20260719231635-nt.html
Asua saarella ilman mahdollisuutta nauttia merestä: rantojen saastuminen ajaa kanarialaiset uima-altaille.
Asiantuntijat korostavat, että kyseessä on koko saaristoa koskeva kansanterveysongelma, ja arvostelevat viranomaisten avoimuuden puutetta: ”Tämän kehitysmallin seurauksista kärsii paikallinen väestö, joka jää tänne eikä lähde pois”.
Feijóon johtama PP lupaa kunnianhimoista lainsäädännöllistä vastauudistusta, johon sisältyy sosiaalioikeuksien leikkauksia, jos puolue nousee valtaan.
Konservatiivinen puolue kannattaa työttömyysetuuksien leikkaamista, työntekijöiden ammattiyhdistysedustuksen rajoittamista, transihmisten luokittelemista uudelleen sairaiksi sekä tukien lopettamista francon diktatuurin uhreille ja maahanmuuttajille myönnettävien tukien lakkauttamista.
PP:n uusi ulkopolitiikka: suhteiden luominen Latinalaisen Amerikan oikeistolaisiin ja poltetun maan politiikka Ranskan suhteen.
Rajoyn kommentti Ranskan maajoukkueesta aiheuttaa sisäistä levottomuutta PP:ssä: ”Tällaisia asioita ei pidä jättää kirjalliseen muotoon”.
Politiikka ja oikeuslaitos – räjähdysherkkä yhdistelmä, joka ravistelee Espanjaa. Korkeimmissa oikeusviranomaisissa vallitsee huoli kansalaisten kasvavasta epäluottamuksesta tuomioistuinten toimintaa kohtaan. Oikeustieteilijät ja sosiologit arvioivat politisoitumisen laajuutta.
Espanjassa julkinen keskustelu ei ole jo pitkään aikaan juurikaan käsitellyt teoriassa polttavia aiheita, kuten asuntopulaa, julkisia palveluja tai kansainvälisiä suhteita. Puolueiden väliset kiistat ja poliittiset keskusteluohjelmat keskittyvät päivästä toiseen oikeudenkäynteihin, syytteisiin, tuomioihin sekä tämän tai tuon tuomarin käyttäytymiseen.
https://elpais.com/espana/2026-07-18/politica-y-justicia-el-coctel-explosivo-que-sacude-espana.html
Ranska
Bayonne,18.7.2026. Härkätaistelu. Häränkasvattaja: Romao Tenorio. Kolmas härkä palkittiin kierroksella areenan ympäri. Rejoneadorit: ANDY CARTAGENA, yksi korva ja yksi korva. LEA VICENS, hiljaisuus ja kaksi korvaa. GUILLERMO HERMOSO DE MENDOZA, kaksi korvaa ja kaksi korvaa.
https://www.mundotoro.com/noticia/sigue-la-corrida-de-rejones-de-bayona-al-detalle-directo/1959078
Lunel 18.7.2027. Härkätaistelu. Yli puolet katsomosta oli täynnä. Häränkasvattajat taistelujärjestyksessä: Hubert Yonnet, Jalabert, Fernay, Pagès-Mailhan, San Sebastián ja Hermanos Tardieu. Pagès-Mailhanin neljäs härkä palkittiin kierroksella areenan ympäri. Härkätaistelijat: ANDY YOUNES, hiljaisuus. ADRIANO, yksi korva kahden varoituksen jälkeen. DORIAN CANTON, hiljaisuus varoituksen jälkeen. TIBO GARCÍA, yksi korva. EL RAFI, yksi korva. CARLOS OLSINA, suosionosoitukset. NINO JULIÁN, suosionosoitukset.
Espanja
Valencia 18.7.2026. Härkätaistelu. Areena oli puoliksi täynnä. Häränkasvataja: El Torero. Härkätaistelijat: DIEGO URDIALES, hiljaisuus varoituksen jälkeen ja suosionosoitukset. DANIEL LUQUE, yksi korva ja suosionosoitukset. SAMUEL NAVALÓN, yksi korva ja kaksi korvaa.
Daniel Luque
Kuvat: Aplausos.es : https://www.aplausos.es/galeria/santander-sabado-18-de-julio-de-2026/
https://www.mundotoro.com/noticia/alvaro-serrano-confirma-su-momento-en-santander/1959217
Roquetas de Mar 18.7.2026. Härkätaistelu. Häränkasvattaja: María Guiomar Cortés de Moura (1. ja 4.), Zalduendo (2., 3., 5. ja 6.). Rejoneadori: DIEGO VENTURA, suosionosoitukset ja kaksi korvaa. BORJA JIMÉNEZ, suosionosoitukset varoituksen jälkeen ja kaksi korvaa varoituksen jälkeen. MARCO PÉREZ, suosionosoitukset ja suosionosoitukset.
Espanjan korkein lämpötila 41.7ºC on mitattu Álorassa (Málaga). Espanjan matalin lämpötila 3.4°C on mitattu Puerto del Picossa (Ávila). Suurin tuulen nopeus 75 km/h on mitattu Sierra Nevadan radioteleskoopilla (Granada). Voimakkain tuulen puuska jonka nopeus oli 109 km/h on mitattu Sierra Nevadan radioteleskoopilla (Granada). Suurin sateen kertymä 8.6 mm on mitattu Gijónissa (Asturias).
https://www.aemet.es/es/eltiempo/observacion/ultimosdatos?k=esp&w=1&datos=img
Pohjois Espanjan rannikon, etelä Espanjan Atlantin rannikon, Espanjan Välimeren alueen sekä Kanarian saarten vähimmäislämpötiloja.
Galicia
Vigo
Vigo: 17ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/vigo-id36057
A Coruña
A Coruña: 19ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/coruna-a-id15030
Lugo
Ribadeo: 18ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/ribadeo-id27051
Asturias
Gijón: 20ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/gijon-gijon-xixon-id33024
Llanes: 19ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 19ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/llanes-id33036
Cantabria
Santander: 19ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/santander-id39075
Baskimaa
Bilbao: 19ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/bilbao-id48020
Donostia/San Sebastián: 20ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/donostia-san-sebastian-id20069
Etelä Espanjan Atlantin rannikon alueen vähimmäislämpötiloja.
Huelva
Ayamonte: 20ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/ayamonte-id21010
Huelva: 20ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/huelva-id21041
Cádiz
Cádiz: 23ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/cadiz-id11012
Tarifa: 21ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/tarifa-id11035
Espanjan Välimeren alueen vähimmäislämpötiloja.
Cádiz
Algeciras: 21ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/algeciras-id11004
Málaga
Fuengirola: 24ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/fuengirola-id29054
Estepona: 23ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/estepona-id29051
Granada
Almuñecar: 24ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 23ºC
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/almunecar-id18017
Almería
Almería: 26ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 25ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/almeria-id04013
Murcia
Murcia: 25ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 25ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/murcia-id30030
Cartagena: 25ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 24ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/cartagena-id30016
Valencia
Alicante
Alicante: 26ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 26ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/alacant-alicante-id03014
Torrevieja: 25ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 25ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/torrevieja-id0313
València
València: 24ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 25ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/valencia-id46250
Castelló
Castelló de la Plana: 26ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 26ºC.
Katalonia
Tarragona
Tarragona: 23ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 23ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/tarragona-id43148
Barcelona
Barcelona: 26ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 26ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/barcelona-id08019
Girona
Cadaqués: 24ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 24ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/cadaques-id17032
Baleaarit
Palma: 24ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 25ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/palma-id07
Ceuta: 27ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 24ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/ceuta-id51001
Melilla: 27ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 26ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/melilla-id52001
Kanarian saaret
Santa Cruz de Tenerife:
Santa Cruz de Tenerife: 23ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 24ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/santa-cruz-de-tenerife-id38038
San Sebastián de la Gomera: 24ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 24ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/san-sebastian-de-la-gomera-id38036
Villa de Valverde: 14ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 15ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/villaveza-de-valverde-id49272
Santa Cruz de la Palma: 22ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/santa-cruz-de-la-palma-id38037
Las Palmas de Gran Canaria
Las Palmas de Gran Canaria: 23ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 23ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/palmas-de-gran-canaria-las-id35016
Puerto del Rosario: 22ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/puerto-del-rosario-id35017
Arrecife: 23ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 23ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/arrecife-id35004
Pseudohistorioitsijat, sovintolait, sosiaalinen media ja fasistiset räppärit: revisionismi voittaa tilaa 90 vuotta myöhemmin.
Tänään ei näytä siltä, että kansalliset joukot olisivat saavuttaneet viimeiset tavoitteensa tai että sota (nykyään kulttuurisota) olisi päättynyt: uusfrancoistinen propaganda etenee kaikilla rintamilla, on normalisoinut retoriikkansa ja saanut yhä enemmän legitimiteettiä, samalla kun se kaikuu parlamenttien, kaupunginvaltuustojen ja itsehallintoalueiden hallitusten puhujakorokkeilla.
”Toisesta tasavallasta, sisällissodasta ja frankolasuudestata ei ole koskaan ollut yksimielistä narratiivia, ei edes historioitsijoiden keskuudessa.” ”Sisällissodan historiaa ei voida kertoa ideologisesta näkökulmasta; myös tasavaltalaisten harjoittama sorto on selitettävä.” ”Lain on sisällettävä kansanrintaman vallankumouksellisen väkivallan uhrit, kaikki vuodesta 1931 lähtien tehdyt poliittisen väkivallan teot.” ”Sisällissodan jälkeinen aika ei ollut synkkä, vaan jälleenrakennuksen, edistyksen ja sovinnon aika.” ”Sisällissota aloitti pisimmän, hedelmällisimmän ja häiriöttömimmän rauhankauden, jonka Espanja on kokenut ainakin kahteen vuosisataan.” ”Jos Jumala olisi olemassa, hän ottaisi Sánchezin ja toisi takaisin Primo de Riveran.” ”Voitimme kerran, ja nyt he vaativat kostoa.” ”Palaamme takaisin vuoteen 1936.”
Edellinen kappale sisältää lauseita, joita olen kuullut tai lukenut hiljattain. En kerro kuka sanoi mitä; voitte yrittää arvata kirjoittajan: kansanedustajan puhe, alueellisen lain johdanto, kaupungin kulttuurivaltuutetun sanat, yli 300 000 kappaletta myynyt kirja, kahden tuhansia seuraajia omaavan räppärin laulamat säkeet ja oletettavasti humoristinen laulu, jota esitetään poliittisissa tilaisuuksissa.
Tänään, yhdeksänkymmentä vuotta sisällissodan alkamisen jälkeen (joka alkoi vuonna 1936, ei 1934 tai 1931, on syytä muistaa), ei näytä siltä, että kansallisjoukot olisivat saavuttaneet lopullisia tavoitteitaan eikä että sota (nyt kulttuurinen) olisi päättynyt: uusfrancoistinen propaganda etenee kaikilla rintamilla (poliittisella, institutionaalisella, mediassa, kustantamisessa ja digitaalisella tasolla), on normalisoinut diskurssinsa ja saavuttanut yhä enemmän legitimiteettiä, sillä se kaikuu parlamenttien, kaupunginvaltuustojen ja aluehallintojen saleissa.
Keskustelin tästä Francisco Ferrándizin kanssa, joka on Espanjan kansallisen tutkimusneuvoston (CSIC) antropologi ja työskenteli vuosia Cuelgamurosin laakson ( entinen Kaatuneiden laakso ) demokraattisen uudelleenmäärittelyn parissa: ”Se on globaali ilmiö, ei vain espanjalainen; ja moniulotteinen, sillä on tekemistä uuden suhteen menneisyyteen, joka johtuu monista asioista: informaatiotulvasta, sosiaalisesta mediasta, tekaistuista menneisyyksistä, jopa tekoälyn luomista; sekä eettisen muistamismallin heikkenemisestä ja jopa epäonnistumisesta, joka perustui pedagogiseen ajatukseen, että menneisyyden muistaminen estäisi sen toistumisen. Kohtaamme muistohätätilan . ”
Nämä Moat ja noi revisionistit
Ajatus siitä, että tasavalta ei ollut niin demokraattinen, että Franco ei ollut niin verenhimoinen tai että sosialistit aloittivat sodan vuonna 1934, ei ole uusi, eikä sitä tuonut esiin TikTok. Yli kaksikymmentä vuotta sitten kohtasimme jo ensimmäisen aallon pseudohistorioitsijoita, jotka median ja kustantamojen avokätisen tuen sekä ensimmäisen PP-hallituksen (Aznar väitti olevansa heidän menestyskirjansa lukija) myötätunnon alaisena yrittivät esittää samaa vanhaa diktatuurin propagandaa uutena. Se oli julkaisumenestys aikana, jolloin painettu sana muovasi vielä yleistä mielipidettä. Sen kirjoittajat julkaisevat edelleen menestyksekkäästi, ja säätiöt ja yksityiset yliopistot kutsuvat ja jopa palkitsevat heitä konferensseissa ja tapahtumissa.
Jotkut historioitsijat ryhtyivät sitten rynnäköisesti kumoamaan propagandistien väitteitä. Taisteluhenkisin oli Francisco Espinosa, joka oli keskeinen tutkija Francon sorron ymmärtämisessä Andalusiassa ja Extremadurassa. Kysyn Espinosalta, joka muistelee, kuinka nykyisen revisionismin juuret ovat vuosikymmenten takana. Hän ei viittaa pelkästään Pío Moan ja muiden kaltaisiin, jotka "tunsivat olonsa turvalliseksi ja suojelluksi oikeistolaisen lehdistön ja hallituksen PP:n ansiosta", vaan hän viittaa myös osan Espanjan yliopistoista vastuuseen, jotka "80- ja jopa 90-luvuilla eivät tukeneet ongelmallisinta tutkimusta". "Historian laitokset, ainakin Andalusiassa, olivat Opus Dein hallinnassa, ja kun he jäivät eläkkeelle, he jättivät jälkeensä vallanpitäjiä , joilla ei ollut kiinnostusta työskennellä näiden aiheiden parissa", ja tämä pakotti tutkijat, kuten hän itse, työskentelemään akateemisen maailman ulkopuolella ja omilla resursseillaan. "En tiedä mitään muuta Espanjan kaltaista tapausta; mikään muu Euroopan maa ei ole niin kiivaasti kieltäytynyt käsittelemästä menneisyyttään."
Demokratiassa syntyneeseen sukupolveen kuuluva historioitsija, joka työskentelee yliopistossa, joka ei ole enää sama kuin silloin, on Javier Rodrigo, Barcelonan autonomisen yliopiston professori. Hänelle 2000-luvun revisionismi ”ei liittynyt mitenkään historiankirjoitukseen; se oli puolueellinen ja nykyaikainen kertomus, jonka ainoa tavoite oli vastustaa niin kutsutun historiallisen muistin kertomusta. Sen panokset olivat ja ovat merkityksettömiä. Sosiaalinen media, foorumit, kuten Forocoches, videopelit tai media-alustat ovat aivan toinen asia: näillä aloilla historiankirjoituksella on hyvin rajallinen tila; vuosien tutkimuksen yhteenveto TikTok-videossa on monimutkaista ja epätyydyttävää. Se ei ole minun asiantuntemukseni aluetta. Jätämme yksinkertaistukset ja mystifioinnit muille, mistä ne sitten tulevatkin, sillä myös julkiset instituutiot yksinkertaistavat menneisyyttä.”
Ovatko sisällissodan historioitsijat vastuussa revisionismin yhteiskunnallisesta menestyksestä? Keskustelen tästä tutkijoiden Pablo Sánchez Leónin ja François Godicheaun kanssa, jotka ovat pohtineet asiaa yhdessä ja suhtautuvat erittäin kriittisesti joidenkin kollegoidensa työmenetelmiin. Godicheau viittaa "huolestuttavaan tilaan niin merkittävässä aiheessa kuin tasavallan tuho" ja lisää, että "nykyinen historiografinen maisema esittää ratkaisemattoman jännitteen kenttätutkimuksen kasautumisen, joka toisinaan avaa uusia teemoja ja auttaa ymmärtämään ajanjaksoa paremmin, ja yleisen kysymysten ja tutkimusmenetelmien, tulkintakehysten ja narratiivisten rakenteiden muodon välillä, jotka ovat edelleen juurtuneet Francon hallinnon loppuun." Sánchez León viittaa riskiin: "Yleisö, jolle aiemmin oli suunnattu delegitimoiva versio tasavallasta, projisoi nyt sellaista hallintoa, joka on ainakin jälkidemokraattinen, ellei jopa demokratialle vieras, mikä viittaa siihen, että he vähitellen lakkaavat vaatimasta narratiiveja, jotka pelkästään korostavat tasavaltalaisen demokratian epäonnistumista." Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että ”tällaisessa tilanteessa tarvitaan älyllistä ja institutionaalista ponnistelua, jota ei voida rajoittaa pelkkään pakollisten oppiaineiden uudistamiseen”.
Uhrit, suojaamattomina revisionismilta
Palatakseni uusfrancoistisiin propagandisteihin, kaikki konsultoidut ovat yhtä mieltä siitä, että heidän julkinen esiinmarssinsa vuosisadan vaihteessa oli vastaus uhrien sukulaisten (lasten, lastenlasten, lastenlapsenlasten) ajamaan orastavaan historiallisen muistin liikkeeseen. Miten muistoaktivistit suhtautuvat tähän revisionistiseen hyökkäykseen? Emilio Silva, joka on perustanut historiallisen muistin palauttamista käsittelevän yhdistyksen Priaranza del Bierzon joukkohaudan ensimmäisestä kaivamisesta vuonna 2000 lähtien, tuomitsee "francoististen eliitien Espanjassa vaalimat hegemoniset narratiivit, jotka ovat jatkaneet sitä palautetussa demokratiassa poliittisella, taloudellisella, akateemisella ja kulttuurisella tasolla. Nykyisyytensä kaunistelemiseksi näiden eliitien on täytynyt kaunistella menneisyytensä visiota. Narratiivi, joka on rinnakkainen oikeudellisen rankaisemattomuuden kanssa".
Ja Paqui Maqueda, andalusialaisen Nuestra Memoria (Muistomme) -yhdistyksen aktivisti ja kirjailija, näkee lisävaaran: ”Uhrit ja heidän perheensä kestävät nämä tilanteet puolustuskyvyttöminä, vaarantaen kehonsa; johtaessamme sellaista liikettä kuin historiallinen muisti, tunnemme itsemme yksinäisiksi ja suojaamattomiksi.” Hän on erittäin kriittinen valtiota kohtaan, ”joka ei ole tehnyt läksyjään ajoissa, etenkään koulutuksen alalla, jossa emme ole hävinneet sotaa, mutta olemme hävinneet erittäin tärkeitä taisteluita. Lisäksi muistilakeja ei ole pantu täytäntöön niin kuin niiden olisi pitänyt olla, tai ne on jäädytetty ja jätetty ilman rahoitusta, kuten Rajoy teki tai kuten Moreno Bonilla teki tässä. Lait, jotka ovat hyvin harvoin rangaistaneet frankolaisuuden ihannoinnista, mikä lisää haavoittuvuuttamme.”
Yhteisymmärrys ja uusi muisti "molemmilla puolilla"
Itsehallintoalueiden ja alueelliset muistilait ovat nyt oikeistolaisten ja äärioikeistolaisten hallitusten ensimmäinen kohde. "Demokraattisesta muistista" PP- ja Vox-puolueiden "sovinnon" puolelle, revisionismia tuodaan instituutioihin ja lainsäädäntöön. Esimerkiksi Valencian lakiin sisällytettiin vuoden 2024 lakiin "poliittisen väkivallan teot vuodesta 1931 lähtien". Kun silloiselta Vox-tiedottajalta kysyttiin hänen vaatimuksestaan kansanrintaman (perustettu vuonna 1936, ei 1931) väkivallalle, hänen vastauksensa kertoi kaiken: "Emme ole täällä antamassa historian oppituntia." Extremadurassa uuden PP-Vox-hallituksen tiedottaja puolusti sen sovintolakia keinona "saavuttaa yhteiskunnallinen rauha". Ei olisi yllätys, jos tuleva Feijóo-Abascal-hallitus aloittaisi kumoamalla nykyisen demokraattisen muistilain ja korvaamalla sen sovintolaikulla.
Kyse ei ole vain laeista: poliittinen revisionismi saa oikeistolaiset ja äärioikeistolaiset alue- ja paikallishallinnot puuttumaan, muokkaamaan ja määrittelemään uudelleen vasemmistolaisten hallitusten ja muistiyhdistysten aiemmin nimeämiä muistopaikkoja. Näin on suunnitellun mutta pysähtyneen Teruelin taistelun museon sekä Alicanten pommisuojien tapauksessa. Kaikki nämä paikat muutetaan "molempien osapuolten" muistopaikoiksi, kun taas kaatuneiden muistoksi asetetut ristit ja muut francoistiset muistomerkit suojellaan.
Fasistinen sfääri, räppärit ja TikTok
Instituutioiden, poliittisen diskurssin, median ja julkaisujen oikeuttama revisionismi, joka tällä oikeutuksella ulottuu sinne, minne se ei edes tarvitse sitä levitäkseen: sosiaaliseen mediaan. Jos 2000-luvulla pseudohistorioitsijat loivat tahdin, nykyään sisällöntuottajat, vaikuttajat, tubettajat ja TikTok-käyttäjät (nuorin verkosto ja jossa Voxilla on eniten seuraajia) levittävät uusfrancistisia yksinkertaistuksia: "sodan aloittivat kommunistit, sosialistit ja separatistit", "me kaikki hävisimme", "elämä oli parempaa Francon alaisuudessa" jne. Kysy vaikka lukionopettajilta, jotka kohtaavat päivittäin jo kotoa koulutettuja teini-ikäisiä ja toistavat revisionistista diskurssia, esittelevät Espanjan lipun koristeita, elvytettyä Burgundin ristiä (ne punaiset ristit, joita niin monet käyttävät) ja joskus laulavat " Cara al Sol" kapinan osoituksena.
Niin kutsuttu YouTube-käyttäjien "fasistinen sfääri" on osa revisionistista rintamaa, samoin kuin monet muutkin spontaanilta vaikuttavat sisällöt, joita todellisuudessa tuottavat ja levittävät sosiaalisessa mediassa erittäin aktiiviset äärioikeistolaiset ryhmät. Nämä sisällöt ovat täynnä Francon kaunistelua (joka rakensi tekoaltaita, loi sosiaaliturvan ja tarjosi asuntoja kaikille espanjalaisille vastineeksi sorrosta, joka ei ollutkaan niin paha, tiedättehän). Lisäksi tähän lisätään uusin ilmiö: räppärit kuten El Jincho , Swit Eme ja Angie Corine, jotka väärentävät hiphopin tavanomaisia koodeja (sen antiautoritaarisen perinteen kanssa) riimitelläkseen revisionistisia iskulauseita. Heillä kaikilla on satojatuhansia seuraajia kanavillaan ja sosiaalisessa mediassa.
Viime aikoina, erityisesti TikTokissa, on ollut runsaasti nuorten luomaa sisältöä, jossa he osoittavat "fasistista ylpeyttään". Yleinen muoto on, että he julkaisevat itsestään kuvan tai videon, joka on aseteltu huolellisesti ja ympäröity heidän arvojaan, uskoaan ja puolustamaansa sanastoa edustavilla sanoilla: perheen, koulutuksen, rakkauden ja kunnioituksen ohella näihin sanoihin kuuluvat Espanja, Jumala, monarkia, kinkku (islamofobinen pohjavire), avioliitto, pyhä viikko ja usein myös oikeisto, Vox tai jopa Franco.
Palaan Francisco Ferrándizin puheeseen, joka ei ole luovuttanut tässä taistelussa: ”Muistomallit, jotka ovat mahdollistaneet menneisyyden kriittisen tarkastelun, on päivitettävä ja muutettava, koska on selvää, että niiltä puuttuu tarvittava voima kohdata tämä uusi todellisuus. Edessämme on valtava haaste ja sukupolvien mandaatti: meidän on työskenneltävä nuorten kanssa . Miten varmistamme, että tämä viesti resonoi muiden sukupolvien kanssa, jotka eivät lue kirjojamme tai osallistu tapahtumiimme, jotka toimivat eri koodeilla? Vahinko on valtava, emmekä vieläkään ole täysin tietoisia sen syvyydestä. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin aseistautua uudelleen, muokata taisteluamme muistojen puolesta ratkaisujen löytämiseksi. Muuten tämä liike polkee meidän yli.”
Andalucian aluehallituksen Vox-puolueen varaministeri oli falangisti*, pitää autonomisia alueita vaarana ja uskoo rinnakkaiselon Al-Andalusin aikana olevan myytti. Matkailu- ja paikallishallinnon johtaja kyseenalaistaa yhden yhteisön ja sen autonomisen valtion edistämisen kulttuurisista perusteista.
Rafael Sánchez Saus, joka on juuri nimitetty matkailun, oikeusasioiden, sääntelyn purkamisen ja paikallishallinnon varaministeriksi, ei omaa hallinnollista kokemusta niiltä aloilta, jotka PP on luovuttanut Voxille Andalusian aluehallituksen muodostamista koskevassa sopimuksessa, ja hän oli aiemmin falangisti – ideologia, jota hän sanoo nykyään olevansa eri mieltä. Aluehallituksen jakamassa ansioluettelossa korostetaan hänen taustaansa historian tohtorina, CEU San Pablo -yliopiston entisenä rehtorina ja katolisen propagandistien yhdistyksen (ACdP) kansallinen neuvonantaja; yhdistyksen jäsen on myös Jaime Mayor Oreja, joka toimi aiemmin sisäministerinä PP:n hallituksessa.
*Falangistit ovat Espanjan Falangen kannattajia tai jäseniä. Falange on fasistisen ja kansallissyndikalistisen ideologian mukainen liike ja poliittinen puolue, jonka José Antonio Primo de Rivera perusti Espanjassa vuonna 1933. Se toimi ideologisena perustana ja ainoana puolueena Francon diktatuurin aikana.
Oikeistolaisen oikeuslaitoksen salaliitto hallitusta ja armahduslakia vastaan epäonnistuu Euroopassa.
Konservatiiviset tuomarit ja oikeusviranomaiset korkeimmassa oikeudessa, kansallisessa tuomioistuimessa, maakuntatuomioistuimissa, ylemmissä tuomioistuimissa ja tutkintatuomioistuimissa käyttivät erilaisia keinoja kumotakseen säädöksen, jonka Euroopan unionin tuomioistuin on nyt vahvistanut.
Tuomareiden salaliitto armahduslakia vastaan alkoi Espanjassa jo kuukausia ennen kuin lakiesitys edes jätettiin kongressille, ja jatkui yhä kiivaammin pitkään sen jälkeen. PSOE:n ja Juntsin syksyllä 2023 saavuttama sopimus armahduslain hyväksymisestä laukaisi nopeasti kapinan konservatiivisten tuomareiden keskuudessa, joilla on enemmistö oikeuslaitoksessa ja sen johdossa. Pedro Sánchez tarvitsi itsenäisyyspuolueen seitsemän ääntä varmistaakseen virkaanastujaisensa jäätyään kauas absoluuttisesta enemmistöstä heinäkuun 2023 vaaleissa. Vaikka hänen hallituksensa oli hylännyt armahduslain kuukausia aiemmin "perustuslain vastaisena", sosialistijohtaja omien sanojensa mukaan "teki välttämättömyydestä hyveen" pysyäkseen vallassa.
Sadat tuomarit protestoivat useiden oikeustalojen ulkopuolella rikkoen oikeuslaitoslakia, joka rankaisee vakavana rikkomuksena "julkisen vallan ja viranomaisten arvostelemisesta sekä tuomarin aseman hyväksikäytöstä". Vaikka oikeuslaitoksen yleisellä neuvostolla (CGPJ) oli valta rangaista tällaista käytöstä, se katsoi asiaa läpi sormien. Oikeuslaitoksen oikeisto jatkoi tuomareiden hallintoelimen hallintaa, koska kansanpuolue (PP) oli estänyt sen uudistamisen joulukuusta 2018 lähtien.
Tuomareiden enemmistöyhdistys ja demokratian loppu
Autonomisten alueiden korkeimpien oikeuksien hallintoelimet hyväksyivät erittäin kriittisiä lausuntoja ehdotettua lakia vastaan. Näissä elimissä oli hallitsevina tuomareita, jotka kuuluivat konservatiiviseen tuomarien ammattiliittoon (APM), joka on oikeuslaitoksen enemmistöjärjestö. Kaksi viikkoa ennen ehdotetun armahduslain tekstin julkistamista APM antoi lausunnon, jossa ennusti lopun, jos toimeenpanovallan suunnitelmat toteutuvat: "He aikovat nyt ottaa uuden askeleen ja asettaa meidät demokratiamme lopun alkuun. Rikkoa vuoden 1978 perustuslain säännöt ja räjäyttää oikeusvaltioperiaatteen." Kaksi vuotta oikeistolaisen oikeuslaitoksen manifestin jälkeen armahduslaki on edelleen voimassa, samoin kuin vuoden 1978 perustuslain säännöt ja oikeusvaltioperiaate.
Edistykselliset tuomarit, oikeuslaitoksen vähemmistö, uskalsivat protestoida mielenosoituksia vastaan: ”Meillä ei ole valtuuksia antaa päätöksiä poliittisten puolueiden välisistä sopimuksista, ja meidän on pysyttävä puolueettomina puoluekeskustelussa.” Kukaan ei kiinnittänyt heihin huomiota.
PP:n ehdotuksesta valittu tuomarineuvoston (CGPJ) puheenjohtaja Vicente Guilarte ei ymmärtänyt joidenkin tuomareiden roolia armahduslakia vastaan käydyssä ristiretkessä ja kritisoi konservatiivisia kollegoitaan lainsäädäntöä vastustavan lausunnon ehdottamisesta: "Ymmärrän, että oikeuslaitoksen riippumattomuudella on kaksisuuntainen katu: on toivottavaa, että muut hallinnonalat eivät puutu lainkäyttötoimintaan, ja samalla on myös toivottavaa, että oikeuslaitos välttää puuttumista poliittiseen toimintaan." Kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota.
Korkein oikeus, Katalonian korkein oikeus ja korkein oikeus käsittelivät tapauksia kymmeniä itsenäisyysmielisiä aktivisteja vastaan, joihin armahduslaki sovellettaisiin sen hyväksymisen jälkeen. He kaikki ilmoittivat haastavansa tulevan lain perustuslakituomioistuimeen tai Euroopan unionin tuomioistuimeen. He tekivät niin, mutta epäonnistuivat surkeasti .
Oikeudelliset keinot Puigdemontin syyttämiseksi terrorismista
Eläkkeellä oleva tuomari Manuel García Castellón oli tutkinut itsenäisyysmielenosoituksiin liittyvää tsunamidemokraattien tapausta vuodesta 2019 lähtien. Vaikka tutkinta ei edistynyt juurikaan neljän vuoden ajan, armahduslain hyväksyminen kannusti tuomaria toimimaan, ja hän alkoi antaa päätöksiä estääkseen ehdotetun lainsäädännön käsittelyn parlamentissa. Marraskuussa 2023 hän lähetti korkeimmalle oikeudelle perustellun lausunnon, jossa vaadittiin Katalonian entisen presidentin Carles Puigdemontin terrorismitutkintaa. Lausunto ei täyttänyt korkeimman oikeuden oikeuskäytännön asettamia päävaatimuksia.
Kansallistuomioistuimen asiasta vastaava syyttäjä hylkäsi García-Castellónin korkeimmalle oikeudelle lähettämät todisteet – Genevessä käydyn tapaamisen, jonka sisältö oli tuntematon, kaksi WhatsApp-keskustelua, joissa mainittiin entinen presidentti, ja viestienvaihdon, jossa Puigdemont ilmaisi pelkonsa kuolemasta mellakoiden aikana – epäuskottavana. Monet hänen korkeimman oikeuden kollegoistaan, enimmäkseen konservatiivisista syyttäjistä, kuitenkin jättivät hänen mielipiteensä huomiotta ja haastoivat oikeusministeriä tukemaan Puigdemontia vastaan nostettuja terrorismisyytteitä. Syyttäjät epäonnistuivat.
Korkein oikeus, huolimatta yleisen syyttäjän sitä vastaan tekemästä raportista, hyväksyi perustellun lausunnon ja syytti Puigdemontia terrorismista, joka on yksi niistä rikoksista, jotka eivät oikeuta armahdukseen Juntsin kanssa sovitun lain mukaan. Kuolema sydänkohtaukseen El Pratin lentokentällä Katalonian itsenäisyysoikeudenkäynnin tuomiota vastustaneen kansalaismielenosoituksen aikana toimi sitten García Castellónin perustana uudelle syytteelle Katalonian entistä presidenttiä vastaan. Konservatiivisten tuomareiden hallitsema korkein oikeus hyväksyi syytteet kyseenalaistamatta. Mutta nämä oikeudelliset manööverit estyivät García Castellónin tutkinnassa havaitut virheet, sillä hän ei noudattanut tutkinnan jatkamiselle asetettuja määräaikoja. Tapaus hylättiin. Yritys, korkeimman oikeuden tuomareiden arvokkaan yhteistyön ansiosta, oli turha.
Tuomari García Castellónin tutkinta ei kuitenkaan päättynyt tähän. Hän käytti hyväkseen vastaajan tekemää valitusta ja kirjoitti kappaleen, jossa hän totesi, että hänen tutkimansa rikokset – itsenäisyyttä kannattaneiden mielenosoittajien kahdelle mellakkapoliisille aiheuttamat vammat – kuuluivat rikosten luokkaan, jotka eivät oikeuta armahdukseen kongressissa käsiteltävänä olevan lain mukaan. Kyseinen kappale oli sanatarkka kopio yhdestä parlamentissa rekisteröidystä lakimuutoksesta.
Erillinen syyte maanpetoksesta entistä Katalonian presidenttiä vastaan
Samalla kun García Castellón työskenteli kansallisessa tuomioistuimessa armahduslakia vastaan, Barcelonan ensimmäisen opetustuomioistuimen johtaja Joaquín Aguirre työskenteli ahkerasti saman tavoitteen saavuttamiseksi hyödyntäen niin kutsuttua Venäjän itsenäisyysprosessin juonittelua, jota hän oli tutkinut kuusi vuotta.
Vaikka Barcelonan maakuntatuomioistuin oli määrännyt hänet lopettamaan tutkinnan, tuomari Joaquín Aguirre päätti avata erillisen tapauksen tutkiakseen entisen presidentin Carles Puigdemontin mahdollista maanpetosrikosta. Tämä rikos luokiteltiin ehdotetun lainsäädännön mukaan rikoksiksi, jotka eivät oikeuta armahdukseen.
Korkeimman oikeuden luova oikeuskäytäntö Katalonian itsenäisyysliikkeen johtajia vastaan
Armahduslain hyväksyminen 30. toukokuuta 2024 äänin 177–172 käynnisti korkeimman oikeuden uuden toimenpiteen estääkseen lain soveltamisen Katalonian itsenäisyysliikkeen pääjohtajiin, Carles Puigdemontiin ja Oriol Junquerasiin. Tämän saavuttamiseksi korkein oikeus turvautui luovaan oikeuskäytäntöön. Lainsäätäjät olivat kirjoittaneet, että itsenäisyysprosessin aikana tehdyt julkisten varojen väärinkäyttörikokset – julkisten varojen käyttö kansanäänestyskuluihin – oikeuttivat armahdukseen edellyttäen, että Katalonian hallituksen vastuulliset, korkeassa asemassa olevat virkamiehet eivät olleet toimineet "rikastumisen, eli henkilökohtaisen taloudellisen hyödyn, tavoittelemiseksi".
Korkein oikeus tulkitsi, että näiden korkea-arvoisten virkamiesten olisi pitänyt maksaa kansanäänestyksen kulut omista taskuistaan ja siten säästää rahat, mikä kasvatti heidän varallisuuttaan. Heidän rikoksensa julistettiin armahduksen oikeuttamattomiksi. Ja niin se jatkuu. Oikeutta pakoileva Carles Puigdemont ei voi palata Espanjaan, ennen kuin perustuslakituomioistuin ratkaisee hänen valituksensa korkeimman oikeuden päätöksestä, joka koskee hänen tekemäänsä kavallusta. Oriol Junqueras ei voi asettua ehdolle. Vaikka hän sai osittaisen armahduksen, hän on edelleen evätty toimimasta julkisessa virassa kavalluksen vuoksi. Syyttäjänvirasto kumosi tuloksetta tuomareiden pääargumentin: "Tuomitut henkilöt osoittivat kaikki kavalletut julkiset varat eroamiskansanäänestykseen [eikä] heidän varallisuutensa kasvanut millään tavalla kavalluksen seurauksena." Konservatiiviset tuomarit jättivät tämän argumentin huomiotta.
Katalonian korkeimman oikeuden tuomarit sovelsivat armahduslakia kavalluksesta tuomittuun entiseen alueministeriin Miquel Buchiin. Päätöksessä todettiin, ettei Buch saanut taloudellista hyötyä itsenäisyysliikkeen edistämiseen tarkoitettujen varojen kavaltamisesta.
Espanjan oikeistolaisen oikeuslaitoksen salaliitto armahduslakia vastaan Katalonian institutionaaliseksi, poliittiseksi ja sosiaaliseksi normalisoimiseksi on epäonnistunut. Euroopan unionin tuomioistuimen presidentti, belgialainen Koens Lennaert, selitti asian näin: "EU-lainsäädäntö ei ole ristiriidassa armahduslain kanssa (...) sen tavoitteena on vähentää institutionaalisia ja poliittisia jännitteitä sekä helpottaa sovinnontekoa."
Historia ei anna armahdusta sen enempää poliitikoille kuin tuomareillekään. Politiikka ja oikeuslaitos ovat antaneet varsin epäedullisen kuvan reagoidessaan ”procésin” aiheuttamaan demokratian kaatumiseen.
Nykyinen lainsäädäntökausi aloitti toimintansa vuonna 2023 armahduslain ansiosta ja on nyt loppusuorallaan sen jälkeen, kun Euroopan unionin tuomioistuin vahvisti lain yhteensopivuuden EU-lainsäädännön kanssa. Joitakin keskeneräisiä asioita on vielä selvittämättä, pääasiassa korkeimmassa oikeudessa ja perustuslakituomioistuimessa , mutta näyttää väistämättömältä, että armahdus pannaan täysimääräisesti täytäntöön tulevina kuukausina, myös Carles Puigdemontin tapauksessa. Kun niin tapahtuu, yksi Espanjan demokraattisen historian dramaattisimmista jaksoista päättyy, ainakin oikeudellisella tasolla.
Näiden vuosien aikana Espanjassa on nähty ennennäkemätön hallinnon eri haarojen välinen vastakkainasettelu, jonka seuraukset osittain selittävät äärimmäisen polarisaation ilmapiiriä. Toimeenpanovallan ja osan oikeuslaitoksesta välinen yhteenotto on ollut ja on edelleen peittelemätön, ja instituutioille, joiden vahvuus on keskinäisessä kunnioituksessa, aiheutunut vahinko on ilmeinen. Ajan kuluessa, kun puoluepaineet laantuvat ja historioitsijat analysoivat tätä ajanjaksoa, he todennäköisesti päätyvät siihen tulokseen, ettei politiikka eikä oikeuslaitos ole vastannut roolinsa vaatimuksia.
Politiikka epäonnistui ensin. PSOE suostui armahduslain käsittelyyn, koska se tarvitsi Juntsin seitsemän ääntä Pedro Sánchezin virkaanastujaisiin, ei siksi, että olisi pitänyt lujasti uskoa toimenpiteen olevan välttämätön Katalonian rauhoittamiseksi ja konfliktista ulospääsyn löytämiseksi. Sosialistit esittivät retorisia akrobatialiikkeitä puolustaakseen sitä, mitä he olivat äskettäin pitäneet perustuslain vastaisena. Armahdus oli puolustettava, ja sen hyödyllisyys on epäilemättä todistettu ajan myötä, mutta se olisi saanut legitimiteettiä, jos PSOE olisi sisällyttänyt sen vaaliohjelmaansa ja alistanut sen äänestyslipun harkinnan varaan. Tämän improvisaation seurauksena lainsäätäjä on luonut kuvan jatkuvasta kaupankäynnistä, jossa hallitus on Juntsin, yhtä päättäväisen kuin arvaamattoman puolueen, oikkujen alainen.
Kansanpuolue (PP) ei voi myöskään paeta vastuutaan, kun otetaan huomioon vuoden 2017 separatistisen vallankaappauksen tapahtuneen sen johdolla. Poliittisesti ylikuormitettu Mariano Rajoyn hallitus jätti konfliktin ratkaisemisen, jonka ei olisi koskaan pitänyt jättää poliittista kenttää tuomareiden käsiin. Pohjimmiltaan poliittisen ongelman muuttaminen lähes oikeudelliseksi ongelmaksi oli virhe, joka tuntuu edelleen. Nyt oppositiossa oleva PP päätti käyttää armahdusta keinona horjuttaa epävarmaa hallitusta tarjoamatta vaihtoehtoa alueelliselle haasteelle. Feijóo on äskettäin ehdottanut tämän jakson lopettamista, mutta hänen maltillinen eleensä on kohdannut vastustusta puolueensa sisällä, jotka pitävät lähentymistä nationalistien kanssa kirouksena.
Osa oikeuslaitoksesta ei vältä historian tuomiota vahingoittumattomina. Lukuisat tuomarit pitävät armahdusta valtion antautumisena ja lainsäädäntövallan kaventamisena oikeuslaitokseen. Tämän vakaumuksen perusteella korkein oikeus vei lain tulkinnan äärirajoille rajoittaakseen sen soveltamista ennennäkemättömällä omantunnonsyistä tapahtuvalla vastustamisella. Sen kavallusrikosta koskeva innovaatio jätti räikeästi huomiotta lainsäätäjän selkeän tahdon. Oikeudellinen riippumattomuus suojelee tuomareita painostukselta, mutta se ei anna heille vapaata valtaa kumota parlamentin päätöksiä.
Tämä vastarinta saavutti kiistanalaisimman ilmaisunsa, kun tuomari Manuel García-Castellón yritti yhdistää Puigdemontin terrorismirikokseen. Maassa, joka tunsi hyvin ETAn terrorin, tämä aloite ruokki oikeudellisen sodankäynnin teoriaa.
Armahdus pannaan väistämättä täytäntöön, ja se päättää ajanjakson, joka sai alkunsa Katalonian poliittisen eliitin vastuuttomuudesta. He johtivat suuren osan yhteiskunnasta väärään uskoon itsenäisyyden mahdollisuudesta. Matkan varrella on paljastunut opportunistisia poliitikkoja, jotka ovat ajautuneet vaaralliselle keinojen oikeuttamisen tielle, ja tuomarit ovat valinneet aktivismin lain oikeudenmukaisen soveltamisen sijaan.
https://elpais.com/espana/2026-07-18/la-historia-no-amnistiara-a-politicos-ni-jueces.html
Espanjan korkein lämpötila 42.4ºC on mitattu Ciezassa (Murcia). Espanjan matalin lämpötila 5.0°C on mitattu Puerto del Picossa (Ávila). Suurin tuulen nopeus 70 km/h on mitattu Agaete-Suerte Altassa (Las Palmas). Voimakkain tuulen puuska jonka nopeus oli 97 km/h on mitattu Sierra Nevadan radioteleskoopilla (Granada). Suurin sateen kertymä 2.8 mm on mitattu San Sebastiánin lentokentällä (Gipuzkoa).
https://www.aemet.es/es/eltiempo/observacion/ultimosdatos?k=esp&w=1&datos=img
Pohjois Espanjan rannikon, etelä Espanjan Atlantin rannikon, Espanjan Välimeren alueen sekä Kanarian saarten vähimmäislämpötiloja.
Galicia
Vigo
Vigo: 16ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 17ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/vigo-id36057
A Coruña
A Coruña: 18ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 19ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/coruna-a-id15030
Lugo
Ribadeo: 17ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/ribadeo-id27051
Asturias
Gijón: 17ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/gijon-gijon-xixon-id33024
Llanes: 18ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 19ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/llanes-id33036
Cantabria
Santander: 19ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 19ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/santander-id39075
Baskimaa
Bilbao: 18ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/bilbao-id48020
Donostia/San Sebastián: 20ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/donostia-san-sebastian-id20069
Etelä Espanjan Atlantin rannikon alueen vähimmäislämpötiloja.
Huelva
Ayamonte: 20ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 19ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/ayamonte-id21010
Huelva: 20ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/huelva-id21041
Cádiz
Cádiz: 23ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 23ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/cadiz-id11012
Tarifa: 21ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/tarifa-id11035
Espanjan Välimeren alueen vähimmäislämpötiloja.
Cádiz
Algeciras: 21ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/algeciras-id11004
Málaga
Fuengirola: 23ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 24ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/fuengirola-id29054
Estepona: 21ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 23ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/estepona-id29051
Granada
Almuñecar: 24ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 24ºC
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/almunecar-id18017
Almería
Almería: 24ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 25ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/almeria-id04013
Murcia
Murcia: 25ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 25ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/murcia-id30030
Cartagena: 24ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 23ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/cartagena-id30016
Valencia
Alicante
Alicante: 25ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 26ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/alacant-alicante-id03014
Torrevieja: 25ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 25ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/torrevieja-id0313
València
València: 24ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 24ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/valencia-id46250
Castelló
Castelló de la Plana: 25ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 26ºC.
Katalonia
Tarragona
Tarragona: 23ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 23ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/tarragona-id43148
Barcelona
Barcelona: 26ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 26ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/barcelona-id08019
Girona
Cadaqués: 24ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 24ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/cadaques-id17032
Baleaarit
Palma: 25ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 24ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/palma-id07
Ceuta: 27ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 24ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/ceuta-id51001
Melilla: 28ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 26ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/melilla-id52001
Kanarian saaret
Santa Cruz de Tenerife:
Santa Cruz de Tenerife: 24ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 23ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/santa-cruz-de-tenerife-id38038
San Sebastián de la Gomera: 24ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 23ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/san-sebastian-de-la-gomera-id38036
Villa de Valverde: 12ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 14ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/villaveza-de-valverde-id49272
Santa Cruz de la Palma: 24ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/santa-cruz-de-la-palma-id38037
Las Palmas de Gran Canaria
Las Palmas de Gran Canaria: 23ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 23ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/palmas-de-gran-canaria-las-id35016
Puerto del Rosario: 24ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/puerto-del-rosario-id35017
Arrecife: 23ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/arrecife-id35004
Santander 21.7.2026. Härkätaistelu. Yli kolme neljäsosaa areenasta täynnä. Häränkasvattaja: El Parralejo. Härkätaistelijat: ALEJANDRO TALAV...