Baskimaan katkeransuloinen maisema viisi vuotta ETAn hajottamisen jälkeen. Terrorismin delegitimisaatio on toteutettu, mutta sen rinnalla ei ole yhteistä kriittistä muistia tapahtuneesta.
Viisi vuotta ETA:n hajottamisen jälkeen Baskimaalla on katkeransuloinen kuva. Terrorismin delegitimointi yhteiskunnassa on ilmeistä, mutta kiistämättömistä institutionaalisista ponnisteluista huolimatta on olemassa myös vastakohta: väkivaltaisen menneisyyden kriittinen muistaminen on vähäistä. Ongelma, joka tuotiin esiin jo terrorismin lopullisen lopettamisen yhteydessä vuonna 2011, on edelleen ratkaisematta, ja sen viimeisin ilmenemismuoto on tullut kuuden Bildun hallinnoiman paikallisneuvoston verkkosivuilta, joissa Baskimaan "oikeuksien loukkauksia" koskevassa raportissa rinnastetaan terrorismin uhrit ETAn vankeihin heidän kärsimystensä osalta. Uhrien järjestöt sekä keskushallinto ja Baskimaan hallitus ovat vaatineet, että tämä digitaalinen raportti, jota myös Aranzadin tiedeyhdistys tukee, vedetään pois.
EL PAÍSin kuulemat asiantuntijat, kuten Deustobarómetron koordinaattori María Silvestre, Memorial de Víctimas del Terrorismon tutkimuspäällikkö Gaizka Fernández, Deuston yliopiston soveltavan etiikan keskuksen Izaskun Sáez de la Fuente ja UPV:n historian professori Luis Castells, ovat samaa mieltä varojen ja varjojen diagnoosista ETA:n lopun viidentenä vuosipäivänä.
María Silvestre korostaa Deustobarometrin tietojen perusteella ETAn kasvavaa delegitimisaatiota: 89 prosenttia baskimaalaisista sanoo, että väkivalta poliittisiin tarkoituksiin ei ole oikeutettua, mikä on kymmenen prosenttiyksikköä enemmän kuin kahdeksan vuotta sitten; huoli ETAsta on nolla, ja rinnakkaiselo on 22. sijalla listalla, jonka kärjessä ovat hintojen nousu ja terveydenhuolto.
Silvestre näkee myönteisenä asiana myös sen, että yhteiskunnallinen ilmapiiri on parantunut nopeasti terrorismin katoamisen myötä. Hän huomauttaa kuitenkin vakavasta huolenaiheesta: terroristien menneisyyden riittämättömästä kriittisestä muistamisesta. "Monet perheet ovat halunneet unohtaa antaakseen itselleen anteeksi ja suojellakseen lapsiaan väkivaltaiselta menneisyydeltä, eikä koulutus ole korvannut puutetta", hän selittää. 44 prosenttia baskimaalaisista ei tunne voivansa vapaasti ilmaista poliittista mielipidettään "välttääkseen epämiellyttäviä tilanteita".
Gaizka Fernández on samaa mieltä siitä, että "osa baskien yhteiskunnasta elää ikään kuin ETAa ei olisi koskaan ollutkaan". "Toinen osa haluaa kuitenkin tietää, mikä selittää ETAsta ja sen seurauksista kertovien kirjojen ja elokuvien menestyksen", hän korostaa. "Kaikissa maissa, joihin väkivalta on vaikuttanut, on vallinnut unohdus. Täällä se tapahtui sisällissodan yhteydessä, ja olemme nähneet, että jos menneisyyttä ei muisteta kriittisesti, se tulee uudelleen esiin. Irlannissa, jossa uhrit ovat näkymättömiä, väkivalta ei katoa. Meidän on estettävä sen toistuminen täällä. Kriittisen muistin puolesta käytävässä taistelussa Fernández pitää suurimpana esteenä joidenkin yksityisten yritysten - viitaten Aranzadiin - ja erityisesti Bildun diskurssia.
Castells, joka on hyvin kriittinen, puhuu jopa "taantumasta". "Yhteiskunnassa, jossa monet haluavat unohtaa epämiellyttävän menneisyyden, nationalistisen vasemmiston uusi diskurssi on helpompi, kun se on hyväksynyt, ettei ETAa voida perustella yksiselitteisesti. Se yrittää tehdä sen takaoven kautta vetoamalla kaikkiin muistoihin ja kaikkeen kärsimykseen ja Aranzadin tuella laimentaa päävastuun ETAn terrorismista".
Sáez de la Fuente täsmentää: "Yhteisen kriittisen muistin suuri kompastuskivi on se, että Sortu ei ole itsekriittinen menneisyydestään ETAn kanssa. Toimielinten ja puolueiden on vaadittava sitä uhreja ja nuoria ajatellen. Havaitsen heidän keskuudessaan yhä paljon tietämättömyyttä, ja kriittisen muistin välittämisessä on merkittävä puute, joka kilpailee valheiden ja totuuden mittaamisen kanssa verkossa". Silvestre muistuttaa, että Bilduilla on itsekritiikin puutteen vuoksi vaalikatto. "PP:n jälkeen se on puolue, jota useimmat baskit sanovat, etteivät he koskaan äänestä".
Sáez de la Fuente selventää, että Bildulle esitetty vaatimus ei saisi johtaa siihen, että poliittis-mediaattinen oikeistosiipi käyttää puolueellisesti parlamentaarisia sopimuksiaan, jotka eivät liity terrorismiin liittyviin kysymyksiin, hyökätäkseen kilpailijoitaan vastaan. Hänen teesinsä "voittajan tappiosta" vaikuttaa hänestä erityisen vaaralliselta: että Bildun parlamentaarisen osallistumisen demokraattista menestystä yhdessä terrorismin katoamisen kanssa pitäisi kuvata oikeusvaltion tappioksi. Ja hän toteaa "rankaisupopulismin", koston vastakohtana vankien yhteiskuntaan sopeuttamiselle, olevan toinen rinnakkaiseloa uhkaava vaara.
Useat uhrien yhdistykset, kuten baskienemmistöinen Covite-järjestö, arvostelevat terrorismin puolueellista käyttöä, kun taas uhrien säätiö ehdottaa kaikille yhdistyksille lähetetyssä luonnoksessa, että pysytään erossa politiikasta.
Sáez korostaa, että "paljon on vielä tehtävää". Hän muistuttaa sadoista ratkaisemattomista tapauksista. "Vaikka monet niistä ovat vanhentuneet, voidaan tehdä enemmän, jotta uhrien oikeus totuuteen, oikeuteen ja hyvitykseen toteutuisi. Sen lisäksi, että heitä kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti riippumatta siitä, ketkä olivat heidän teloittajiaan".
Gaizka Fernández huomauttaa, että "paljon on vielä tehtävää". Hän huomauttaa kuitenkin myös, että "tilanne on alkanut muuttua". "Ennen terrorismin loppua uhrien tunnustaminen parani huomattavasti, jolloin he joutuivat huomion keskipisteeseen. Viimeisimmät eleet ovat yhtä merkittäviä kuin se, että baskimaan pääkaupungeissa on pystytetty muistolaatat, joissa uhrien nimet on merkitty murhapaikkoihin". Hän korostaa, että "viimeisten kuuden vuoden aikana 50 000 ihmistä käyneen uhrien muistomerkin perustamisen lisäksi 500 opettajaa on saanut erityiskursseja, kouluille on julkaistu terrorismia käsitteleviä opetuskokonaisuuksia, ja uhrit jotka kouluttavat ovat lisääntyneet luokkahuoneissa". "On liian aikaista tietää tuloksia", hän sanoo.
