Puolet Kanariansaarten kadulla asuvista ihmisistä on ollut asunnottomia yli kolme vuotta.
Kanarian saaret on Murcian jälkeen toiseksi suurin autonominen alue, jolla on prosenttimääräisesti eniten kaduilla asuvia. Provivienda-yhdistys varoittaa, että asunnottomuutta koskevat tiedot usein aliarvioivat todellista tilannetta.
Las Palmas de Gran Canarialla sijaitsevassa Caritas Baja Exigencia -keskuksessa puhuu Bonilla, ja samalla hän ravistaa päätään hieman puolelta toiselle ja päästää pieniä irvistyksiä, joista useimmat ovat pilkallisia. Viisikymppinen mies on ollut asunnoton Kanariansaarilla yli kaksi vuosikymmentä, ja hän on viettänyt yönsä yökerhoissa, asunnoissa, hostelleissa, pankkien terminaaleissa ja kylmällä kadunpätkällä. Mutta silloinkin, kun hänen on muistettava, mikä kaiken aiheutti, hän hymyilee vinosti. "Ryhdyin juomaan", hän sanoo.
Hänen rutiininsa on nykyään helppo muistaa. Aamiainen, kävely Gran Canarian pääkaupungissa, "muutama tunti kirjastossa", lounas, toinen kävely ja iltapäivällä dominopeli, jos onni on myötä. Sellaisina hetkinä ystävien kanssa kokoontuminen tuntuu hyvältä idealta. Mutta niistä voi tulla myös uuden kompastuskiven ensimmäinen kivi. "Puhut heille, innostut, otat drinkin, kaksi...", Bonilla sanoo, eikä lopeta lausettaan. Hän on mieluummin symbolinen. Hän tunnustaa, että hänen suosikkikirjansa (tai ainakin ensimmäinen, joka tuli mieleen) on Gabriel García Márquezin Sata vuotta yksinäisyyttä.
Cáritasin asunto-osaston sosiaalityöntekijä Esther Delgado on hänen mukanaan haastattelun aikana. Hän kertoo, että Bonilla kuului Project Hope -ohjelmaan, joka on erityinen ohjelma, joka auttaa ihmisiä ja perheitä, joilla on riippuvuusongelmia. Monet kärsivät kuitenkin uusiutumisesta ja palaavat takaisin lähtöruutuun. "Näin se on. Se on hyvin monimutkaista, varsinkin niille, jotka ovat olleet kadulla pitkään, ja jos ei ole järjestöä, joka tukee heitä, on hyvin vaikeaa päästä pois", hän pahoittelee.
Kanariansaarilla puolet asunnottomista (49,94 %) on ollut asunnottomana yli kolme vuotta, ilmenee kansallisen tilastokeskuksen (INE) viimeisimmästä asunnottomuutta koskevasta tutkimuksesta, joka julkistettiin lokakuussa yli kymmenen vuoden kuluttua edellisestä päivityksestä. Tiedot osoittavat, että saaristo on autonominen alue, jossa asunnottomien osuus on toiseksi suurin Murcian (51,13 %) jälkeen. Ne paljastavat, että kun saarten asukas jää asunnottomaksi, hänen on vaikea löytää vakituista asuntoa lähivuosina.
Syitä siihen, miksi he päätyivät tällaiseen tilanteeseen, on useita. Saman INE:n tutkimuksen mukaan uhri on saattanut kärsiä väkivallasta entisessä kodissaan (11,38 %), joutua sairaalahoitoon (3,13 %), kärsiä päihdeongelmista (9,81 %), joutua lähtemään lastenkodista (2,14 %), erota kumppanistaan (15,21 %), joutua aloittamaan kaiken alusta maastamuuton jälkeen (6,62 %), vaihtaa asuinpaikkaa (6,62 %), asuintalonsa rappeutumisen vuoksi (1,97 %) tai vapaudenriiston vuoksi (8,82 %), paikan vaihtaminen (6,62 %), asuintalon raunioituminen (1,97 %), vapautensa menettäminen (8,82 %), häätö (9,34 %), vuokranmaksukyvyttömyys (8,42 %), työpaikan menettäminen (4,93 %) tai asuntosopimuksen päättyminen (2,32 %).
Kadulla ei ole enää väliä, miten sinne on päässyt. Bonillalla on itse asiassa hyvin epämääräisiä muistoja tästä asiasta. Että jos "menetin järkeni, että jos "en tiennyt", että jos kaikki tapahtui liian nopeasti.". Hän kertoo tarinansa ikään kuin siinä ei olisi tippaakaan draamaa, ikään kuin hän olisi sopeutunut epävarmuuden pimeämpään puoleen. Muutama vuosi sitten hän sairastui uudelleen jouduttuaan hoitamaan kumppaniaan, jonka jalkakipu esti häntä kävelemästä. Bonilla ei kestänyt stressiä ja hermoja. Ja hän palasi alkoholin pariin. "Minulla on tahto. Mutta juuri silloin, kun tunnet olevasi itsevarmimmillasi, mokaat, ja tilanne kääntyy päinvastaiseksi. Sisään on vaikeampi päästä kuin ulos", hän sanoo.
Bonillan kaltaisissa tapauksissa käytetään yleisesti termiä "krooninen asunnottomuus", jolla viitataan eräänlaiseen pysyvään tilaan, josta kukaan ei pääse pois. Elena Matamala, pitkäaikaisasunnottomuuden tutkija ja sosiaalityöntekijä Valencian yhteisössä toimivassa Fundación Salud y Comunidad -järjestössä, katsoo, että tämä määritelmä toistaa instituutioiden hyvinvointivasteet ja jättää huomiotta sen, että asunnottomuus on ohimenevä vaihe, joka voi kestää päiviä, kuukausia tai vuosia. Sen on kuitenkin luotettava hallintoviranomaisten reaktioihin.
"Ehkä emme tarjoa riittäviä ratkaisuja, ja siksi meillä on ihmisiä, jotka voivat viettää 20 vuotta kadulla tai kuolla kadulla", asiantuntija huomauttaa.
INE:n tietojen mukaan saaristossa on 947 asunnotonta ihmistä turvakodeissa ja hostelleissa, mikä on hädin tuskin lähellä kunnollisten asuntojen saannin puolesta taistelevien järjestöjen, kuten Proviviendan, arvioita. Kanariansaarten johtajan Fernando Rodríguezin mukaan tämä luku on tavallisesti jopa kolme kertaa suurempi, kun otetaan huomioon alueen kaduilla elävien ihmisten tapaukset. Esimerkiksi pelkästään Teneriffalla Caritaksen tutkimusryhmä havaitsi 1 784 henkilöä, jotka olivat äärimmäisen syrjäytyneitä asuinalueiltaan ja jotka elivät joko ränsistyneissä rakennuksissa, luolissa tai rotkoissa.
Tulokset eivät yllättäneet Rodríguezia. Saarten häädöt vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä, eli vuokran, asuntolainan tai muiden maksamattomuuden vuoksi toteutettujen häätöjen summa, ovat 23,6 häätöä 100 000 asukasta kohti, mikä on Espanjan korkein luku ennen Kataloniaa (22,1), Murciaa (22,1) ja Baleaareja (21,8). "Kun he menettävät työpaikkansa ja kotinsa eikä heillä ole perheen tukea, he joutuvat asunnottomiksi", hän lisää.
Yhä useammat nuoret, naiset ja työntekijät joutuvat tähän tilanteeseen. Ne ovat "jäävuoren huippu" jättimäisessä ongelmassa, jossa prosessit muuttuvat puolessa tapauksista syklisiksi.
Matamala, joka voitti Atenea-säätiön Juan Serraller -palkinnon väitöskirjallaan Pitkäaikaisasunnottomuus: elämänkulut ja institutionaaliset toimet, toteaa, että useimmat ihmiset jatkavat epäonneaan, koska he eivät näe ulospääsyä. Koska he eivät löydä ratkaisuja. Jotkut onnistuvat saamaan vuokrahuoneen, mutta hinnat nousevat koko ajan, eivätkä he pysy vauhdissa mukana. Toiset saavat asunnon kauheissa olosuhteissa vuosien jälkeen. Jotkut viettävät jonkin aikaa kuntoutuksessa, mutta sortuvat muutaman kuukauden kuluttua. "Meidän on keskityttävä asuntojen saatavuuteen, ja meidän on varmistettava, että ne ovat pitkäaikaisia. Muuten meillä on esimerkkejä ihmisistä, jotka jäävät kadulle, koska muita vaihtoehtoja ei ole, koska olemme yhteiskunnassa, joka ei integroi, vaan päinvastoin aiheuttaa syrjäytymistä", sosiaalityöntekijä perustelee.
Yksi viime vuosina eniten painoarvoa saaneista aloitteista on nimeltään Asunto ensin -hanke, jonka tavoitteena on saada ihmiset pois kaduilta tarjoamalla heille ensisijaisesti asunto. Loppuosa, sanovat sen luojat, tulee myöhemmin. The New York Times -lehden mukaan Yhdysvalloissa sijaitsevan Houstonin kaupunki on pystynyt pelastamaan tällä tavoin 25 000 miestä ja naista tänä kesänä. Skandinavisen Suomen hallituksen mukaan asunnottomuus on vähentynyt Suomessa 300 prosenttia. Espanjan hallitus on puolestaan rahoittanut tämäntyyppisiä ohjelmia 12 kunnassa, kuten Madridissa, Barcelonassa, Sevillassa ja Santa Cruz de Teneriffalla, joissa vakavasta syrjäytymisestä kärsivien ihmisten määrä on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa.
"Ajatuksena on aloittaa asumisesta. Perinteisesti asunnottomien hoitoa koskeva lähestymistapa tiivistyy siihen, että heidän on muutettava elämäänsä saadakseen asunnon, ikään kuin se olisi palkinto. Näemme kuitenkin edelleen tilanteita, jotka pitkittyvät ajan myötä ja joissa ihmiset elävät edelleen kaduilla. Miksi emme siis aluksi tarjoaisi heille kotia ja katsoisi sitten, tapahtuuko muutoksia vai ei", Matamala kysyy.
Proviviendan ja Hogar Sí:n yhteistyössä Madridin Complutense-yliopiston (UCM) kanssa tekemän tutkimuksen mukaan maassamme hiljattain vuosina 2015-2020 käytetyn menetelmän tulokset osoittavat, että noin 150 asunto ensin -asunnon edunsaajan asunnon säilyttämisaste 18 kuukauden jälkeen on yli 95 prosenttia.
Terveyden kannalta johtopäätökset ovat vielä paremmat. Ohjelman alussa edellä mainitun ryhmän terveydenhuoltokustannukset henkilöä kohden olivat 376,25 euroa kuukaudessa, mutta puolentoista vuoden kuluttua luku laski 230,3 euroon. "Asunto ensin -ryhmään kuuluvien henkilöiden kustannukset ovat merkittävästi pienentyneet, kun laadullinen siirtymä johtaa siihen, että he pääsevät käyttämään standardisoituja palveluita, mikä vähentää sairaalahoitoja ja päivystyskäyntejä", raportissa todetaan. Vertailun vuoksi asunnottomien yhteisö, joka kuitenkin jatkoi asumista hostelleissa tai 'matalan vaatimuksen' keskuksissa, nousi 237,41 eurosta 279,88 euroon.
Tutkimuksessa puolustetaan Asunto ensin -aloitetta "laadukkaana institutionaalisena ratkaisuna, johon on tehokasta osoittaa rahoitusta ja jolla on merkittävä suhteellinen etu muihin vaihtoehtoihin nähden". Ensimmäinen askel on tietenkin sosiaalinen asuntotarjonta. "Yleensä käy niin, että jos sinulla on turvallinen koti, muut elämänalueet paranevat. Sen sijaan, että laitamme talon katolle katon, aloitamme perustuksista. Näin ihmisten on helpompi sairastua vähemmän, käyttää hätätilanteita vähemmän väärin, syödä terveellisesti...", Matamala huomauttaa.
Kanariansaarten ongelmana on se, että sosiaalista asuntotuotantoa on vähän. Vuosina 1981-2019 yhteisöön valmistui 504 719 asuntoa. Tästä kokonaismäärästä vain 55 152 eli 10,92 prosenttia on sosiaalista asuntotuotantoa, mikä on Espanjan toiseksi alhaisin osuus Observatorio de Vivienda y Suelon (Asunto- ja maa-alan seurantakeskuksen) tietojen mukaan. Jotta saisimme käsityksen, Navarrassa tämä luku on samana ajanjaksona 42 prosenttia eli lähes neljä kertaa suurempi.
Edellä mainitun järjestön julkaisemassa sosiaalista asuntotuotantoa koskevassa erityistiedotteessa (Boletin Espacial de Vivienda Social) eritellään myös yksityiskohtaisesti, kuinka paljon kukin itsehallintoalue on investoinut asuntotuotantoon viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Vuonna 2002 Kanariansaarten hallitus käytti asumiseen 52,3 euroa asukasta kohden, kun taas vuonna 2019 luku laski 42 euroon. Se on yksi niistä alueellisista hallituksista, jotka ovat käyttäneet eniten varoja tämän alan politiikkaan; tämä on hyvä uutinen. Se on kuitenkin myös yksi niistä, jotka ovat vähentäneet kyseisenä ajanjaksona myönnettyjä määrärahoja eniten, 19,69 prosenttia. Tämä ei ole kovin hyvä asia. Baleaareilla, joka on täysin päinvastainen kuva kuin saaristo, investoinnit ovat kasvaneet 367,82 prosenttia.
Kanariansaarten asuntosuunnitelmassa vuosiksi 2020-2025 mainitaan asunnottomuus useaan otteeseen yli 208-sivuisessa tekstissä, mutta siihen ei sisälly yhtään konkreettista aloitetta, jossa ehdotettaisiin ratkaisuja. Lähimmäksi sitä pääsee Canarias Prohogar -hanke, jonka tavoitteena on "edistää asunnon saantia henkilöille ja avopuolisoille, jotka ovat menettäneet tai ovat vaarassa menettää vakituisen asuinpaikkansa". Aluehallituksen sosiaalisista oikeuksista vastaava ministeriö toteaa, että "sisäisten ohjelmien sijaan muita ohjelmia tuetaan rahoituksella", kuten niin sanottua Guaguaseo-ohjelmaa, joka perustuu linja-autoon, joka tarjoaa kylpyjä, suihkuja ja sairaanhoitoa linja-auton sisällä.
"Usein kyseenalaistaminen kohdistuu enemmän henkilöön. Me sanomme: jos hän on edelleen kadulla, se johtuu siitä, että hän haluaa. Emme kuitenkaan analysoi tarjoamiamme resursseja. Ja ehkä meidän on mietittävä hoitomallia uudelleen, koska nykyinen ei toimi", sosiaalityöntekijä korostaa. Guillem Fernándezin vuonna 2015 julkaisemassa väitöskirjassa El acceso a la vivienda social de las personas sin hogar (Sosiaalinen asuntoasuminen asunnottomille henkilöille) eritellään kaikki esteet, jotka haittaavat asunnottomien sosiaaliseen asuntotuotantoon pääsyä Espanjassa, alkaen ilmeisimmästä esteestä (tarjonnan puute).
Kaiken kukkuraksi pandemia on pahentanut tilannetta. Inflaatio ei myöskään ole juuri nostanut jalkaansa kaasupolkimelta. Vuonna 2019 Cáritas huolehtii 24 785 Kanariansaarten asukkaasta, vuonna 2022, heitä oli jo 53 186. On siis hyvin todennäköistä, että Bonilla, joka tekee mielellään kävelyretkiä Las Palmas de Gran Canarian ympäristössä, tarkkailee jatkossakin ihmisiä, jotka viettävät yönsä pahvilaatikoiden välissä penkillä, kuten hän teki niin monta kertaa. "Kun näen tuollaisia ihmisiä, se saa minut tuntemaan itseni hemmetin kummalliseksi", hän toteaa lopuksi, luultavasti katuen niitä kertoja, jolloin hänen oli pakko tehdä sitä pakon edessä, mutta kiitollisena siitä, että nyt hänellä on ainakin paikka, jonne hän voi suojautua.
https://www.eldiario.es/canariasahora/sociedad/mitad-personas-viven-calle-canarias-llevan-tres-anos-hogar-dificil-salir-entrar_1_9832922.html
