Marbella, jonka Muñoz jätti jälkeensä: tuhat laitonta rakennusta ja 500 miljoonan velka, jota etsivät eivät halua jäljittää.
Gilismin krapula elää kauemmin kuin yksi sen symboleista, sillä korruption kudelma ikuistaa laittomat rakennukset ja kätkee edelleen korruptoituneiden ryöstämät rahat. Marbella on kammottavin monumentti sille kaikelle mikä on huonosti Aurinkorannikolla.
Julián Muñoz (El Arenal, 1947 - Marbella, 2024) oli Marbellan pormestari vain 15 kuukautta. Jesús Gil nimitti hänet toukokuussa 2003 ja erotti hänet mentorinsa määräyksestä elokuussa 2004 voitettuaan kolme kuukautta aiemmin pidetyt kunnallisvaalit yli 50 prosentin ääniosuudella. Tuolloin hän allekirjoitti kaupunkisuunnittelusopimuksia kuin hullu, kuin automaatti. ”Jopa autojen konepelleillä”, hän sanoi vuosia myöhemmin.
Juuri näitä sopimuksia ja lupia, jotka on myönnetty räikeistä laittomuuksista huolimatta ja usein pöydän alla olevilla rahoilla, kaupunki joutuu edelleen puhdistamaan, sillä ne ovat edelleen rakennusten epävarmuudessa, oikeudenkäynneissä ja veloissa sekä kollektiiviseen mielikuvitukseen syöpyneessä kuvassa. Kaupunginhallitukselle on myönnetty noin 500 miljoonaa euroa korruptiosta annetuissa lopullisissa tuomioissa, kuten oikeudellisesta neuvonnasta vastaava kaupunginvaltuutettu Francisca Caracuel kertoi huhtikuussa. Kaupunginhallitus on 15 vuoden aikana pystynyt tuskin perimään takaisin 10 prosenttia näistä summista, ja vain muutama kuukausi sitten se käynnisti julkisen tarjouskilpailun, joka oli avoin asianajajille ja etsiville, jotka voisivat seurata rahojen jälkiä.
Muñozin varjo kaupungin yllä ylittää reilusti sen vuoden ja hiukan yli jonka hän oli pormestarina. Taaksepäin ajateltuna, koska hänen roolinsa Gilin hallituksissa vuodesta 1991 lähtien, ensin kaupunginvaltuutettuna ja sitten apulaiskaupunginjohtajana, ulottuu 1990-luvulle. Muñoz oli Gilin ”oikea käsi”, kuten magnaatti häntä kuvaili, kunnes hän halusi lentää yksin.
Sen vaikutus heijastuu tulevaisuuteen, koska se painaa kaupunkia tulevina vuosikymmeninä. Myös siksi, että Marbellan imago kärsii yhä noiden vuosien noloudesta: rahat roskapusseissa, Isabel Pantojan asunto, syytökset voitontavoittelusta.
Nykyään monet yhdistävät Marbellan yhä korruptioon. Tähän ovat vaikuttaneet nykyisen pormestarin Ángeles Muñozin perheen elämäntyyli ja peräkkäiset skandaalit, sillä hänen miehensä ja poikapuolensa joutuivat Audiencia Nacionalin syytteeseen väitetyn kansainvälisen huumekaupan ja rahanpesun vuoksi. Lisäksi hänen toimikautensa aikana kahdessa vaiheessa (2007-2015 ja 2017-2019) Jesús Gilin ja hänen opetuslastensa Julián Muñozin ja Marisol Yagüen jättämä raskas taakka on jatkunut.
Kaupunki lain rajoilla
Marbellassa yli tuhat rakennusta on lain ulkopuolella. Tapaukset ovat moninaisia: pieniä omakotitaloja, suuria rakennuksia, jotka pystyvät peittämään auringon, huoltoasemia tai Antonio Banderasin ostama kartano on rakennettu lain ulkopuolelle, ja niitä on rikottu mitä erilaisimmilla tavoilla: jotkut rakennukset olivat liian suuria, toiset rakennettiin julkiselle maalle, toiset maalle, jota ei voitu rakentaa, jotkut rannalle.
Tuolloin sillä ei näyttänyt olevan suurta merkitystä. Julián Muñoz allekirjoitti usein lupia ja sopimuksia, ja hän vakuutti Goldfinger-tapauksen oikeudenkäynnissä (tontin, jossa Sean Connerylla oli talo, uudelleenlunastus 2,7 miljoonan euron vastineeksi) allekirjoittaneensa sen ilman, että hänellä oli aavistustakaan mistään, vain koska vastuuhenkilö Gil tai juonen suunnittelija Juan Antonio Roca sanoi niin.
Näin Belmonsa-rakennuksesta tuli mahdollinen, 12-kerroksinen mammutti, joka jätti Carmen Suárezin talon varjoonsa. Aikanaan oikeusistuimet osoittivat naisen olevan oikeassa: rakennuslupa julistettiin mitättömäksi, ja muun muassa Julián Muñoz tuomittiin vuodeksi vankilaan kaupunkisuunnittelun kiertelystä toimiluvan myöntämisen yhteydessä. Rakennus, jota vastaan Suárez on taistellut puolet elämästään, on kuitenkin yhä olemassa, eikä se luultavasti koskaan katoa. Joitakin sen asuntoja myydään puolella miljoonalla eurolla, vaikka luovutukset jätetään yleensä rekisteröimättä, jotta ostaja voi aikanaan väittää ostaneensa hyvässä uskossa, vaikka kaikki tietävät Belmonsa-tapauksesta ja siitä, että rakennus on laiton.
Toisin on käynyt La Gaviotalle, merenrantatalolle, jonka Antonio Banderas osti Encarna Sánchezilta vuonna 1997. Talo rakennettiin osittain julkiselle maalle vuonna 1995 myönnetyn laittoman luvan ansiosta. Näyttelijä taisteli naapureita vastaan oikeudessa, joka vahvisti laittomuuden, ja päätyi lopulta purkamaan talon viime kesänä.
Mitä tehdä laittomien lisenssien suhteen?
Näinä gilismin jälkeisinä vuosina Ángeles Muñozin johtaman kaupunginvaltuuston toimet ovat vaihdelleet pyrkimyksen laillistaa ylilyönnit ja tietoisen halun jättää ne huomiotta välillä. Vuonna 2010 pormestari hyväksyi uuden yleiskaavan, joka käytännössä pyyhkäisi kaiken pois. Siinä määriteltiin 1009 vuosina 1991-2006 myönnettyä lupaa, jotka eivät olleet ”kaavoituksen mukaisia” ja joista suurin osa oli kumottu vuodesta 2004 lähtien Andalusian hallituksen (Junta de Andalucía) haastettua ne, ja ehdotettiin kunnalle korvausjärjestelmään perustuvaa à la carte -amnestiaa. Se kesti viisi vuotta: vuonna 2015 korkein oikeus katsoi, että PGOU ei ole mekanismi, jolla voidaan korjata aiempia laittomuuksia, ja palautti tilanteen lähtöruutuun.
Sen jälkeen konsistori on viivytellyt, jotta se ei joutuisi kohtaamaan tämän à la carte -kaupunkisuunnittelun seurauksia. Sillä ei ole mitään ongelmaa sulkea silmiään suurimmalta osalta rakennuksista, koska kukaan ei vaadi niiden palauttamista laillisiksi. On kuitenkin vielä kourallinen, yli tusina, joiden naapurit vaativat jotain, purkamista tai korvauksia, ja tuomioistuinten on pakko antaa ne heille.
Pisimmälle mennyt tapaus on Artolassa sijaitsevan talon tapaus, josta tämä lehti kertoi viime huhtikuussa: siinä tapauksessa Andalusian korkeimman oikeuden tuomarit kyllästyivät neuvoston juridisiin kikkailuihin, joilla se yritti viivyttää purkamismääräyksen noudattamista, sakottivat pormestaria 1 000 eurolla ja pyysivät syyttäjänvirastoa tutkimaan häntä tottelemattomuudesta, kuten tämä lehti paljasti.
Kun korkeimmassa oikeudessa (koska pormestarinna on korkeimman oikeuden jäsen) oli vuoden verran tullut ja mennyt, Marbellan syyttäjä lopetti asian käsittelyn, korjasi alkuperäisiä perusteitaan ja vastusti tuomareita, jotka kirjoittivat määräyksessä: ”Itse asiassa kaupungintalo ei näytä ymmärtävän, että se on määrännyt purkamisen tuomion täytäntöön panemiseksi ja että tällä tuomioistuimella on velvollisuus panna täytäntöön se, mikä on tuomittu”.
Kaupunginhallitus esittää yleensä perustelun, jonka mukaan epävarmassa tilassa olevien rakennusten määrä ja merkitys on niin suuri, että jos se noudattaisi vain niitä kymmentä rakennusta, jotka TSJA on hylännyt, se joutuisi maksamaan 246 miljoonaa euroa korvauksia. Se olisi Marbellan konkurssi, paluu hallintoon, katastrofi.
”Vaikutus talousarvioon ja maksuvalmiuteen on mahdoton, koska vaatimusten noudattamista varten on tehty mahdoton rakenneuudistus”, valtiovarainministeriö korosti vuoden 2021 lopussa antamassaan raportissa ja lisäsi tähän lukuun Malaya tapauksesta siirtyneen velan merkittävän määrän, joka vuoden alussa oli arviolta 284 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus siis ilmoittaa tuomareille, että se ei yksinkertaisesti pysty maksamaan.
Rahaa etsimässä
Sillä välin se etsii resursseja muualta. Helpointa on käynnistää uudelleen rakentaminen, mutta siinä on ongelma: Marbella on kaupunki, jossa on jo nyt liikaa rakennusmaata. Ratkaisu: otetaan maaseutualueet mukaan yhtälöön ja hyödynnetään Andalusian uutta maa-aluelakia (LISTA), joka sallii hotellien ja matkailumajoitusten rakentamisen maaseutualueille sekä teollisuus-, vapaa-ajan- ja kaupallisten tilojen rakentamisen. Kaupunkialueiden 54 miljoonaan maa-alueeseen lisätään 32 miljoonaa maata, jotka ovat yhteisiä maaseutualueita. Kyseessä on ensimmäinen Andalusian kunta, joka hyödyntää tätä mahdollisuutta.
Toinen tapa on etsiä ryöstettyjä rahoja. Huhtikuussa se sai hyviä uutisia korkeimmalta oikeudelta, joka ratkaisi sen kiistan valtiovarainministeriön kanssa. Verovirasto halusi Juan Antonio Rocan omaisuuden myynnistä saadut 12 miljoonaa euroa käytettäväksi kunnan verovelan lyhentämiseen, joka on maksettava erissä vuoteen 2052 asti.
Näinä vuosina kunnalle on peritty takaisin 55,7 miljoonaa euroa (noin kuuden miljoonan euron sakot odottavat vielä sopimista, jotta ne voidaan siirtää kunnan kassaan) ja omaisuutta on kunnan lähteiden mukaan arvoltaan noin 8,5 miljoonaa euroa. Mutta vielä on paljon enemmän piilossa.
Tämän takia takavarikoidun omaisuuden myyntiä koskevaa verkkosivustoa julkaistaan jatkuvasti uudelleen. Tai että kaupunginvaltuusto kilpailutti viime keväänä lakimiesten ja etsivien ryhmän palkkaamisen korruptiorahojen jäljille. ”Oikeudellinen osasto on pyrkinyt eri tavoin edistämään näiden tuomioiden täytäntöönpanoa, mutta se, mitä tähän mennessä on saatu aikaan, on ollut varsin niukkaa”, lukee sopimuksen perustelumuistiossa.
Kaupunginhallitus oli valmis maksamaan 450 000 euroa sille, joka etsii varastettuja rahoja viiden vuoden ajan, vuoteen 2029 asti, mutta kukaan ei halunnut ottaa tehtävää hoitaakseen. Korruption varjon poistaminen Marbellasta on liian vaikea tehtävä. Julián Muñoz itse kuoli 46 miljoonaa euron velalla ja hänen viimeisistä televisioesiintymisistään saadut rahat takavarikoituina.
Se aina niin hävettävän nolo Marbella. Kaiken Aurinkorannikon koristerfolioon käärityn irvokkuuden perikuva.
