Katalonian vivahteiden merkitys
12-M:n äänten enemmistö ja äänestämästä pidättäytymiset osoittavat, että enemmistö tukee Sánchezin Kataloniaa koskevaa politiikkaa. Varakas katalonia on päättänyt että oikeistopolitiikka ei ole heitä varten.
Katalonian politiikka on viime aikoina jälleen kerran koetellut kykyämme kiinnostumisesta ennennäkemättömään. Toukokuun 12. päivän vaalitulos Kataloniassa oli yllättävä, ei siksi, etteivätkö merkit ja mielipidetutkimukset olisi ennakoineet sitä jo pitkään, vaan siksi, että se pystyi uhmaamaan viimeisten lähes viidenkymmenen vuoden aikana tapahtuneen väistämättömän kehityksen jälkiä. Juuri tästä syystä tulosten hätiköity lukeminen voi jättää huomiotta niiden sisältämät vivahteet ja niiden vaikutukset Espanjan politiikan kehitykseen.
Yleinen teesi, joka tiivistää päivän saldon itsenäisyyden tappioksi, heijastaa paitsi äänten ja paikkojen jakautumista eri poliittisten ryhmittymien kesken myös eri ehdokkaiden tunnelmaa sinä iltana. Ensimmäinen vivahde: itsenäisyyttä kannattavien puolueiden saamat huonot tulokset eivät tarkoita sitä, että niitä viime vuosikymmenen aikana tukenut sosiaalinen pohja olisi haihtunut. Itsenäisyyttä kannattavien huippuvuosien purkautumisen jälkeen Katalonian itsenäisen valtion kannatus on nykyään 30-40 prosenttia (ICPS:n ja CEO:n tietojen mukaan), riippuen siitä, miten kysymys muotoillaan, mikä on korkeampi luku kuin esimerkiksi Baskimaassa tällä hetkellä, ja sitä on täydennettävä sillä yli 20 prosentilla, joka toivoo Espanjan liittovaltiomuotoista organisaatiota. Yhteiskunnallinen enemmistö kannattaa siis edelleen nykyisen alueellisen vallanjaon kyseenalaistamista valtiossa. Nyt käy niin, että monet näistä itsenäisyyden kannattajista ovat alkaneet ottaa muita asioita huomioon äänestäessään. Joka tapauksessa kansalaisten poliittisia asenteita tuskin voidaan ”voittaa”. Pikemminkin demokratiat yrittävät integroida heidät yhteiseen hankkeeseen suostuttelun ja jatkuvien neuvottelujen avulla.
On totta, että ne, jotka ovat joutuneet kärsimään, ovat olleet puolueita, jotka edustivat itsenäisyyspyrkimyksiä näiden vuosien aikana ja jotka ovat tämän ansiosta hallinneet Kataloniaa tähän päivään asti. Toinen vivahde: äänten uudelleenjakautuminen itsenäisyyttä kannattavien puolueiden välillä on vähäisempää kuin mitä paikkojen maanjäristys, joka on hajottanut parlamentin nationalistisen enemmistön vuodesta 1984 lähtien, antaa ymmärtää. Vaikka ERC:n ja PDECat/Juntsin välillä vuodesta 2015 asti vallinnut sidos on katkennut, CiU:n aiemmin monopolisoima tila pirstaloituu edelleen, eikä sisäistä tasapainoa ole vielä saavutettu. Vaikka ERC näyttäytyykin suurena häviäjänä, se tekee niin säilyttäen kuitenkin riittävän tukipohjan, jotta se voi ottaa iskun vastaan toipumisnäkymin. Toisaalta Juntsin näennäinen parannus ei estä sitä saamasta toiseksi huonointa tulosta tällä poliittisella alueella sitten vuoden 1980, eikä tämä sosiaalinen tuki vastaa aivan sitä teennäisen vakavaa sävyä, jota Carles Puigdemont on usein käyttänyt sellaisen näennäisen sosiaalisen enemmistön johtajana, joka ei koskaan oikein ilmene.
Tämän ryhmittymän äänestäjiin keskittyneen erittäin epäsymmetrisen äänestämättä jättämisen vaikutus on kuitenkin aiheuttanut jonkinlaisen parlamentaarisen ylimitoituksen itsenäisyyspuolueille. Muistakaamme, että PSC sai kuusi paikkaa enemmän kuin Ciudadanos vuonna 2017, vaikka se sai lähes 240 000 ääntä vähemmän. Tässä piilee kolmas vivahde: Salvador Illan ennennäkemättömän voiton kannalta saadut äänet ovat olleet yhtä ratkaisevia kuin niiden muiden puolueiden äänestäjien myötämieliset äänestämättä jättämiset, jotka jäivät kotiin, koska sosialistien voitto oli heille jo valmiiksi kätevä (joskus päinvastaisista syistä: suostumuksella tai protestilla). Tässä mielessä Illa on pystynyt muokkaamaan uudelleen kaavaa, joka pitää Sánchezin Moncloassa epävarmasti mutta luotettavasti. Se mikä ei tapa sinua, ruokkii sinua.
Nämä vivahteet kertovat meille enemmän tämän sunnuntain tuloksen poikkeuksellisesta luonteesta, mutta myös sen väliaikaisuudesta, joka riippuu siitä, miten hyötyneet ja kärsineet voivat tulkita sitä. Meidän on vältettävä liian yksiselitteisiä selityksiä tälle yksittäisten käyttäytymismallien yhdistelmälle, jota on niin vaikea toistaa. Kuten Oriol Bartomeus eilen kertoi, monien itsenäisyyden kannattajien väsymys procésiin on epäilemättä mahdollistanut muiden asioiden nostamisen asialistalle: huoli turvallisuudesta ja maahanmuutosta, terveydenhuollon ja koulutuksen heikkeneminen, vaatimus hyvästä hallituksesta...
Olisi kuitenkin virhe jättää huomiotta 12-M:n äänten enemmistön ja tyhjää äänestäneiden enemmistön tärkein viesti: se on tuen ilmaus Sánchezin Kataloniaa koskevalle politiikalle. Kun Mariano Rajoyn hallitus, josta tapahtumat saivat yliotteen, päätyi delegoimaan itsenäisyyshaasteeseen vastaamisen oikeuslaitokselle, jonka eliitti ei epäröinyt soveltaa rangaistuspolitiikkaa menettelyissään ja tuomioissaan (tämä mielipide on kiistanalainen ja ehkä hieman epäoikeudenmukainen, mutta monien tuomareiden ja juristien mielestä kiistaton), Sánchez suostui ohjaamaan oikeudellisen käsittelyn uudelleen siten, että itsenäisyyttä kannattavat johtajat alistetaan vaaliuurnilla annettavaan tuomioon, jossa he saivat tänä sunnuntaina valintatuomion, jota ei voi valittaa, mutta joka on myös poliittisesti helpommin hallittavissa, jopa tuomittujen osalta. Kuten kissoja, poliittisia konflikteja ei pidä johtaa umpikujaan.
Olipa kyse opportunismista, oveluudesta tai vakaumuksesta, kaikki kommentaattorit ovat olleet yhtä mieltä siitä, että Sánchez on Katalonian vaalien tärkein voittaja, mikä on totta, sillä Illan voitto, ERC:n tappio tai Puigdemontin epävarmuus eivät välttämättä kyseenalaista nykyisen parlamentin enemmistön rakennustelineitä, kuten olemme jo kommentoineet täällä muissa yhteyksissä. Juuri siksi, että kaikkien näiden vaaliliikkeiden taustalla on puoluepuolueiden äänestäjien tahto ylläpitää Sánchezin sopimuspolitiikkaa Cortes Generalesissa. Välttämättömyyden muuttaminen hyödyksi on poliittisen selviytymisen periaate kaikille, ei vain hallituksen puheenjohtajalle.
Tästä pääsemmekin viimeiseen vivahteeseen: kaiken kaikkiaan 12-M:n tulokset tarjoavat keskipitkän aikavälin avaimen PP:n tärkeimpään haasteeseen (Voxin kestävyys), joka jonain päivänä päätyy pelaamaan Sánchezia vastaan. Tämän ymmärtämiseksi on lisättävä toinenkin vivahde: Alejandro Fernándezin tulokset Kataloniassa olivat osittain myönteisiä, mutta ne eivät selvittäneet tärkeää asiaa. Vielä kaukana 400 000 äänen kynnyksestä, joka vuosina 1995 ja 2010 ennakoi muutosta Moncloassa, he eivät myöskään ole täysin saaneet takaisin Ciudadanosin perintöä, vaikka katalonialaisen kansallismielisyyden espanjalaisen kiistelyn äänestäjäkunnan laajeneminen on tapahtunut. Syynä on Voxin vahvistuminen ja laajentuminen Kataloniassa, mikä on jälleen yksi osoitus siitä, että Abascalin puolueen sisäisellä myllerryksellä ei ole juurikaan vaikutusta sen vaalikestävyyteen.
Yritykset kaventaa tätä tilaa toistamalla maahanmuuttoa ja muita kysymyksiä vastaan käytyä kovaa puhetta, jota Núñez Feijoo käytti jälleen Katalonian kampanjassa, eivät näytä toimivan. Ehkä vastauksen pitäisi olla erilainen. Jos Katalonia toi Voxin PP:n rajoille, ja Katalonia on antanut sille syitä pysyä siellä, Katalonian kysymyksen poistaminen Espanjan poliittiselta agendalta voisi auttaa vähentämään radikaalioikeistoa ankkuroivaa vihamielisyyttä. Ja tässä tulee esiin vivahde: kun armahdus on ohi, Juntsin ja Puigdemontin nyt ilmeiset tarpeet päivittää ohjelmaansa saattavat löytää Madridissa ymmärrystä, jossa Katalonian edut ovat selvästi yhteneväiset muiden alueiden etujen kanssa ja tarjoavat tilaa järkeville sopimuksille.
Tätä etujen yhdistelmää on helpompi arvioida kesäkuussa pidettävien Euroopan parlamentin vaalien jälkeen, jolloin PP:n nykyinen johto on tietoisempi suhteellisesta vahvuudestaan. Niin kauan kuin Espanjan oikeisto ei pääse yli ”procésin”, se, että itsenäisyyttä kannattava äänestäjäkunta on jo tehnyt niin, on Sánchezin tärkein valttikortti, jolla hän voi pitää yllä hallituksen moniarvoista koalitiota ja miettiä seuraavaa tilaisuutta sen elvyttämiseksi.
https://elpais.com/opinion/2024-05-14/la-importancia-de-los-matices-catalanes.html
