Rafael Valdenebros Sotelo oli 27-vuotias, naimisissa ja kahden lapsen äiti, kun Movimiento Para la Autodeterminación e Independencia del Archipiélago Canario (Mpaiac) surmasi hänet. Hän oli poliisi ja sijoitettu Teneriffalle räjähteiden hävittämisryhmään. Helmikuun 24. päivänä 1978 Rafael ja hänen kollegansa saivat varoituksen, että pommi oli asennettu, ja he menivät välittömästi paikalle. Mpaiac oli asettanut räjähteen Vizcaya-pankin pääkonttoriin La Lagunassa. Kahdeksasta kumi-2-patruunasta koostunut pommi räjähti ja yllätti Rafaelin, joka kuoli kolmetoista päivää myöhemmin räjähdyksen aiheuttamiin erittäin vakaviin vammoihin. Neljäkymmentä vuotta on kulunut siitä, kun Rafael sai 24. helmikuuta hyökkäyksen, joka päätti hänen elämänsä. Ennen kuolemaansa hän sanoi, ettei ollut ajatellut toiminnan riskiä. Kun hän käsitteli räjähdettä, hänen ainoa ajatuksensa oli, että laite voisi vahingoittaa naisia ja lapsia.
Antonio Cubillon johtaman Mpaiacin terroristitoiminta oli alkanut hieman aikaisemmin. Marraskuun 1. päivänä 1976 pommi räjähti Galerías Preciadosin - nykyisen El Corte Inglésin - ulkopuolella Mesa y López -kadulla Gran Canarian pääkaupungissa, mikä aiheutti aineellisia vahinkoja ja joitakin lieviä loukkaantumisia. Se oli terroristiryhmän ensimmäinen teko. Keskellä kansallismielistä deliriumia, joka ajoi Mpaiacia kohti väkivaltaa, sen johtaja Cubillo ilmaisi itsensä Guadiana-lehdessä seuraavasti: "Olemme suhteessa kaikkiin puolueisiin, jotka tunnustavat Kanariansaarten siirtomaavallan tosiasian (...) ETA Euskadin vallankumouksellisena järjestönä, PC(i) ja PC(r) ovat puolueita, jotka osoittavat käytännössä vallankumouksellista politiikkaa ja itsenäisyysoikeutemme tunnustamista.". Meidän on käännyttävä näiden puolueiden ja järjestöjen puoleen saadaksemme kansainvälistä apua ja tukea". Cubillo ja Mpaiac seisoivat siis ETAn peilin edessä, joka omaksui terroristisen strategian ja käytti kolmannen maailman itsenäisyysliikkeistä vaikutteita saanutta retoriikkaa, jolla perusteltiin väkivaltaisia toimia ja muodostettiin järjestön argumentit. Kansallisiin vapautusliikkeisiin liittyvä kolmannen maailman vaikutus ei vaikuttanut ainoastaan Mpaiaciin vaan myös muihin eurooppalaisiin terroristiryhmiin, jotka löysivät näistä ideologisista kannanotoista keinon järkeistää väkivalta.
Kansallismielinen pakkomielle, jolla vastustettiin Kanariansaarten siirtomaavaltaistamista ja hyväksikäyttöä Espanjan taholta, ruokki ryhmän terroritoimintaa vuoden 1978 puoliväliin saakka. Helmikuun 15. päivänä 1977 Las Palmas de Gran Canarialla, lähellä Plaza de la Feriaa, entisen siviilihallituksen alueella, Mpaiacin jäsen lähestyi poliisiautoa, jossa oli kuusi poliisivoimien jäsentä, heitti kranaatin ajoneuvoa kohti ja pakeni. Kuten aikalaiskirjoitukset kertovat, kranaatti ei päässyt ajoneuvon sisään, vaan putosi sen alle ja räjähti. Se aiheutti polttoainesäiliön puhkeamisen, joka ei kuitenkaan palanut, koska kyseessä oli dieselpolttoaine. Se, että hyökkäys ei ollut kohtalokas, oli onnen ja ampumataidon ansiota. Vain kuukautta myöhemmin Mpaiac asetti pommin kukkakaupan myymälään Gandon lentokentällä. Räjähdyksessä loukkaantui kahdeksan ihmistä, heidän joukossaan kukkakauppias Marcelina Sánchez Amador. Marcelina eli koko elämänsä hyökkäyksen jälkivaikutusten kanssa, ja hänelle tehtiin lukuisia kirurgisia leikkauksia, kunnes hän kuoli 41-vuotiaana vuonna 1993. Lisäksi annettiin toinen pommivaroitus, jonka vuoksi Gran Canarian lentokenttä jouduttiin sulkemaan ja lennot ohjaamaan Teneriffan Los Rodeosiin. Mpaiacin toiminnan epäsuorat seuraukset johtivat ilmailuhistorian pahimpaan lento-onnettomuuteen, jossa kiitoradalla törmänneiden kahden Boeing 747 -koneen (KLM ja Pan Am) 583 matkustajaa kuoli. Terroristijärjestön johtaja totesi sittemmin, että "Kanariansaarilla on vallinnut sotatila marraskuun ensimmäisestä päivästä lähtien (...) olemme varoittaneet kaikkia turisteja tulemasta saarille ennen kuin itsenäisyys on saavutettu ja tilanne on normalisoitunut". Lisäksi korkein oikeus toteaa 7. tammikuuta 2014 antamassaan tuomiossa 67/2014 eräässä kohdassa, että "Los Rodeosin lentoaseman lentoliikenteen epätavallisen ylikuormittumisen syynä oli Gandon lentoasemalla tapahtunut räjähdys", mikä selventää syy-seuraus-suhdetta ja ryhmän vastuuta onnettomuudessa. Mpaiac ei kuitenkaan toiminut vain asentamalla räjähteitä. Vuoden 1977 lopussa Teneriffalla ryhmän jäsenet hyökkäsivät tavarataloon heittämällä Molotovin cocktaileja, jotka aiheuttivat aineellisia vahinkoja. Muutamaa tuntia myöhemmin kaksi hyökkäyspaikalla vartiossa ollutta poliisia haavoittui - toinen heistä vakavasti - kun heitä ammuttiin autosta.
Tämä osoittaa, että ryhmän toteuttamat toimet eivät suinkaan olleet pieniä propagandatoimia, sillä vaikka on totta, että suurin osa heidän asettamistaan räjähteistä aiheutti vain aineellista vahinkoa, on myös totta, että osa heidän toimistaan päättyi ilman kuolonuhreja, mikä oli onnenkantamoinen.
Kanariansaarelaisten onneksi Mpaiac-terrorismi lopetti väkivaltaisen toimintansa vuonna 1978, joten sen väkivaltainen kehityskaari verrattuna muihin kansallisiin terroristiryhmiin, kuten ETAan tai Grapoon, on lyhyt. Mikään yhteiskunta ei kuitenkaan ole immuuni identiteettiin perustuvan nationalismin myrkylle, joten historiamme tunteminen ja sen tunnetuksi tekeminen on rokote mahdollisia tulevia houkutuksia vastaan. Lisäksi terrorismin uhrien arvostus ja heidän muistonsa elävänä pitäminen ovat voimakkaita ja tehokkaita välineitä terrorin delegitimoimiseksi, ja tässä nimenomaisessa tapauksessa se asettaa Mpaiacin oikealle paikalleen historiassa.
https://observatorioterrorismo.com/analisis/cuando-el-mpaiac-mato-en-canarias/
