Jatkakaamme raakalaistumista
Jyrkän poliittisen taistelun edessä luottamuksen pitäisi kohdistua instituutioihin, jotka eivät kuulu kenellekään. En puhu kruunusta ja armeijasta vaan yliopistoista ja tiedotusvälineistä.
Demokratia on lamaantumassa. Maailman monimutkaisuus johtaa yhä yksinkertaisempaan vallankäyttöön. ”Kahdessa päivässä ratkaisen Ukrainan sodan”, Trump sanoo. Ajatusten taistelu saa mahtipontisuutta (”taistelu”, ei vähempää) juuri silloin, kun ajatuksemme ovat tuskin tyhjiä, kikkailunhaluisia iskulauseita. Demokratia lamaantuu, kun tavoiteltu polarisaatio tekee vaaleista demokraattisesti tehottomampia. Jos olemme yhä pirstaloituneempia ja jakautuneempia, jos ”voittajien” vaalipohja pienenee kaikkialla, vaalit ovat entistä vähemmän avoin shekki niille, jotka hallitsevat. Mutta katsokaa Trumpin itsekkäitä nimityksiä tai tuota pöhöttynyttä Macronia, joka tyrkyttää Barnieria. Johtajat toimivat ikään kuin heidän niukat ja ehdolliset aritmeettiset enemmistönsä koskisivat koko maailmaa. Kansan tahto on se ”vähemmistöjen moniarvoisuus”, josta Rosanvallon puhuu; siksi on tärkeää tunnustaa ja ottaa huomioon kaikki ja selittää, mitä ollaan tekemässä.
Demokraattisten muotojen raakalaismaisuus tarttuu myös politiikkaamme. Hallitus hyppii kannasta toiseen ilman mitään jatkuvuutta tai selitystä ja tarjoaa lautaselle väitteen, jonka mukaan kaikki johtuu puhtaasta valtastrategiasta. Ne, jotka Illan virkaanastujaisissa haaveilivat keskustelusta liittovaltiopohjaisesta Espanjasta (vihdoinkin liittovaltiopohjainen Espanja!), jäävät vaille mitään PSOE:n 41. kongressissa. Ei ole hyväksyttävää sanoa yhtenä päivänä, ettei armahdusta tule koskaan, ja seuraavana päivänä puolustaa, että se on Espanjan etujen mukaista, eikä opposition lapsellinen protesti: sitä ei ollut ohjelmassa! Olkaamme yhtä mieltä siitä, että epävarmuuden ja kiireen hallitsemassa maailmassa, jossa on paikallisia ja kansainvälisiä epävarmuustekijöitä, perinteinen ajatus poliittisesta ohjelmasta on vanhentunut melko huonosti. Polarisoitumisen itsessään pitäisi pakottaa käyttämään valtaa siten, että hallitus ja oppositio tunnustavat toisensa, mutta tämä ei näytä olevan mahdollista, kun toimeenpanovallan käyttäjien ainoa motivaatio on kaataa se. Aitor Esteban sanoi Feijóolle: ”Hän ei odottanut päivääkään hyväksyäkseen itseään rikolliseksi tunnustavan henkilön syytökset” ja ilmoittaakseen epäluottamuslauseen. Puolustaako Tamames sitä? Xunta de Galician entinen puheenjohtaja ei näytä välittävän pilkasta, kuten olemme kaikki nähneet, mutta erityisesti Von der Leyen Brysselissä.
Häpeämättömän poliittisen taistelun edessä luottamuksen pitäisi kohdistua instituutioihin, jotka eivät kuulu kenellekään, enkä puhu nyt kruunusta tai armeijasta, vaan yliopistoista tai omalla tavallaan tiedotusvälineistä. Myös tuomareita, joista jotkut osallistuvat typerästi poliittiseen taisteluun rohkaisemalla ristisyytöksiin. Politiikan tuomitseminen vai tuomareiden politisoituminen? Ne ovat kana ja muna. Kukaan järkevä ihminen ei epäile oikeuslaitoksen legitiimiyttä, mutta on korkea aika aloittaa keskustelu siitä, miten oikeuslaitos toimii: sen rekrytointijärjestelmistä ja tuomarinuran rakenteesta, sen sisäisten toimivaltuuksien muodostumisesta ja tasapainosta, sen valheellisesta itsehallinnosta ja liiallisesta puolueellisesta läpäisevyydestä. Myös hallituksen ja parlamentin vastuun laiminlyönnin ja heidän korkeuksienne joskus karkean ja lähes aina kömpelön sekaantumisen välisestä suhteesta. Kunnioittakaamme tietenkin tuomareita, mutta avatkaamme myös kaikki keskustelut, jotka aiheuttavat meille epämukavuutta. Tai jos haluatte, jatkakaamme raakalaistumista.
https://elpais.com/opinion/2024-12-01/sigamos-embruteciendonos.html
