Amerikkalaiset ja saksalaiset vakoojat mittasivat toistensa kykyjä Kanariansaarilla Espanjan puolueettomuuden varjolla.
Toisaalta Edmund Nehrkorn, alias Niemann, Saksan sotilastiedustelujärjestö Abwehrin vakooja, ja toisaalta Thomas Alfree Weir, amerikkalainen insinööri, joka työskenteli OSS:n (Office of Strategic Studies) palveluksessa. He ovat kaksi tärkeintä vakoojaa, jotka toimivat ja mittasivat toistensa kykyjä Kanariansaarilla Espanjan oletetun puolueettomuuden varjolla toisen maailmansodan aikana.
Heidän toimintaansa ja läsnäoloaan saarilla käsitellään kahdessa akateemisessa artikkelissa, jotka on julkaissut Marta García Cabrera, Las Palmas de Gran Canarian yliopiston (ULPGC) historiatieteiden laitoksen post doc -tutkija, joka on monitahoisen tutkimustyön avulla selvittänyt ja yhdistänyt molempien osapuolten nimet, toiminnan ja läsnäolon saaristossa.
EFE:n haastattelussa García Cabrera selittää, että vaikka Kanariansaaret olivat puolueeton paikka, joka ei ollut suoraan osallisena konflikteissa, tiedustelu-, vakoilu- ja vastavakoilutoimintaa harjoitettiin salaa diplomaattisen ja liikemiespeitteen alla satama-, merenkulku- ja kaupallisten yritysten kautta.
Merivoimien toiminta ja öljyn käyttö, Yhdysvaltojen edut
Amerikkalaiset olivat erityisesti Las Palmas de Gran Canarialla sijaitsevan La Luzin sataman ja Teneriffan jalostamon osalta tiedustelun kiinnostuksen ja ponnistelujen keskipisteenä.
Amerikkalaiset onnistuivat perustamaan Kanariansaarille öljyntarkkailijan viran, jota hoiti Thomas Weir itse, minkä Espanjan hallitus oli sallinut vastineeksi siitä, että Yhdysvallat jatkoi öljytoimituksia Espanjalle. Tämän viran kautta Weir harjoitti epäsuorasti tiedustelu- ja vakoilutoimintaa.
”Weirin tarina on elokuviin sopiva, ja sillä on onneton loppu, sillä hän kuoli Teneriffalla vuonna 1944 sairastamaansa sairauteen, ja hänet oli evakuoitava. Hänet lähetettiin sankarillisesti pois saarelta, ja ihmisjoukko taputti Los Rodeosin lentokentällä. Hän kuoli vuonna 1945 Yhdysvalloissa, ja hänet palkittiin postuumisti ansiomitalilla hänen panoksestaan saksalaisten toimien valvonnassa Atlantilla”, ULPGC:n tutkija kertoo.
Amerikkalainen upseeri Harry Clifton Jordan, jonka rooli Puerto de La Luzin merivoimien tarkkailijana oli suoraan strateginen ja sotilaallinen, toimi myös.
”Tavoitteena oli valvoa Saksan laivastotoimintaa sekä satamaliikkeiden avulla Las Palmasin ja Santa Cruzin satamissa että valvoa öljyn toimituksia, jotta se ei joutuisi saksalaisten käsiin ja sitä käytettäisiin sukellusveneiden varustamiseen, ei niinkään Kanariansaarilla vaan Atlantilla”, García Cabrera sanoo.
Yhdysvaltain agenttien valvomat vakoilijaverkostot antoivat näin ollen ratkaisevaa tietoa Saksan vakoilusta ja tiedon salakuljetuksesta ja samalla edistivät vastavakoilustrategioita, joilla pyrittiin neutralisoimaan Kolmannen valtakunnan toiminta.
Konfliktin viimeisinä vuosina laadittiin myös kattavat tiedot saarilla asuvasta saksalaisyhteisöstä, mikä helpotti monimutkaisia kotiuttamis- ja natseista vapauttamisprosesseja, jotka leimasivat sodanjälkeisiä loppuponnisteluja.
Nehrkorn, Niemann, Nemo tai ”Nobody”
Yhdysvallat sijoittautui Kanariansaarille vuoden 1941 lopun ja vuoden 1942 alun välisenä aikana tarkoituksenaan paitsi valvoa laivastotoimintaa, öljynporausta ja satamaliikkeitä myös estää saksalaisia verkostoja toimimasta vapaasti Atlantin tällä osalla.
Tuolloin ja sodan aikana vakooja Niemann, joka tarkoittaa saksaksi Nobodya ja tunnettiin myös nimellä Nemo, oli kumouksellisten verkostojen asiantuntija, ja hän hallitsi kokonaista agenttien, aliagenttien ja yhteistyökumppanien verkostoa Kanariansaarilta Pohjois-Afrikkaan, ja hän toimi muun muassa Cape Jubyn, Ifnin ja Fernando Poo saaren alueilla.
”Niemannilla oli tiedustelun, vakoilun, kumouksellisuuden ja sabotaasin verkosto, neljä tärkeintä osa-aluetta, joita normaalisti hoitaisi neljä eri henkilöä, mutta hän vastasi kaikesta”, García Cabrera korostaa.
Tutkija lisää, että Yhdysvallat oli vuodesta 1944 lähtien ”varsin huolissaan” Niemannin verkoston toiminnan lopettamisesta Atlantilla ja Pohjois-Afrikassa.
Saksalaisten kilpailuetu
”Emme voi sanoa, että amerikkalainen tiedustelu tai liittoutuneiden tiedustelu ylipäätään Kanariansaarilla olisi ollut niin ratkaisevaa, että se olisi ratkaissut sodan, eikä se myöskään estänyt Saksan Atlantilla kehittämän tarvike- ja muonitustoiminnan jatkuvuutta, mutta se lopetti sen mukavuuden, jota Kolmas valtakunta oli siihen asti nauttinut Espanjan myötävaikutuksella, joten saksalaisten toimintamahdollisuudet vähenivät huomattavasti”, García Cabrera tiivistää.
Hän lisää myös, että saksalaisilla oli laaja verkosto, jonka muodostivat heidän (saarilla asuva) ulkomaalaisyhteisönsä, mikä oli kilpailuetu, josta myös britit nauttivat.
”Sekä briteillä että saksalaisilla oli historiallinen ulkomaalaisyhteisö. Saksalaisilla oli myös sodan aikana saapuneita kansalaisia, joista monilla ei ollut mitään tekemistä sodan kanssa, mutta toisilla oli, kun taas Yhdysvaltain kansalaisten läsnäolo saaristossa oli merkityksetöntä. Se supistui Miamin tai Puerto Ricon kaltaisilta alueilta kotoisin olevien kansalaisten joukkoon”, historioitsija selittää.
Hän huomauttaa myös, että yhteydet ja suhteet, joita amerikkalaisyhteisöllä saattoi olla paikallisiin viranomaisiin, olivat vähäisiä verrattuna Saksan tai Britannian hallituksiin.
”On kuitenkin totta, että Yhdysvallat teki huomattavia ponnisteluja voittaakseen nämä alun haitat ja asettuakseen yhdeksi johtavista tai johtavista liittolaisvalloista tiedustelutoiminnan hallinnassa”, hän tiivistää.
Hubbardin tapaus
Lillie Mae Hubbardin tapaus, joka oli yksi Yhdysvaltain tiedustelukoneiston tärkeimmistä rattaista saarilla, erottuu tästä maanalaisesta taistelusta, jota kävivät pääasiassa Niemann ja Weir.
Hän oli Las Palmas de Gran Canarialla toimivan Yhdysvaltain konsulin Clifton Reginald Whartonin sihteeri ja henkilökohtainen avustaja, ja tämän diplomaattisen suojuksen turvin hän loi saarilla tärkeitä kontakteja ja sosiaalisia verkostoja, jotka edistivät Yhdysvaltain tietoverkkojen organisointia sodan aikana.
Hän oli yksi ensimmäisistä afroamerikkalaisista naisista, jotka toimivat uradiplomaattina, ja hän teki mittavan uran lukuisissa konsulaateissa ja suurlähetystöissä eri puolilla maailmaa.
”Konsulin avustamisen lisäksi hän toimi aktiivisesti tiedustelussa tai tiedonhankinnassa ja ennen kaikkea paikallisten verkostojen valmistelussa sosiaalisten piiriensä kautta, jotka olivat hyvin vahvat. Hän oli henkilö, joka oli hyvin aktiivinen muissa yhteisöissä ja erityisesti muiden naisten kanssa”, tutkija huomauttaa.
Hän lisää, että Hubbardin rooli on huomionarvoinen, koska naisena hän rikkoo Mataharin stereotyyppiä, sillä kyse oli ajasta, jolloin tiedustelu- ja vakoilualalla naisten katsottiin palvelevan kehollaan eikä aivoillaan.
”Emme puhu Mataharista, joka tanssi ja hankki tietoa, vaan naisesta, jolla oli erittäin vahva diplomaattinen ura, joka onnistui kutomaan hyvin laajan verkoston Kanariansaarilla ja palveli älykkäästi sodan aikana”, tutkija sanoo.
García Cabrera on toteuttanut nämä kaksi tutkimushanketta, jotka on julkaistu War in History- ja German History -lehdissä, yliopistoministeriön opetus- ja tutkimushenkilöstön uudelleenkvalifiointiin tarkoitettujen Margarita Salas -apurahojen ja Euroopan sosiaalirahaston Next Generation -ohjelman tuella.
