San Sebastiánin elokuvajuhlilla esitetty Emmanuelle (2024) on kuuleman mukaan tyhjää täynnä oleva visuaalisesti hyvin kasattu elokuva. Onneksi ei tarvitse kirjoittaa itse elokuvasta, koska sekin kävisi päinsä, vaan siitä että harva on huomannut elokuvan saapuessa San Sebastiániin että tämä on ensimmäinen kerta kun Emmanuelle elokuva on saatu esittää Espanjassa ilman sensuuria. Kyllä, kyse on merkittävästä hetkestä.
Ensimmäinen Emmanuelle näki elokuvasalit vuonna 1974. Kyseessä olivat Francon diktatuurin viimeiset hetket. Francon diktatuurissa iloja olivat kirkossa käynti ja jalkapallo. Paljon muuta harmauteen ei kuulunutkaan. Emmanuellen kaltaisia elokuvia saattoi käydä katsomassa Ranskassa, jonne muodostui jonoja rajalle kun elokuvien maine kiiri Espanjaan, ja harvassa Espanjalaisessa elokuvasalissa jotka onnistuivat kiertämään sensuurin. Alkuperäinen Emmanuelle elokuva esitettiin Espanjassa vasta vuonna 1978.
El País kirjoittaa:
21. vuosisadan Emmanuelessa ei ole pajutuolia (asiantuntijoille Peacock-nojatuoli). Pajutuolia ei ollut myöskään romaanin ensimmäisessä filmatisoinnissa, ainoastaan sen julisteessa, mutta vuoden 1974 Emmanuelle rakensi oman mielikuvituksensa vaikuttavalla menestyksellä. Niin paljon, että Pariisissa sitä esitettiin 13 vuoden ajan Champs Elysées'n varrella sijaitsevassa elokuvateatterissa. Espanjalaiset ylittivät rajan nähdäkseen sen naapurimaassa. Se oli esimerkki elokuvasta, joka käytti naispäähenkilöä pidentääkseen miesten katsetta seksuaalisuuden edessä, joka ei koskaan uskonut tasa-arvoon vaan pikemminkin nopeaan helpotukseen ja mitä enemmän, sitä parempi. Naispuolinen objekti.
