Oikeisto ei usko Jumalaan
Oikeiston kristillisyys jakautuu kortteleittain: kun on kyse abortista tai eutanasiasta, he ovat kristillisempiä kuin kukaan muu, mutta kun on kyse köyhistä tai maahanmuuttajista, he ovat kiivaasti ateisteja tai eivät he ainakaan usko kristinuskon oppiin rakastaa toista ihmistä.
Nämä ovat huonoja aikoja uskolle, ei siksi, että uskottomia olisi liikaa, vaan siksi, että jäljelle jäävät uskovaiset eivät ota omaa uskonnollista uskoaan vakavasti, mutta ottavat oman poliittisen uskonsa hyvin vakavasti. Nykypäivän oikeisto ei ota Jumalaa vakavasti, ei kunnioita itseään uskovana vaan ainoastaan oikeistona: poliittinen usko on heidän elämässään äärettömän paljon voimakkaampi ja määräävämpi kuin uskonnollinen usko, joten kun nämä kaksi törmäävät toisiinsa, voitto menee aina ensin poliittiselle uskolle.
Jumala, Kristus, Pyhä Paavali, Pyhä Fransiskus, evankeliumit... no, kyllä, ne ovat kaikki oikein, mutta niin kauan kuin niiden välittämä oppi ei ole yhteneväinen sen kanssa, mihin vasemmisto uskoo tai mitä se ylläpitää, sillä, rakkaat veljet, Saatanan todellinen ruumiillistuma tässä maailmassa on juuri vasemmisto eikä unohdettu Beelsebub, joka kykenee herättämään pelkoa meissä vain ilmestyessään ”Manaajassa”: sitä varten se parka on ! Vauraassa ja epäuskoisessa lännessä entisaikojen pelottava pimeyden enkeli on nykyään köyhä paholainen, jota kukaan ei pidä vastuullisena.
Tarvitsee vain katsoa Yhdysvaltoja nähdäkseen, missä määrin kristinusko on alistunut konservatismille. Oikea usko on oikeistolaisuus, eikä Trump ole enää sen profeetta vaan Messias. Vaikka on olemassa vain vähän syntejä, joihin rikollinen ja puolifasistinen ehdokas Valkoiseen taloon ei ole syyllistynyt - avionrikkoja, huorintekijä, kerskailija, vallankaappaaja, huijari, valehtelija... - käytännössä koko Yhdysvaltain kristillinen oikeisto on hänen puolellaan: Hänen rikoksensa, vikansa, syntinsä eivät ole sille merkityksellisiä, Trumpissa on tärkeää se, että hän on juuri oikean uskon ruumiillistuma, ”lauma”, josta löytyy vähän kaikkea: fundamentalismia, machismoa, autoritaarisuutta, antifeminismiä, denialismia... Trumpin puheisiin verrattuna Paavalin kirjeet ovat hintelöitä.
Rooman paavi ja ”Genova kadun paavi”
Asiat eivät ole paljonkaan erilaiset Atlantin tällä puolella. Eivätkä vain nyt maahanmuuttajien osalta, joiden puolustamiseksi paavi Franciscus on puhunut ja joiden joukkokarkotusta Partido Popular ehdottaa. Kun Aznar vuonna 2003 liittyi Irakin vastaiseen sotaan, jota George W. Bush edisti valheilla ja jonka Johannes Paavali II esimerkillisesti torjui, Espanjan oikeisto liittyi sokeasti ”Genovan paavin” eikä Rooman paavin mukaan. Poliittinen usko oli tuolloin paljon voimakkaampi kuin uskonnollinen usko: jälkimmäinen sopii häihin, kasteisiin, ehtoollisiin ja kello kahdentoista messuun, mutta ei vaaleihin.
Nykyään maahanmuutto on kysymys, jossa tämä uskonnollisen uskon ja poliittisen uskon välinen kamppailu on selkeimmin ja vastakkaisimmin esillä, ja ensin mainittu alistuu toivottomasti jälkimmäiselle. Tällä viikolla paavi Franciscus on jälleen kerran korostanut Vatikaanin kantaa: ”Maahanmuuttajien torjuminen kaikin keinoin”, hän sanoi, on ”vakava synti”, sillä ”Herra on maahanmuuttajiemme kanssa ‘mare nostrumissa’, ei niiden kanssa, jotka hylkäävät ne, jotka pakenevat sotaa, väkivaltaa, vainoa ja monia muita onnettomuuksia”; hän lisäsi, että ratkaisu ei ole ”rajojen militarisoiminen vaan turvallisten kulkuväylien laajentaminen”.
PP:n kanta on juuri päinvastainen. Sen parlamentaarinen tiedottaja Miguel Tellado totesi seuraavaa: ”Kun Saksa ja Italia puhuvat joukkokarkotuksista ja menevät lähtömaihin pysäyttämään laittomien maahanmuuttajien lähtöä, Sánchez puhuu joukkolaillistamisista ja menee lähtömaihin rohkaisemaan lähtöä, mikä on päinvastaista kuin mitä tällä hetkellä pitäisi tehdä”. Tämä oli Alberto Núñez Feijóon puolueen vastaus presidentti Pedro Sánchezin kiertomatkalle useisiin Länsi-Afrikan maihin, jota ohjasi juuri ajatus ”turvallisten kulkureittien laajentamisesta”. Ja oikeiston kristillisyys kulkee eri suuntiin: kun on kyse abortista tai eutanasiasta, he ovat kristillisempiä ja veljellisempiä kuin kukaan muu, mutta kun on kyse köyhistä tai maahanmuuttajista, he ovat kiivaasti ateistisia.
Aikamme paradoksi
Presidentti on matkustanut Gambiaan, Mauritaniaan ja Senegaliin, ja PP on nopeasti syyttänyt häntä ”vetovoiman” edistämisestä. Jos Sánchez olisi ilmoittanut, ettei hän matkustaisi näihin maihin, PP olisi luonnollisesti moittinut häntä siitä, että hän ei olisi tehnyt niin, ja väittänyt, että vain sopimalla näiden hallitusten kanssa voidaan hillitä laitonta maahanmuuttoa ja edistää laillista maahanmuuttoa. PP:n Sánchezin vastainen usko ei ehkä liikuta vuoria, mutta se liikuttaa hölynpölyä.
Aikamme paradoksi, joka ei ole enää poliittinen vaan jopa teologinen, on se, että nykyään todelliset kristityt ovat ateisteja, sillä ei ole turhaa, että vasemmiston epäuskoisten laumojen puolustamat arvot ovat paljon lähempänä Galilein ja Paavalin veljellistä sanomaa kuin ne, joita puolustavat ne, jotka ovat maallistuneesti edustaneet ja samaistuneet kirkkoon, jonka innoittajina ovat olleet ensin mainitut ja jonka jälkimmäinen on perustanut. Vasemmisto suhtautuu paaviin paljon vakavammin kuin oikeisto; oikeisto taas suhtautuu paaviin vain silloin, kun paavin sanat eivät ole ristiriidassa sen konservatiivisen uskon kanssa: näin kävi Johannes Paavali II:n ja Irakin sodan kohdalla, ja näin käy jälleen Franciscuksen ja maahanmuuton kohdalla. Jopa niinkin sydämellinen ja sivistyneen konservatiivinen kuin Luis Alberto de Cuenca (milloin hänelle muuten myönnetään Cervantes-palkinto, hitto vieköön?), kun toimittaja Jenaro Castro kysyi RTVE:ssä, mitä mieltä hän on paavi Franciscuksesta, suuri runoilija vastasi vähättelevästi: ”Mukava peronisti”. Hänen vastauksensa olisi varmasti ollut hurskaampi, jos häneltä olisi kysytty konservatiivisesta Johannes Paavali II:sta.
https://www.elplural.com/politica/derecha-no-cree-dios_336226102
