Fernando VI:n määräämä suurratsia on unohdettu osa historiaa. Raúl Quinton kirja ja Silvia Agüeron monologi pelastavat tuhansien ihmisten julman vangitsemisen 16 vuodeksi.
Tutkimme valloituksia ja taisteluita, avioliittoja ja perintöjä, vallankumouksia ja rauhansopimuksia tai sitä, miten Kaarle III seurasi Ferdinand VI:ta, joka puolestaan seurasi Filip V:tä. Emme kuitenkaan tiedä, koska sitä ei opiskella lainkaan kouluissa, että Espanjan muka valistunut kruunu yritti hävittää mustalaiset. Ferdinand VI:n käskystä, kirkon tuella ja markiisi de la Ensenadan johdolla järjestysjoukot kaappasivat tuhansia heistä yhdessä yössä kaikissa Espanjan kaupungeissa vangitakseen heidät, erottaakseen miehet naisista, tappaakseen heidät ja orjuuttaakseen heidät Armadan jälleenrakennusta varten. Vuonna 1749 saneltu Suuri ryöstöretki, jota vasta aletaan pelastaa unohduksesta, saapuu nyt tyylillä kirjailija Raúl Quinton ansiosta, joka on tänä vuonna voittanut kriitikoiden palkinnon kirjallaan Martinete del rey sombra (Jekyll&Jill), sekä näytelmän No soy tu gitana ansiosta, joka sai ensi-iltansa kaksi kautta sitten ja joka tänä syksynä palaa Espanjan kiertueelle kirjailija ja aktivisti Silvia Agüeron avustuksella.
Olen historianopettaja lukiossa, ja opetan ajanhistoriaa, muun muassa Fernando VI:n ja Marqués de la Ensenadan historiaa, enkä ole koskaan löytänyt tästä tapahtumasta mainintaa oppikirjoista”, Raúl Quinto sanoo. ”Sitä ei yksinkertaisesti ole opetussuunnitelmissa. Minulle se oli järkytys.
Kun Quinto (Cartagena, 1978) sai tietää asiasta historiallisessa aikakauslehdessä olleen jutun ansiosta, hän alkoi tutkia asiaa, ja mitä hän löysi, oli 16 vuotta kestänyt tuhoamisyritys, joka tappoi lukemattomia ihmisiä ja jätti kauheita ja pysyviä seurauksia mustalaisten ja mustalaisten rinnakkaiseloon. Epäluottamus, kun ei ole pyritty muistamaan, voi vain elää.
”Ajatuksena on ottaa heidät pois, erottaa heidät terveestä yhteiskunnasta, estää heitä lisääntymästä ja levittämästä kirottua siementään, mätää Kainin kruunuaan”, kirjoittaa Raúl Quinto. Kaiken tämän tapahtuessa Ferdinand VI ja hänen vaimonsa Barbara de Braganza juhlivat Farinellin konsertteja Euroopan sivistyneimpänä hovina ja vahvistivat valistunutta kuvaa Espanjasta, joka tavoitteli ja eli oletetussa rauhassa. Puolueiden välillä tämä asetus. Yhden ainoan yön aikana, 30. heinäkuuta 1749, pidätettiin tuhansia ihmisiä Málagassa, Granadassa, Zaragozassa, Murciassa, Jerezissä, Guadalajarassa, Leónissa, Almagrossa, Badajozissa, Alicantessa, Cádizissa ja kymmenissä muissa kaupungeissa. Pidätykset jatkuivat useita päiviä. Heidän omaisuutensa on takavarikoitu. Miehet viedään asevarastoihin ja telakoille pakkotyöhön. Ei käymälöitä, tuskin ruokaa, ei vaatteita, ei muuta nukkumapaikkaa kuin maa ja muta. Naiset päätyvät esimerkiksi Málagan Alcazabaan tai Zaragozan Casa de la Misericordiaan. On mellakoita, on hirsipuita. Raivotautisia päiviä. Quinto vakuuttaa meille, ettei näissä paikoissa ole nykyään edes muistolaattaa, muistomerkkiä heidän kokemastaan kärsimyksestä.
”Suurratsia on äärimmäisen vakava ja samalla virstanpylväs jatkuvassa vainojen sarjassa. 1400-luvun lopusta lähtien on ollut noin 250 karkotusta koskevaa lakisääteistä määräystä, joissa kielletään tietyt työt mustalaisten juurtumisen estämiseksi. Heidän liiketoimintansa pakotettiin maan alle. Siksi mustalaisten ja muiden kuin romanien välinen epäluottamus juontaa juurensa näihin historiallisiin juuriin. Historia ei kulje ihmisten läpi viattomasti, historia on muistia. Ja nimenomaan valtiolliset instituutiot ovat itse pyrkineet karkottamaan, hävittämään ja hajottamaan romanien identiteetin”.
