Federico García Lorcan murha sisällissodan kahdessa ABC sanomalehdessä.
Tasavalta takavarikoi Madridin painoksen vallankaappauksen jälkeen, ja Sevillan painos jäi omistajalleen, kapinalliselle Luca de Tenalle. Francon hallinnon kannalta García Lorcaa ei koskaan murhattu...
Niin kutsuttu kapinaan nouseitten fasistien ”kunniakas vapautusristiretki” oli loputon sotarikosten sarja, jota seurasi loputon rauhanrikosten sarja. Andalusiassa ja Badajozissa sisällissodan ensimmäisinä viikkoina tapahtuneisiin verilöylyihin liittyi runoilija Federico García Lorcan murha 18. elokuuta 1936, 38-vuotiaana, jolloin hän oli jo yksi vuosisadan suurista espanjalaisista kirjailijoista. Hänen hahmonsa kansallisen ja kansainvälisen merkityksen vuoksi hän oli ikuinen häpeäpilkku vallankaappausjuonittelijoille ja heidän mediakumppaneilleen, jotka vastustivat murhan tunnustamista siihen asti, kunnes jengin johtaja, diktaattori Francisco Franco, oli kuolemassa.
Sisällissodan aikana oli kaksi ABC:tä: Madridin Tasavaltalainen, jonka hallitus takavarikoi kaksi päivää 18. heinäkuuta tapahtuneen vallankaappauksen jälkeen, ja Sevillan ABC, joka oli omistajansa Juan Ignacio Luca de Tenan, siviilivallankaappausjuonen päähenkilön, hallussa. Nykyään olemassa oleva ABC on tämän jälkimmäisen fasistien sotilasvallankaappauksen luoman lehden perillinen.
ABC ilmestyi viikkolehtenä Madridissa 1. tammikuuta 1903 - alaotsikolla Crónica Universal Ilustrada, jonka ensimmäisessä numerossa ilmoitettiin aikomuksesta muuttua päivälehdeksi -, ja se ilmestyi kahden viikon välein 16. kesäkuuta 1903 alkaen, ja se vakiinnutettiin päivälehdeksi 1. kesäkuuta 1905 alkaen. Lehden perusti Torcuato Luca de Tena, joka kuului Sevillan teollisuusporvarisperheeseen ja joka oli jo perustanut viikkolehti Blanco y Negron vuonna 1891. Molemmat julkaisut edustivat espanjalaisen lehdistön radikaalia nykyaikaistamista ja toivat Espanjaan mallit kansanomaisesta lehdistöstä - siksi sanomalehden absurdi nimi ABC - ja teollistuneesta lehdistöstä, joka voitti länsimaissa ja jonka Luca de Tena tunsi hyvin tekemiensä useiden ulkomaanmatkojen perusteella, jotka hän teki perhe- ja pankkiliiketoiminnan vuoksi.
ABC muistutti Blanco y Negro -viikkolehden päiväpainosta pienellä aikakauslehtiformaatillaan - jopa niitillä varustettuna, mistä johtui lempinimi ”El Tebeo” - ja sisällöllään, joka ilmoitti sanomalehden uudesta alaotsikosta ”diario ilustrado”, koska se alkoi käyttää syväpainoa sunnuntaipainoksessa vuonna 1920 ja päivittäin vuodesta 1926 alkaen, jolloin se kietoi kirjapainolla painetun arkin, joka avautui toisella etusivulla, jossa oli tärkeimmät uutisaiheet. Kustannusyhtiö Prensa Españolan menestys oli välitön, ja uuden lähetys- ja kuljetustekniikan ansiosta Luca de Tena saattoi kloonata madridilaisen sanomalehden perheen pikkupatriassa, ja 12. lokakuuta 1929 ilmestyi maailmannäyttelyn yhteydessä ABC de Sevilla, joka, vaikka se oli itsenäinen ja kiinnitti huomiota paikalliseen ja alueelliseen elämään, julkaisi samoja rotaatiosyväpainosivuja ja monia tiedotussivuja kuin Madridin ABC.
ABC, joka oli jo suljettu 25 päiväksi toukokuussa 1931 ja kolmeksi päiväksi marraskuussa tasavaltaa vastaan suunnattujen hyökkäysten vuoksi ja 80 päiväksi elokuussa 1932, koska se oli puolustanut kenraali Sanjurjon vallankaappausta tasavallan puolustamista koskevan lain (1931) nojalla, joutui 19. heinäkuuta UGT:n espanjalaisen graafisen liiton työläiskomiteoiden haltuun. Oli jo tiedossa, että johtaja Juan Ignacio Luca de Tena, perustajan poika, oli tehnyt aktiivisesti yhteistyötä verisen sotilasvallankaappauksen valmistelussa. Takavarikoitujen tiedotusvälineiden - kirkkohierarkian sanomalehtien Ya, El Debate ja El Siglo Futuro, Carlismin ääriainesten ja antisemitistinen sanomalehti - puolueellisessa jakelussa ABC:n osui Unión Republicanan, Azañan hallituspuolueen, ilmaisuelimeksi. Siis tasavaltalaisten.
Tasavaltalaisen ABC:n ensimmäinen numero ilmestyi Madridissa 25. heinäkuuta 1936, ja 31. heinäkuuta se muutti alaotsikkonsa Diario ilustradosta Diario Republicano de Izquierdasiksi. Miehityskomitea selitti takavarikoidun sanomalehden ensimmäisessä numerossa seuraavaa: ”ABC:n kustantajan Prensa Española -yhtiön työntekijät eivät voineet sallia, että yksi tämän rikoksen järjestämisen tärkeimmistä elementeistä jatkaisi hetkeäkään pidempään kapinallisten kenraalien tukemista, vaikkakin vain osallisuutensa myötävaikutuksella.” Tämä oli kuitenkin yksi tärkeimmistä tekijöistä. Tämän vuoksi kiireellisimpänä toimenpiteenä oli ottaa haltuun kaikki Prensa Españolan vaikutusvaltaiset osat ja vaihtaa niiden ideologia”.
Vanha valeuutisten tekniikka
Se, mitä nykyään kutsutaan valeuutisiksi tai jälkitotuuksiksi, jotka vaikuttavat hyvin nykyaikaisilta, on sitä itseään eli väärää tietoa.
Se oli jatkuva käytäntö 15. huhtikuuta 1931 lähtien, ja sitä käyttivät sekä oikeistolainen lehdistö että sotilas- ja siviilihallinnon salaliitot, joiden tarkoituksena oli horjuttaa Espanjan nuorta toista tasavaltaa. Kenraali Sanjurjo, silloinen Guardia Civilin johtaja, sai yleisön uskomaan, että Badajozissa oli ”rifläisten ḥarka (Espanjan Marokon alueiden Rif vuoriston pahamaineisista taistelijoista koottu joukko)” Castilblancon tapahtumien jälkeen 31. joulukuuta 1931. Guardia Civilin kasarmimiehistö oli tappanut yhden talonpojan ja haavoittanut kahta muuta lakossa, joka kohdistui republikaanisia työlainsäädäntöjä rikkoviin maanomistajiin, ja väkijoukko vastasi lynkkaamalla neljä siviilikaartilaista kepeillä. Sanjurjo levitti valheita, joiden mukaan vartijat oli silvottu, ja kaupungin naiset tanssivat ruumiiden päällä.
Myös Casas Viejasin verilöyly Cádizin kaupungissa, jossa 10.-12. tammikuuta 1933 tapahtunut anarkistinen talonpoikien kapina päättyi 19 miehen, kahden naisen ja yhden lapsen kylmäveriseen murhaan ja kolmen Guardia Civilin ja iskujoukkojen suorittamaan kolmen guardiacivilin kuolemaan kapteeni Manuel Rojasin johdolla. Hän oli saanut turvallisuuspäällikkö Arturo Menéndeziltä käskyn avata tuli ”armotta kaikkia niitä vastaan, jotka ampuvat joukkoja kohti”.
Oikeudenkäynnissä - hänet tuomittiin 21 vuodeksi 14 murhasta - hän väitti saaneensa ministerineuvoston puheenjohtajalta Manuel Azañalta käskyn ”ei haavoittuneita eikä vankeja, laukaukset, vatsaan”, mikä osoittautui vääräksi, vaikka majuri Bartolomé Barba vahvisti valheen todistajanlausunnollaan. Tämä mies oli juuri ollut yksi oikeistolaisen, tasavaltalaisvastaisen sotilaallisen salaisen järjestön Unión Militar Española (UME) perustajista, jolla oli ratkaiseva rooli heinäkuun 1936 vallankaappauksen valmistelussa. Huolimatta siitä, että Azañan väitetty käsky osoittautui valheeksi sekä tutkinnassa, parlamentaarisessa komissiossa että oikeudellisessa tutkimuksessa, se oli propagandaa, jota toistettiin loputtomasti diktatuurin loppuun asti. Näin fasistit mustamaalasivat tasavaltaa.
Toimittaja Lucía Noguerales analysoi tutkimuksessaan ”Desinformación contra la República: el ABC como colaborador y agitador del golpe de estado de 1936” kuninkaallisessa sanomalehdessä helmikuun 6. päivän ja heinäkuun 19. päivän 1936 välisenä aikana julkaistujen merkittävien lehtikirjoitusten sisältöä. Hänen johtopäätöksensä lukuisten esimerkkien avulla on selkeä: ”ABC julkaisi vääriä, vahvistamattomia, suurennettuja tai epätäydellisiä tietoja tavoitteenaan tukea monarkistisia sektoreita, jotka olivat juonitelleet tasavallan julistamisesta lähtien. Tarkoituksena oli mobilisoida armeija, osoittaa yhteiskunnalle, että yhteiskunnallis-poliittinen ilmapiiri oli ajautunut kohti väkivaltaa, ja tällä tavoin perustella sotilaallinen väliintulo tilanteen korjaamiseksi boikotoimalla kaikkia demokratisointiyrityksiä Espanjassa”.
Väärennetyt uutiset palvelevat strategioita, kuten ”vastustajan demonisoiminen, kommunistisen vallankumouksen myytin levittäminen [jolla oli vuoden 1933 vaaleissa ollut yksi edustaja 473:sta 17:ään vuoden 1936 vaaleissa...], yleisen järjestyksen häiritseminen, väkivallan ylistäminen, vetoaminen poliittiseen petokseen, viittaaminen tasavallan perustuslain vastaisuuteen ja kapinan lietsominen hallitusta vastaan, jotta Francon heinäkuussa 1936 tekemä vallankaappaus voitaisiin toteuttaa ja oikeuttaa”. Vallankaappausta edeltävässä (ja sitä edeltävässä) ABC:ssä toistuvat eniten ”väkivallan ylistäminen” (32,76 %), ”kapinaan yllyttäminen hallitusta vastaan” (28,16 %) ja ”vastustajan demonisointi” (15,52 %).
Monilla ”uutisissa, pääkirjoituksissa, mielipideartikkeleissa, vaalipropagandassa ja julkaistuissa poliittisissa puheissa” käytetyillä ilmaisuilla on yhtäläisyyksiä nykypäivään: esimerkiksi ”hyville espanjalaisille” suunnattu kehotus toimia - ”Tähän [Espanjan pelastamiseen] tarvitaan vain yksi asia: että hyvät espanjalaiset haluavat, että niin tapahtuu” - ei eroa mitenkään Feijóon ”hyvistä ihmisistä” tai Aznarin nykypäivän ”kuka voi, sen pitää tehdä” -lausahduksesta. Francon diktatuurin puhe elää hyvin elävänä Espanjan oikeiston puheessa tänä päivänäkin hyvin konkreettisissa muodoissa.
Lyhyesti sanottuna: ”ABC ei suinkaan noudattanut journalistista etiikkaa, jonka mukaan se levittää totuudenmukaista tietoa, vaan julkaisi väärennettyä tietoa”. ”(...) monarkistinen sanomalehti toteutti kunnianloukkauskampanjan, julkaisi vääriä tai tarkistamattomia tietoja ja jätti pois olennaisia tietoja mobilisoidakseen yleistä mielipidettä ja perustellakseen näin vallankaappauksen, jota monarkistit olivat suunnitelleet jo tasavallan alusta lähtien”. Nämä käytännöt eivät olleet yksinomaan oikeistolaisen lehdistön piirissä, ”mutta sillä oli merkittävä etu vasemmistolaisuuteen verrattuna: se oli vankka, sillä oli taloudellinen, voimakas ja taktinen tuki”.
Sanomalehden tarkoituksellisuus käy selvästi ilmi kahdesta Nogueralesin vertailemasta raportista: toisessa, joka käsitteli 16. helmikuuta ja 17. helmikuuta 1936 pidettyjä parlamenttivaaleja, juhlittiin ”täydellistä rauhallisuutta”, jossa vaalit oli pidetty: ”Ei lakkoja, ei hyökkäyksiä, ei skandaaleja. Jokainen äänesti niin kuin halusi, täysin vapaasti. Merkitään tämä tärkeä yksityiskohta Espanjan kansan kunniaksi, sillä kaikkialla Espanjassa tapahtui sama kuin Madridissa. Ja se tapahtui 20. helmikuuta, jolloin kansanrintaman voitto oli jo tiedossa. ”Eilisestä lähtien on ollut vasemmistohallitus (...) Se on tullut tässä epäsäännöllisessä muodossa, ilman että sen nimitystä olisi vielä legitimoitu, koska Portelan hallitus on peruuttamattomasti eronnut”, siis ‘perustuslain vastainen’. Kuulostaa nykyään myös tutulta...
García Lorcan murha molemmissa ABC:ssä.
Ensimmäiset uutiset Federico García Lorcan murhasta (varhain 18. elokuuta 1936, vaikka kuolintodistuksessa murha oli merkitty 19. päiväksi) ilmestyivät 1. syyskuuta Madridin ABC de Madrid -lehden sivuilla urheilu-, teatteri- ja elokuvasivuilla, jotka yhdessä sanamainosten kanssa eivät koskaan puuttuneet sanomalehden madridilaisesta painoksesta. Otsikolla ”de provincias” (maakunnista) se toisti Febus-uutistoimiston uutisen, jossa kerrottiin Guadixissa (Granada) leviävästä huhusta, jonka Diario de Albacete julkaisi ”suuren runoilijan Federico García Lorcan mahdollisesta teloituksesta eversti Cascajon käskystä”.
Febusin uutistekstissä luki: ”Albacete, 31. [elokuu]. Diario de Albacete -lehdestä on otettu seuraavat tiedot: ”Guadix. Córdoban rintamalta kantautuvat huhut, joita ei ole tähän mennessä kiistetty, kertovat suuren runoilijan Federico García Lorcan mahdollisesta ampumisesta kenraali [sic] Cascajon käskystä”, (¿Ha sido fusilado el poeta García Lorca?, La Vanguardia, 1. syyskuuta 1936).
Córdoban sotilaskomentajalla, eversti Ciriaco Cascajolla, ei ollut mitään tekemistä García Lorcan murhan kanssa, kuten alun sekavissa raporteissa uskottiin. Cascajo oli afrikanistinen sotilasupseeri, joka oli raskaan tykistörykmentin nro 1 komentajana ottanut Córdoban mukaan kansannousuun ilman suurempaa vastarintaa ja joka tunnettiin jo ennestään raa'asta tukahduttamistavastaan. Tasavaltalainen Guillermo Cabanellas de Torres - yksi vallankaappausjohtajiin kuuluneen kenraali Miguel Cabanellasin poika - joka tunsi hänet hyvin ennen kuin hän lähti maanpakoon Paraguayhin vuonna 1937, epäilee hänen mielenterveyttään kirjassaan La guerra de los mil días: nacimiento, vida y muerte de la II República española (1973) ja kuvailee häntä seuraavasti: ”(...) taitava ja verenhimoinen. ...) taitava ja verenhimoinen tukahduttamisessa, mutta arka, epäröivä ja vailla sotilaallisia edellytyksiä sotaa varten (...) Ensimmäisestä tunnista lähtien hän syöksi Córdoban verilöylyyn, joka kesti pitkiä päiviä ja loputtomia öitä. Hänellä on harvinainen kliininen mielenterveysongelma”.
Madridin ABC:ssä ei ollut enää uutisia Lorcasta ennen 8. syyskuuta. Tuona päivänä etusivulla (sivu 7) luki: ”García Lorcan murha on vahvistettu”. Siinä toistettiin El Liberal de Murcian Guadixin kirjeenvaihtajan kronikka, jossa kerrottiin Granadasta paenneen sosialistin todistuksesta, joka ei jättänyt epäilystäkään siitä, että hän oli ollut runoilijan ystävä ja sosialistisen pormestarin Manuel Fernández Montesinosin, Federicon lankomiehen, ystävä, joka oli ammuttu Lorcan murhan aattona. Kronikkaa täydennettiin pääkirjoituksella, jossa tasavaltalainen ABC ilmaisi ”epäuskonsa” ”barbaarisuuteen” ja ”vihaan”, sen aiheuttamaan ”tuskaan” ja ”varmuuteen siitä, että me tiedämme, miten kostamme hänen kuolemansa”.
La Barraca, García Lorcan ja Eduardo Ugarten vuonna 1933 perustama teatterijärjestö, joka oli osa Misiones Pedagógicas -ryhmää, tuomitsi 10. päivänä murhan, jota se piti varmana ”huhujen voimakkuuden vuoksi”. Myös ulkomailta alkoi tulla vastalauseita.
ABC haastatteli 13. päivänä ”toveri ministeriä” Jesús Hernándezia, joka oli kommunisti opetusministeriössä ja joka ilmaisi hallituksen pahoittelevan murhaa, jonka olivat tehneet ”maurien ja seikkailijoiden laumat, jotka tallovat Granadan jalkoihinsa” (maurien joukoilla tarkoitetaan että Granadan otti haltuunsa Espanjan Afrikasta peräisin olevat kapinalliset joukot joista osa koostui alkuperäisistä Espanjan Marokkolaisista). Hän kehotti ”yleistä älymystöä ottamaan huomioon tämän hirvittävän rikoksen” ja ilmoitti, että ”tasavallan hallitus osoittaa kunnioitusta onnettomalle kirjailijalle”.
Seuraavina päivinä ABC uutisoi mielenosoitusten aallosta, joka tuli kaikkialta tasavaltalaisesta Espanjasta, kaikkialta maailmasta, kaikenlaisilta yhdistyksiltä ja Jacinto Benaventen kaltaisilta henkilöiltä. Vuoden 1922 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja, jonka Burgosin propaganda oli ilmoittanut tulleen ammutuksi Madridissa, oli paennut Valenciassa sodan alusta lähtien, ja sieltä hän lähetti kirjeen, jossa hän ilmoitti ”tukevansa kirjailijaliiton tuomiota García Lorcan kuolemasta”, jota hän ei ollut voinut allekirjoittaa, koska hän oli Valenciassa.
Vasta 23. elokuuta ABC huomasi, että 20. päivän Granada Ideal -lehdessä García Lorcan nimi oli ollut aakkosjärjestyksessä ”eilen [oikeastaan toissapäivänä] ammuttujen listalla” (Otra confirmación del asesinato de García Lorca, ABC, 23. elokuuta 1936).
ABC:n Sevillan numero ei koskaan kertonut García Lorcan ampumisesta. Ainoa maininta oli tunnetun sevillalaisen toimittajan Manuel Sánchez del Arcon kyyninen kommentti Madridin ABC:n kiistellessä tosiasioilla, lausunnoilla tai valokuvilla Francon ABC:n ajoittaiset syytökset oikeistoideologian kirjallisuuden edustajien murhista. Tasavaltalainen ABC julkaisi etusivullaan valokuvan veljeksistä Joaquín ja Serafín Álvarez Quintero ja heidän sisäpuolella olevia lausuntojaan, joiden mukaan he olivat yhä elossa ja hyvinvoivina Madridissa, sen jälkeen kun ABC de Sevilla oli ilmoittanut heidän murhastaan, mikä aiheutti syvää tyrmistystä Sevillan yhteiskunnassa, Utreran suosittujen koomikkojen kotimaassa. Ja kun ABC de Madrid julkaisi myös murhatuksi luullun Jacinto Benaventen kirjeen Valenciasta, jossa hän liittyi kirjailijaseuran protestiin García Lorcan kuolemaa vastaan, Sánchez del Arco kyseenalaisti sen ja käytti tilaisuutta hyväkseen viitatakseen murhattuun runoilijaan:
He lisäävät [”punainen sanomalehti”] oletetun kirjeen D. Jacinto Benaventelta, jonka he sanovat olevan Valenciassa. He lisäävät sen taitona García Lorcan kuoleman ympärille. Rauha tälle kuolleelle.
”Benaventen ympärillä näemme yrityksen hämmentää. Olkoon hän elossa. Olisi typerää ryhtyä polemisoimaan tästä. Sillä, joka ei selvitä ja todista totuutta, on vähän elämisen arvoista. Se, mitä voimme varmasti vahvistaa, on se, että kirje ei näytä olevan D. Jacintolta. Joko Santa Rusian kirjoittaja on hyvin hermostunut, mikä on teos, jota nyt muistavat vain punaiset sanomalehdet, kun ne sekoittavat keskenään meteliä saadakseen García Lorcan -rauha hänen sielulleen!-, [sic] Benaventen - kunnia hänelle, jos hän elää, ja kunnia hänen muistolleen, jos hän kaatui!- nimet.” (Se hace justicia, ABC, Sevilla, 27. syyskuuta 1936).
ABC de Sevillassa (Sevillan ABC) on vain neljä muuta mainintaa ammutusta runoilijasta 1. huhtikuuta 1939 asti, joista kolme on anekdootteja hänen tuotannostaan ja neljännessä kerrotaan, että Pariisissa kokoontunut Pen Club oli kieltäytynyt puhumasta salamurhaa vastaan, mikä oli Corpus Bargan ja kahden muun espanjalaisen kirjailijan ehdotus. Pen Clubin välinpitämättömyys García Lorcan kohtaloa kohtaan kyseisessä kokouksessa johti katkeraan kiistaan kansainvälisen kirjailijajärjestön sisällä. Lokakuun 13. päivänä brittiläinen kirjailija H. G. Wells, Lontoon Pen Clubin puheenjohtaja, ilmoitti lehdistölle, että hänen Francon viranomaisille lähettämänsä sähke, jossa hän sanoi ”(...) toivoo kiihkeästi uutisia arvostetusta kollegastaan Federico García Lorcasta ja arvostaisi suuresti vastauksen kohteliaisuutta”, oli saanut lyhyen vastauksen ”Granadan kuvernöörin everstiltä” Espinosalta seuraavin sanankääntein: ”En tunne García Lorcan olinpaikkaa" (Al ilustre Wells le responden los facciosos que ignoran dónde está García Lorca, ABC, 14. lokakuuta 1936). Sevillan painoksessa ei kerrottu Wellsin kirjeestä eikä Espinosan vastauksesta (mikä ei ole yllättävää, sillä 92 prosenttia Francon ABC:ssä ilmestyneistä tiedoista oli peräisin Saksan natsien uutistoimistosta Deutsches Nachrichtenbüro...).
Teneriffalainen toimittaja José María Benítez Toledo, joka kirjoitti nimimerkillään Juan de Aguirre, valitteli kansainvälistä laiminlyöntiä ja aavisti selkeästi hinnan, jonka he joutuisivat maksamaan: ”Mitä demokratiat eivät halunneet oppia meidän draamassamme, heidän on alettava ymmärtää omassaan” (Englanti, Ranska ja fasismi, ABC, 25. kesäkuuta 1937.
ABC:n Sevillan painos ei maininnut García Lorcan kuolemaa teloituskomennuksena ennen 19. lokakuuta 1976 - lukuun ottamatta Francon marraskuussa 1937 meksikolaiselle La Prensa -lehdelle antamaa lausuntoa, jonka ABC de Sevilla toisti tammikuussa 1938 ja jossa Franco vastasi Lorcan teloituksesta kysyttäessä: ”Tuo kirjailija kuoli sekaantuneena mellakoitsijoiden joukkoon”. Nämä ovat sodan luonnollisia onnettomuuksia (...) On sanottu, ettemme ole ampuneet yhtään runoilijaa” (ABC de Sevilla, 6. tammikuuta 1938). Madridin ABC:ssä mainitaan murha ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun Luca de Tenan perhe sai sen takaisin sisällissodan lopulla, 21. syyskuuta 1975, kolmekymmentäkahdeksan vuotta rikoksen jälkeen, kun Franco pakkasi laukkunsa lähteäkseen viimeiselle matkalleen Lete-joelle.
Madridin vanhan ja rakkaan journalistisen sanonnan mukaan uutinen ei ole uutinen ”ennen kuin se ilmestyy ABC:ssä”, ja se ei ole todellisuutta, kuten voidaan nähdä. Federico García Lorcan murha oli uutinen koko maailmalle, vaikka se ei ollutkaan ABC:n uutinen. Federico García Lorcalle se oli sitä jo kuusi vuotta ennen hänen murhaansa, minkä hän aavisti runossaan Fábula y rueda de tres amigos (teoksessa Poeta en Nueva York, kirjoitettu vuonna 1930 ja julkaistu Meksikossa ja Yhdysvalloissa vuonna 1940):
Kun puhtaat muodot upposivat
päivänkakkaroiden sirkutuksen alle,
tajusin, että minut oli murhattu.
He kulkivat kahviloiden, hautausmaiden ja kirkkojen läpi,
he avasivat tynnyrit ja kaapit,
he repivät kolme luurankoa kappaleiksi vetääkseen niiden kultahampaat irti.
Minua ei enää löydetty.
Eivätkö he löytäneet minua?
Ei. He eivät löytäneet minua.
Mutta tiedettiin, että kuudes kuu pakeni ylävirtaan
