Alberto Núñez Feijóo ei voi enää kiistää itsestäänselvyyksiä: armahdus on välttämätön edellytys sille, että PP ja Junts voivat koskaan enää päästä sopimukseen Espanjassa. Ja tosiasia on, että Feijóon väitetty lipsahdus Pedro Sánchezin epäluottamuslauseen esittämisessä Carles Puigdemontin tuella - nyt kun edellä mainittu laki on hyväksytty - viittaa siihen, että itsenäisyys ei ole poissuljettu hänen yhtälöstään. Ja todellisuudessa Feijóo on jo jonkin aikaa viljellyt eräänlaista regionalistista polkua, ja nähtäväksi jää, tarvitaanko sitä koskaan presidentin viran saavuttamiseen.
Riittää, kun tarkastellaan Baskimaan ja Katalonian vaalikampanjaa, jotta ymmärretään, miten PP on kulkenut tätä polkua. PP ei myöskään uskaltanut sanoa ”antakaa Txapoten äänestää teitä” Baskimaassa, eikä se taistellut armahdusta vastaan Katalonian vaaleissa. Toisin sanoen toinen oikeisto on mahdollinen, sellainen, joka ei sytytä alueita tuleen. Toisaalta, koska se tietää, että se veisi ääniä: baskien yhteiskunta ei reagoi samoihin iskulauseisiin, joita PP huutaa muualla Espanjassa, kun taas katalonialainen perustuslaillisuus huokaisee helpotuksesta procésin tyhjentämisen myötä. Toisaalta PP ei ehkä halua herättää liikaa rakkuloita niiden keskuudessa, jotka voisivat olla sen potentiaalisia kumppaneita vallan takaisin saamiseksi keskipitkällä aikavälillä. Toisin sanoen PNV ja Junts.
Feijóo on siis jo jonkin aikaa rakentanut uutta legitimiteettiä, joka voisi kulkea baskinationalismin ja Katalonian itsenäisyyden kautta. On oikeastaan liian suuri sattuma, että PP:n johtajan ”mokaukset” tapahtuvat aina vaalien alla: näin kävi aiemmin Galiciassa, kun Puigdemontille annettiin ehdollinen armahdus, ja nyt eurovaalien alla epäluottamuslauseen myötä. Olipa kyseessä lipsahdus tai ei, lopputulos on sama: Feijóo saattaa päätyä kumoamaan ennen vaaliuurnia, äänestäjiensä edessä, ajatuksen siitä, että hän voisi koskaan päästä sopimukseen Juntsin kanssa.
Näin ollen kukaan ei voi sanoa, ettei heitä olisi varoitettu mahdollisesta sopimuksesta, jos se toteutuu. PP:n suurin pelko pitkällä aikavälillä voisi olla vaalirangaistus mille tahansa puolueelle 1. lokakuuta järjestettävässä kansanäänestyksessä. Loppujen lopuksi armahduksen hyödyntäminen - sopimalla Juntsin kanssa - olisi vastoin niiden sosiaalista perustaa, jota ne ovat kuukausien ajan mobilisoineet armahdusta vastaan täyttämällä toreja ja katuja. Valta on kuitenkin pragmaattinen: mikään ei estäisi tällaista lähentymistä, jos luvut ovat oikeat, kunhan procesin johtajat on armahdettu ja Vox on vähemmän tarpeellinen PP:n hallittavuuden kannalta. Se, että nämä helmet ovat pudonneet kampanjassa, aiheuttaisi heidän äänestäjiensä silmissä normalisointia tai valkaisua. Feijóo voi aina väittää, että hänen sosiaalinen pohjansa on omaksunut hänet: PP ei romahtanut Galician vaaleissa, ja on toivottavaa, että näin ei tapahdu myöskään eurovaaleissa, hänen lipsahduksistaan huolimatta. Tämä on alibi. Molemmat vaalit olivat tietenkin matalan riskin alueita: edelliset, koska kansanpuolue on aina saanut hyviä tuloksia, jälkimmäiset, koska kansalaisten osallistuminen oli vähäisempää.
Tosiasia on, että Feijóolle sopii hyvin legitimoida regionalistinen tie kovan oikeiston edessä, oli hän sitten huolimaton tai ei. Hänen kantansa eroaa Madridin PP:n kannasta, joka katsoo, että Juntsin kanssa ei ole edes mahdollista mennä ”nurkan taakse”, Isabel Díaz Ayuson sanoin. Sen samanhenkiset tiedotusvälineet uskovat, että nationalismi osoitti jo 1-O-päivänä, että se on Espanjan hallittavuuden kannalta kestämätön. Toisaalta Galician johtaja katsoo, että ainoa punainen viiva on Bildu, kuten hän teki selväksi epäonnistuneessa virkaanastujaisissaan. Juuri siksi, että Junts on kääntynyt kohti Convergènciaa ja siirtynyt oikeistolaisempaan talousdiskurssiin, etäisyys itse PP:hen ja jopa Voxiin on kaventumassa. Ainoa asia, joka heitä nyt erottaa, on kansallinen kysymys, nyt kun Junts on liittynyt maahanmuuttopolitiikan kelkkaan.
Kaiken kaikkiaan Feijóolla on nyt tilaisuus legitimoida alueellinen linjansa äärioikeistoa vastaan. Tämän sunnuntain Euroopan parlamentin vaalit voivat tuoda Espanjassa uuden skenaarion: Vox löytää uusia kilpailijoita, muita äärioikeistolaisia puolueita, jotka pirstovat tätä tilaa entisestään. Näin ollen hajoavan äärioikeiston edessä ei olisi kovinkaan kummallista, jos armahduksesta syntynyt itsenäisyyttä kannattava liike - jonka oikeisto on jo metaboloinut - olisi paremmin markkinoitavissa. Lisäksi jos Puigdemont jättää politiikan epäonnistuttuaan Generalitatin puheenjohtajuuden voittamisessa, kuten hän lupasi, syntyneillä Juntsilla ei olisi enää leimaa, jonka mukaan ne olisivat 1. lokakuuta perustettu puolue.
Tosin juuri Junts nauttii eniten siitä, että PSOE ja PP kilpailevat sitä. Itsenäisyyttä ajavan liikkeen etujen mukaista ei ole kaataa Sánchezia, kun amnestiaa sovelletaan tuomioistuimissa, koska laki kulkee vielä kiemurtelevaa oikeudellista tietä. Kaksipuolinen peli palvelee kuitenkin Juntsia nostamaan neuvotteluhintaansa hallitusta vastaan sillä uhalla, että se ”siirtyy” oikeistoon. Popular-johtajan lipsahdus, lyhyesti sanottuna, ei lopulta ole hankala, ei Puigdemontille eikä Feijóolle, olipa kyseessä sitten huolimattomuus, vaalistrategia tai visionäärinen hairahdus alueellisella reitillä.
https://elpais.com/opinion/2024-06-06/el-desliz-de-feijoo-con-puigdemont.html
