Vjekoslav Luburic asui rauhanomaisesti Espanjassa väärillä asiakirjoilla, jotka Francon hallinto oli antanut hänelle. Hänen uusi nimensä oli Vicente Pérez García. Hänellä oli 1960-luvun lopulla Carcaixentissa, Valenciassa, kirjapaino, jossa hän työllisti espanjalaisia ja kroatialaisia työntekijöitä. Tuskin kukaan hänen naapureistaan tiesi, että Don Vicente oli ollut yksi toisen maailmansodan verenhimoisimmista natsirikollisista ja yksi Kroatian Ustasha-liikkeen pääjohtajista.
Tämän järjestön, jonka koko nimi oli Kroatian vallankumouksellinen kapinaliike, oli perustanut Ante Pavelic, Kroatian tuleva diktaattori Hitlerin nukkevaltio, jota syytettiin yli miljoonan ihmisen kuolemasta toisen maailmansodan aikana. Hänen julmuutensa oli niin suuri, että otettuaan opetus- ja kulttuuriministeriön haltuunsa vuonna 1941 hänen ministerinsä Mile Budak määritteli hallinnon makaaberin luonteen: "Vähemmistöjä, kuten serbejä, juutalaisia ja mustalaisia varten meillä on kolme miljoonaa luotia". Iskulauseet olivat selkeitä, jopa siinä määrin, että Pavelic, joka myös pakeni ja asui Espanjassa kuolemaansa saakka, ja Luburic tekivät siitä eri asiantuntijoiden mukaan historian julmimman fasistisen liikkeen."Aina kun mahdollista, natsien ja Kolmannen valtakunnan kollaboraattorien läsnäolo Espanjassa pidettiin salassa. Loogisesti tämä oli aihe, joka olisi todennäköisesti aiheuttanut vakavia ongelmia Francon hallinnolle. Pierre Lavalin ja Leon Degrellen kaltaisten henkilöiden saapumista ei voitu salata, mutta muita voitiin. Henkilökohtaisen avun lisäksi kaksi Francon hallinnon tärkeintä turvallisuuselintä, Korkea yleisesikunta ja Turvallisuuden pääosasto (DGS), pyrkivät piilottamaan nämä henkilöt ja antamaan heille uudet henkilöllisyydet. Tämä on ustasha Luburicin johtajan tapaus", José Luis Rodríguez Jiménez selittää ABC:lle.
Tämän Rey Juan Carlosin yliopiston nykyhistorian professorin mukaan hänen kirjassaan "Bajo el manto del Caudillo. Nazis, fascistas y collaborationistas en la España franquista" (Alianza Editorial, 2024) Luburicin kirjapainossa painettiin lehtiä ja propaganda-asiakirjoja marsalkka Titon kommunistista Jugoslaviaa vastaan. Yksi työntekijöistä oli 24-vuotias Ilija Stanic, joka oli syntynyt kylässä Sarajevon lähellä. Kahden vuoden ajan hänestä tuli entisen natsikenraalin oikea käsi, joka otti vastaan yhä enemmän tehtäviä kirjapainossa ja pomonsa omassa talossa, jossa hänelle oli jopa varattu oma huone.
Jasenovac
Luburic asui yksin, sillä hän oli eronnut vaimostaan Isabel Hernaiz Santistebanista, bilbaolaisen liikemiehen tyttärestä, joka oli kymmenen vuotta aiemmin rakastunut salaperäiseen kenraaliin, jonka kanssa hänellä oli neljä lasta ja joka lopulta teki hänen elämästään koettelemuksen. Kaikki sujui tämän entisen natsijohtajan kohdalla hienosti, kunnes 20. huhtikuuta 1969 aamulla Stanic keitti hänelle kahvia, jossa oli huumaavaa ainetta tai myrkkyä, ja ilman pienintäkään epäilystä hän alkoi oksentaa keittiössä.
Sillä hetkellä Stanic lähestyi häntä hiljaa takaapäin ja löi häntä rautakangella päähän, mikä aiheutti hänen välittömän kuolemansa. Se oli tämän natsijohtajan loppu, joka oli elänyt piilossa Espanjassa useita vuosia, vaikka hän oli johtanut Jasenovacia, yhtä historian julmimmista tuhoamisleireistä, jossa murhattiin lähteiden mukaan 80 000-330 000 ihmistä.
"Tuhannet ihmiset kuolivat siellä nälkään, heidät ammuttiin, heitettiin Sava-jokeen tai kaasukammioon. Monet muut poltettiin elävältä, teloitettiin lekalla tai heidän kurkkunsa leikattiin auki. Nämä olivat 'kilpailuja', joihin Luburic osallistui. Länsimaiset historioitsijat tiesivät tästä vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Monet länsimaiset johtajat halusivat uskoa, että kyseessä oli kommunistista propagandaa rautaesiripun toiselta puolelta, kun taas Espanjassa hänet otettiin vastaan katolisena ja kommunisminvastaisena poliitikkona, joka pakeni puna-armeijan hyökkäystä", Rodríguez Jiménez lisää.
"Puolalainen kenraali"
Rey Juan Carlos -yliopiston professorin mukaan Luburić oli ylittänyt Espanjan rajan 9. lokakuuta 1944 henkilöllisyystodistuksella, jonka nimi oli Lorenzo Koracs Fekete, Bratislavasta kotoisin oleva kaivosmies, jolla oli Unkarin kansalaisuus. Monien muiden taisteluun osallistuneiden ulkomaalaisten tavoin hänet internoitiin Nanclares de Ocan vankileirille Álavaan. Liittoutuneiden tiedustelupalveluilta kesti monta vuotta saada tietää, että Luburic oli Espanjassa, ja kun he saivat tietää sen kylmän sodan loppuvaiheessa, he pitivät häntä hyödyllisenä neuvostovastaisena.
"Joku ohjasi hänet Valenciassa sijaitsevaan luostariin, ja 1950-luvulla DGS toimitti hänelle asiakirjat nimellä Vicente. Sen jälkeen hän liikkui rannikon ja Madridin välillä ja meni naimisiin Bilbaossa marraskuussa 1953. Häissään hän esiintyi julkisesti sotilaspuvussa, yllään Hitlerin myöntämä rautaristi. Seuraavan vuosikymmenen ajan hän oli pidättyväisempi ja asui Valencian Benigánimin kaupungeissa, jossa hänellä oli siipikarjatila, kunnes hän saapui Carcaixentiin. Vaikka hän piti siitä, että ihmiset kutsuivat häntä "puolalaiseksi kenraaliksi", hän syyllistyi siihen varomattomuuteen, että julkaisi kaiken kroatialaisen äärinationalistisen propagandan, jota hän levitti eri maissa", kirjailija kertoo.
On epäselvää edesauttoiko vai aieuttiko se hänen murhansa mutta sitä ei koskaan saatu selville, koska Stanic katosi. Rodríguez Jiménezin kirjassaan kertoman mukaan iskun jälkeen Stanic piilotti ruumiin samaan taloon, odotti vanhinta poikaansa kotiin messusta ja kertoi tälle, että isän oli täytynyt lähteä Benidormiin. Sitten hän valmisti hänelle ruokaa kuin mitään ei olisi tapahtunut ja katosi. Hän meni vuokraamaansa taloon, keräsi osan tavaroistaan, matkusti taksilla Valenciaan ja lähti sitten Barcelonaan. Ranskassa sijaitsevalta asemalta hän matkusti Gironaan, ja maanantaina 21. huhtikuuta hän oli jo Portboussa.
Uutiset
Kaksi päivää myöhemmin ABC:n otsikko kuului: "Maanpaossa oleva kroatialainen kenraali on löydetty kuolleena asunnosta Carcaixentissa". Uutisissa Luburicista annetut tiedot olivat hieman sekavia. Siinä kerrottiin, että hänen nimensä oli Ladislao ja että hän oli joutunut uhkausten kohteeksi vuosia sitten, minkä vuoksi hän oli hakeutunut Valencian pikkukaupunkiin. Seuraavana päivänä lehti siteerasi häntä toisella nimellä, Maximiliano, vain sanoakseen myöhemmin, että "hänen oikea nimensä oli Wieko Lubarich" ja että hän oli kommunisminvastainen johtaja, jota "Titon hallinto pelkäsi ja vihasi". Uutinen sai heti kansainvälisen levikin, mutta eri versiot olivat silti hämmentäviä. Sanomalehti "Las Provincias" väitti, että "kenraali Ladislao Drinjanin [viitaten Luburichiin] yritti tappaa marsalkka Titon ja pakeni Espanjaan".
Rodríguez Jiménez korostaa joka tapauksessa: "Stanicin pako näyttää olevan improvisaation tulos, ja käytettävissä olevat tiedot saivat kuolinsyyntutkijan, poliisin ja tuomarin uskomaan, että hän toimi yksin." Hän ei kuitenkaan ollut yksin. Huhtikuun 21. päivän aamuna työntekijä löysi verijälkiä ja Luburicin ruumis löydettiin. Poliisi seurasi hänen jälkiään helposti Ranskan rajalle asti. Jutusta vastaava tuomari antoi kansainvälisen etsintäkuulutuksen, mutta Interpol ei löytänyt häntä".
Vasta vuonna 1975 Espanjan viranomaiset kiinnostuivat tapauksesta uudelleen. Vuonna 1975 Interpol ilmoitti, että Stanic oli löytänyt hänet Australiasta. Tapaus otettiin uudelleen käsittelyyn vuodeksi, mutta uutisten puuttuminen sai tuomarin hyllyttämään tapauksen uudelleen vuonna 1976. Vaikuttaa siltä, ettei hän itse asiassa koskaan astunut jalallaan tuohon maahan, vaan palasi Jugoslaviaan ja asui siellä eri kaupungeissa, kunnes asettui Sarajevoon, jossa hän perusti perheen ja sai jopa vakituisen työpaikan.
Ei katumusta
Kolme vuosikymmentä myöhemmin Francesc Bayarri sai haltuunsa nauhan, jolla oli hänen lausuntonsa Jugoslavian poliisille, ja siitä voidaan päätellä, että hän esitti Titon hallitusta kiinnostavan version. Vuonna 2007 tämä valencialainen toimittaja julkaisi teoksen "Cita a Sarajevo", joka kertoo hänen tekemästään journalistisesta tutkimuksesta Stanicin löytämiseksi ja rikoksen rekonstruoimiseksi saatujen uusien tietojen perusteella. Kirjaan sisältyi katkelmia Titon Jugoslavian salaisen palvelun poliisiasiakirjoista ja Stanicin itsensä kuulusteluissa esittämästä versiosta, mutta monet kysymykset ovat edelleen vailla vastauksia.
"Espanjassa oleskelunsa aikana Luburic ei koskaan katunut sotarikoksiaan tai kansanmurhaa, josta hän oli vastuussa. Julkaisuissaan, kuten Drina-lehdessä, hän korosti rooliaan Ustaše-valtion luomisessa ja esitti itseään maanpaossa olevien kroaattien johtajaksi. Maassamme hänet yhdistettiin espanjalaisiin äärioikeistolaisiin ja uusfasisteihin. Hän ei luopunut Jugoslavian kuningaskuntaa koskevista ajatuksistaan eikä alueellisista tavoitteistaan", Rodríguez Jiménez toteaa lopuksi.
"Espanjassa oleskelunsa aikana Luburic ei koskaan katunut sotarikoksiaan tai kansanmurhaa, josta hän oli vastuussa. Julkaisuissaan, kuten Drina-lehdessä, hän korosti rooliaan Ustaše-valtion luomisessa ja esitti itseään maanpaossa olevien kroaattien johtajaksi. Maassamme hänet yhdistettiin espanjalaisiin äärioikeistolaisiin ja uusfasisteihin. Hän ei luopunut Jugoslavian kuningaskuntaa koskevista ajatuksistaan eikä alueellisista tavoitteistaan", Rodríguez Jiménez toteaa lopuksi.
