Sillä on pätevä nimi klassikkokirjan kansille. Sokraattisen rauhallinen asento kävellessä opiskelijoiden keskuudessa. Pätevät härkätaistelijan kasvot kaikkina aikoina. Jonkun, jolla on paljon sanottavaa, hiljainen puhe ja kivien välissä virtaavan jokiveden katse. Jonkinlainen ujous tuossa härkätaistelija olemuksessa ja myös siviiliolemuksessa, jossa vartalon tukeminen ei tarkoita härkätaistelijan kengänpohjalla areenan hiekan haavoittamista kuin tupakantumpin sammuttamista tulipalon vaaran vuoksi. Hän antaa vaikutelman siitä, että hän on sopimaton nopeuden ja ilotulituksen maailmassa, että hän on härkätaistelija, joka ei kuulu joukkoon, mies, jota mitataan mittareilla, jotka eivät voi mitata kaikkea edellä kuvattua. Koska Juan Ortega, vielä enemmän Sevillan jälkeen, on pakon sanelemaa vapaata säettä, joka sopii huonosti siihen, mitä monet sanovat nykyään härkätaisteluksi.
Ortega on yksi niistä harvoista tapauksista, joita härkätaistelun on rakenteellisessa näkemyksessään tuettava. Härkätaistelussa on kiistaton totuus, realistinen, liiketaloudellinen, rakenteellinen näkemys, välttämätön ja elintärkeä taloudellinen uudelleenjärjestely... Vaikean hallinnon ekosysteemi, jonka on tasapainotettava tilejä ja numeroita, muun muassa Juan Ortegan maksamiseksi. Jokaisella kappaleella, jokaisella härkätaistelijalla, jokaisella härällä, jokaisella härkätaisteluareenalla... on enemmän tai vähemmän merkityksellinen, mutta välttämätön rooli. Mutta härkätaistelijoilla, joiden rooli härkätaistelun korokkeella tai rattaissa on se että heitä huolehditaan. Siitä huolehtiminen. Jumala antaa jokaiselle erilaisen kunnon tai lahjakkuuden, hurmiota, luonnetta, iloa, muotojen emotionaalisuutta, rohkeutta (vaikka rohkeuden määritelmää pitäisi tarkistaa). Ja kaikella tällä on summa ja rooli härkätaistelun rakenteessa. Ortega ei osallistu tähän summaan, koska siellä, muiden maalla, hän ei ole mukana.
Mutta kun härkätaistelu kaipaa sitä jotain muuta, mitä ei ole kaikissa suosituissa, liturgisissa, perinteisissä tai taiteellisissa ilmaisuissa, katseet kääntyvät Ortegaan. Vaikka härkätaistelun rakenne olisikin terve kuin tammi, suurten lukujen, suuren suosion televisioinnin, suurten taseiden ja nolla vainon rakenne, härkätaistelun olisi otettava huomioon se, mikä erottaa sen, se, mikä erottaa sen, se, mitä kenelläkään muulla ei ole, se, mitä millään taiteella (myöntämättä, että kaikki härkätaistelu on taidetta, sanottakoon se selvästi) ei ole. Härkätaistelussa on se, mitä kirjallisuudella, runoudella, maalaustaiteella, musiikilla tai kuvanveistolla ei ole eikä tule koskaan olemaan.
Ja sitä, mitä sillä on ja mitä muilla taiteilla ei ole, on yksinkertaisesti nimi: "se". Sana, joka ilmaisee kaiken tai ei mitään eroa, joka ei nimeä tai kuvaa eroa, joka koostuu siitä, että tehdään jotakin, joka herättää sekunnissa inhimillisimmän tunteen, luonnollisimman, terveimmän, syvimmän, vapaimman ja kapinallisimman tunteen, joka ilmaistaan sielun puhkeamisen meluna, joka kuullaan kuin "óle". Ja kaikkien mahdollisten "óle" -taiteiden joukossa on yksi, joka yhä erottuu ja erottaa itsensä ja jota muut taiteet kadehtivat, koska yksikään niistä ei pyri siihen, eikä ehkä voi edes uneksia siitä. Pitää 'se' hallussa.
Juuri tästä "siitä" syntyy musiikki, kirjallisuus, runous, maalaus... Ja jos, kartesiolaisen logiikan mukaan, Juan Ortegalla on "se", on välttämätöntä pitää siitä huolta, kääriä se ja pistää kehtoon se, mitä hänellä on, mitä hän on ja mitä Juan Ortega tarkoittaa. Siksi kenenkään ei pitäisi vaatia Sevillan uusintaa. Sillä jos Ortegalla on Sevillan uusinta, hän on jopa huijari. Älköön kukaan odottako ja vaatiko, olko kärsimätön ja hukkua uusintaan uudelleen, koska Juan Ortega antaa meille, kun tähdet asettuvat kohdalleen, toisen annoksen sitä "sitä", jota härkätaistelu on kantanut vuosisatojen ajan sisälmyksissään ja joka erottaa meidät toisistaan ja nostaa meidät taidemuotona. Päivät, jolloin voi kirjoittaa "Sata vuotta yksinäisyyttä" (G. Márquez), lyhenevät yhteen tuhannesta.
Velázquezin maalaus on nuorempi veli Ortegan kahdelle viitan liikkeelle tai kahdelle muletan liikkeelle, kun ne nousevat esiin ja syntyvät siitä, mikä on ylempänä. Nämä härkätaistelijat, jotka ovat viettäneet niin monet vuodet odottamalla hiljaa hetkeään, mutisematta moitteita näkymättömien päiviensä ja vuosiensa hiljaisuudessa, eivät ole koskaan korottaneet ääntään tai huutaneet, pyytäneet, kerjänneet tai vaatineet paikkaa. Näin heitä pitäisi kohdella, samalla odottelulla, samalla uskolla ja samalla toivolla. Tänään. Huomenna ja tulevien kalenterien jokaisena päivänä.
