Kuivuus huolestuttaa kaikkia. El País kirjoittaa tänään numerossaan näin: 'Suolanpoisto, veden siirto, lisää säiliöitä vai vähemmän kastelua? Miten valmistautua krooniseen kuivuuteen'. 'Skenaarioiden mukaan Espanjan vesivarat vähenevät asteittain ilmastonmuutoksen vuoksi. Asiantuntijat ehdottavat vaihtoehtoisia tapoja korvata nämä puutteet, vaikka hallitus varoittaakin: "Teknologia ei ratkaise kaikkea" '
Viime viikkojen sateet ovat osittain helpottaneet vesipulaa joissakin osissa maata, erityisesti niemimaan länsiosissa. Välimeren alueella tilanne on kuitenkin edelleen hyvin huono. Suuri osa Espanjaa kärsii syklisistä kuivuusjaksoista, minkä vuoksi maa on valmistautunut turvautumaan vesivarantoihin ja vaihtoehtoisiin lähteisiin. Asiantuntija-analyysit, joita hallitus käyttää useita vuosia eteenpäin tehtävässä hydrologisessa suunnittelussa, osoittavat kuitenkin, että tilanne pahenee ilmastonmuutoksen vuoksi. Ennusteet, joista ekologisesta siirtymävaiheesta vastaava ministeriö varoittaa suunnittelussaan, osoittavat, että veden saatavuus vähenee tulevaisuudessa ja että hydrometeorologisten ääri-ilmiöiden, kuten kuivuuden ja tulvien, esiintymistiheys ja voimakkuus lisääntyvät.
Voidaanko tämän ennusteen perusteella löytää vaihtoehtoisia tapoja kompensoida resurssien vähenemistä? Jotta tähän kysymykseen voidaan vastata, on parasta ensin ymmärtää, mihin Espanjan vesi päätyy ja kuinka paljon sitä kulutetaan. Vuonna 2021 Espanjassa käytettiin 32 024 kuutiometriä (hm³) vettä niin sanottuun kulutuskäyttöön: kaupunkien vesihuoltoon, maatalouteen ja teollisuuteen. Ja suurella etäisyydellä muista ensimmäinen kuluttaja on maatalousala: sinä vuonna se kulutti 73,5 prosenttia kaikista resursseista. Sen jälkeen tulevat kaupunkikäyttö (15,58 %) ja teollisuus (4,7 %).
Kun niukat ajat koittavat ja leikkauksia joudutaan tekemään, noudatetaan aina hierarkiaa: ensin leikataan vettä maataloudelle, sitten teollisuudelle ja aina viimeisenä kaupunkien kulutukseen. Viime kuukausina leikkaukset ovat jo edenneet tähän viimeiseen vaiheeseen suuressa osassa Kataloniaa ja Andalucíaa. Mutta kun ajatellaan monimutkaisempaa tilannetta tulevaisuudessa, voidaanko leikkaukset välttää? Onko mahdollista rakentaa lisää säiliöitä? Pitäisikö veden siirtoa lisätä? Onko suolanpoisto tai regeneroitu vesi ratkaisu?
Ensimmäinen asia, johon ministeriö avoimesti pyrkii, on kysynnän vähentäminen. Ministeriö varoittaa suunnitelmissaan, että "veden saatavuuden väheneminen eri käyttötarkoituksiin edellyttää, että vedenkäytön vähentämistä noin 15 prosentilla" vuoteen 2050 mennessä. Toisin sanoen: kolmen prosenttiyksikön vähennykset "jokaisessa kuuden vuoden suunnittelujaksossa". Se ei kuitenkaan sulje pois esimerkiksi suolanpoisto- ja uudelleenkäyttökapasiteetin lisäämistä.
Säiliöt ja veden siirto
"Espanja on Euroopan johtava maa vesivarastojen osalta ja viidenneksi suurin maa maailmassa", kertoo ympäristöministeri Hugo Morán. Maan tekoaltaiden kokonaiskapasiteetti on 56 039 kuutiometriä. Tällä hetkellä kansallinen varanto on 31 844 hm³ eli lähes 57 prosenttia. Teoriassa tämä määrä kattaisi koko vuoden kulutuksen. Tämä on kuitenkin vain teoriaa, sillä käytännössä vallitsee selvä epätasapaino, joka tarkoittaa, että joillakin alueilla on helppo hengittää - Dueron ja Ebron altailla 70 prosenttia - kun taas toisilla alueilla, kuten Andalucían Välimeren altailla, Guadaletessa, Segurassa ja Internas de Cataluñassa (Katalonian sisäaltaat), tilanne on hyvin hankala, sillä ne eivät saavuta edes 20 prosenttia varannosta.
Joten lisää säiliöitä on ratkaisu? Morán ei sulje pois mahdollisuutta rakentaa lisää säiliöitä. Hän ei kuitenkaan pidä sitä "suositeltavana" "ympäristöllisistä, sosiaalisista ja taloudellisista syistä". Muun muassa siksi, että EU:n säännöksissä edellytetään jokien vähimmäisvirtaamien säilyttämistä biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Morán kuitenkin painottaa: "Ongelma ei ole nyt säiliöissä, vaan vedessä; ongelma on se, että säiliöt ovat tyhjiä". Alcalán yliopiston taloustieteilijä Josefina Maestu varoittaa samansuuntaisesti: "Monissa tapauksissa altaat ovat nyt ylimitoitettuja tai niitä ei täytetä, minkä vuoksi ratkaisu on pikemminkin jo olemassa olevien altaiden parempi hyödyntäminen kuin uusien rakentaminen".
Nykyisissä valtion vesivarastosuunnitelmissa, jotka ovat suurin osa ja jotka kattavat ajanjakson vuoteen 2027 asti, esitetään kymmenkunta padon rakentamista. Suurin osa näistä patoaltaista on kuitenkin tarkoitettu tulvasuojeluun eli tulvien ja tulvimisen estämiseen. Suunnitelmista on itse asiassa poistettu 85 zombie-patoa, jotka ovat olleet esillä jo vuosia, mutta joita ei ole suunniteltu rakennettavaksi.
IE-yliopiston vesi- ja ilmastosopeutumiskeskuksen johtajan Gonzalo Delacámaran mielestä "se, että yhä puhutaan vesivarastojen tai vedensiirtojen käyttämisestä, on jokseenkin vanhanaikainen käsitys vesipolitiikasta". Hänen mielestään tämä ei tarkoita, että Espanjassa nykyisin käytössä olevat noin 40 vedensiirtoa pitäisi lopettaa, mutta hänen mielestään ei ole järkevää tehdä suuria investointeja tällä alalla. "Jotkut uskovat, että kaikki ratkeaa yhdistämällä kaikki altaat toisiinsa. Tämä on maagiaan uskomista.
Hydrologisena vuonna 2020/2021 altaiden välillä siirrettiin noin 900 kuutiometriä. Tärkeimmät siirtoaltaat ovat Tejo, Ebro ja Guadiana, ja tärkeimmät vastaanottavat altaat ovat Segura, Itä-Cantabrian ja Tinto, Odiel ja Piedras. Huolimatta näistä neljästä tusinasta siirrosta yli 90 prosenttia siirretystä määrästä tuotetaan kuuden siirron kautta.
Onko siis veden siirron lisääminen ratkaisu? Morán ei ole sitä mieltä: "Tällainen idyllinen kuva siitä, että on olemassa maa, jossa joillakin alueilla on ylijäämävettä ja sitä voidaan viedä muille alueille, ei vastaa todellisuutta. Kaikilla raja-alueilla on tällä hetkellä tarpeita, jotka ylittävät niiden oman kapasiteetin". "Se on kuivuuden viemistä paikasta toiseen", Maestu lisää ja muistuttaa, että Tejo-joen latvoilta Seguraan tapahtuva siirto - kiistellyin vesistöalueiden välisistä siirroista - lamaantui 10 kuukaudeksi vuosien 2017 ja 2018 kuivuuden vuoksi.
Suolanpoisto
Toisin kuin altaat tai vedensiirto, jotka ovat hyvin riippuvaisia säästä, suolanpoistolaitosten kohdalla riittää, että ne käynnistetään, jotta ne alkavat tuottaa vettä. Joissain tapauksissa tämä tekee niistä henkivakuutuksen vesipulan varalta. Suolanpoistolaitoksia ei kuitenkaan voida rakentaa minne tahansa, ei ainoastaan siksi, että niiden on sijaittava meren äärellä, vaan myös siksi, että suolanpoistovedelle on oltava jatkuva kysyntä. Espanjaan onkin rakennettu useita laitoksia, jotka ovat sittemmin jääneet vajaakäyttöisiksi.
"Águilasin ja Torreviejan suolanpoistolaitokset, jotka ovat Euroopan kaksi suurinta, toimivat käytännössä 100 prosentin kapasiteetilla, koska suuri osa niiden tuotannosta menee maatalouteen, jonka kysyntä ei lopu koskaan, ja siksi laitokset ovat täydellä kapasiteetilla", sanoo Espanjan suolanpoisto- ja uudelleenkäyttöjärjestön (AEDyR) puheenjohtaja Domingo Zarzo. "Mutta joitakin laitoksia on rakennettu, mutta ne eivät ehkä ole vastanneet tarpeisiin", hän lisää.
Keskeinen kysymys on kuitenkin veden hinta. Zarzon mukaan ei voida pitää kalliina sitä, että maksetaan 0,7 tai 0,8 euroa tuhannesta litrasta suolanpoistettua vettä eli kuutiometristä. Delacámaran mukaan tämä hinta voi nousta kahteen tai kolmeen euroon, jos mukaan lasketaan myös investoinnit, jotka tarvitaan veden tuomiseen viljelypalstalle. Näin ollen se ei ole yhtä kilpailukykyinen kuin 0,09-0,15 euroa kuutiometriä kohti, jonka maanviljelijä maksaa pumpatessaan vettä suoraan kaivosta. "Suolanpoisto on paljon ennustettavampi ja paremmin suunniteltavissa oleva vesilähde, mutta sitä on perinteisesti käytetty liian vähän, koska hintaongelmaa ei ole ratkaistu", Delacámara korostaa. "Kannustimet on suunniteltava uudelleen, kuten aiemmin tehtiin uusiutuvien energialähteiden edistämiseksi energia-alalla fossiilisten polttoaineiden sijaan.
AEDyR:n johtaja kertoo, että kannustimien lisäksi on olemassa toinenkin tapa vähentää kustannuksia. "60 prosenttia suolanpoistoveden hinnasta tulee energiankulutuksesta, joten meidän on otettava käyttöön uusiutuvat energialähteet. Tehokkuudessa tai energiankulutuksen vähentämisessä suolanpoistolaitoksissa on vaikea edetä, koska olemme jo käytännössä sen rajalla, mitä teknisesti voidaan saavuttaa, mutta uusiutuvien energialähteiden käyttö voi alentaa niiden käyttämän energian hintaa, ja tässä meidän on tehtävä työtä". Viime toukokuussa hallitus hyväksyi 600 miljoonaa euroa aurinkopuistojen asentamiseen suolanpoistolaitoksiin.
Espanja on Euroopan johtava suolanpoistomaa, jonka tuotanto on 560-575 hm³, josta yli 40 prosenttia sijaitsee Seguran alueella. Hallituksen ennusteiden mukaan tämä kapasiteetti kaksinkertaistuu tällä vuosikymmenellä. Nämä tulevat 1 000 kuutiometriä ovat kuitenkin vielä pieni osa kulutuksesta verrattuna 30 000 kuutiometrin vuotuiseen kysyntään. Morán varoittaa myös: "Meidän on lopetettava sellainen mantra, jonka mukaan teknologia ratkaisee kaiken. Se, että sanotaan 'laita suolanpoistolaitos jokaisen maan kansalaisen elämään', ei ole toteuttamiskelpoinen, se ei ole fyysisesti, teknisesti eikä taloudellisesti mahdollista.
Uudelleenkäyttö
Toinen epätavanomainen lähde on käsitellyn jäteveden uudelleenkäyttö. Tällöin kaupunkien viemäriverkostoon päätyvä jätevesi käsitellään korkealaatuisemmaksi, jotta sitä voidaan käyttää maataloudessa, puutarhoissa, katujen puhdistuksessa tai teollisuudessa. Nykyään on teknisesti jopa mahdollista käsitellä käymälävesiä niin, että niitä voidaan käyttää juomavetenä, vaikka Espanjan lainsäädäntö ei sitä toistaiseksi sallikaan. Espanja on myös Euroopan ykkönen tämäntyyppisessä vesivarojen käytössä.
Tällä hetkellä käsitellyn jäteveden uudelleenkäyttöprosentti koko maassa on 10 prosenttia, ja toukokuussa 2023 annetussa kuninkaallisessa asetuksessa kiireellisistä toimenpiteistä kuivuuden torjumiseksi asetetaan tavoitteeksi 20 prosentin saavuttaminen kolmessa vuodessa, kunnes vuonna 2027 saavutetaan 1 000 kuutiometriä vuodessa. Kaikkien alueiden joukosta erottuvat Murcian alue, jossa 98 prosenttia jätevedenpuhdistamoista tulevasta vedestä käytetään uudelleen, ja Valencian alue, joka on Euroopan alue, jolla käytetään uudelleen eniten vettä (271,54 hm³).
Näistä luvuista huolimatta Delacámara katsoo, että uudelleenkäytön osalta on menetetty vuosikymmen. "Tällä hetkellä Espanjan uudelleenkäyttökapasiteetti on 400 miljoonaa kuutiometriä vuodessa [400 hm3], mikä on Euroopan suurin, mutta käytännössä sama kuin 10 vuotta sitten", ekonomisti huomauttaa. "Meidän on käytettävä jokainen vesipisara uudelleen kaikkialla, missä voimme", korostaa AEDyR:n johtaja, joka pitää myös 20 prosentin tavoitetta liian vaatimattomana. Uudelleenkäyttö on erityisen kiinnostavaa teollisuudessa tai kaupunkialueilla, jotka päästävät jätevetensä mereen. Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua, jos tämä johtaa siihen, että jäteveden johtaminen puhdistamoista jokiin vähenee, sillä tämän veden "pitäisi auttaa täydentämään pinta- ja pohjavesivarojen saatavuutta", Morán lisää.
Vähentäminen ja tehokkuus
"Ensimmäinen tie, jota kannattaa seurata, on tehokkuus. Meidän on otettava käyttöön kaikki resurssien optimaaliseen hallintaan tarvittavat valmiudet ja alettava ajatella vettä toisena elementtinä kiertotalousstrategian puitteissa, jotta pisaraakaan ei menisi hukkaan, eikä yksikään ala selvästikään ole vapautettu tästä hydrologisesta siirtymästä", Morán tiivistää. "Jos puhumme kysynnän vähentämisestä, kaikkien käyttäjien on tehtävä niin, mutta maatalousala on suurin käyttäjä, joten sen kokonaissäästöt ovat loogisesti suuremmat", hän lisää.
Hallitus väittää, että vuosikymmeniä kestäneen laajentumisen jälkeen, jolloin kastelun kasvu ei ole pysähtynyt kuivuudesta huolimatta, uudet hydrologiset suunnitelmat rikkovat tämän suuntauksen. "Koko yhteisön vesipiirin alueella määrää on vähennetty hieman yli 28 000 hm³:stä noin 26 300 hm³:iin vuodessa", todetaan nykyistä hydrologista suunnittelua koskevassa raportissa. Ministeriö toteaa, että tämä leikkaus vaikuttaa pääasiassa "rakentamattomiin kasteluverkostoon kuuluviin alueisiin". Maeztu katsoo, että Espanjan pitäisi miettiä maatalousjärjestelmäänsä uudelleen ja "muuttaa sen kokoa". Ja monet ympäristöjärjestöt viittaavat suoraan tarpeeseen vähentää nykyistä kastelua.
Botín-säätiön vesihavaintokeskuksen johtaja Alberto Garrido kuitenkin torjuu tämän kannan: "Emme saa lopettaa, meidän on vahvistettava kastelua, emme saa antaa sen kasvaa enempää, mutta kastelun poistamisen harkitseminen ei ole kovin järkevää". Kastelun poistamisen sijaan hän ehdottaa kastelun mukauttamista veden saatavuuden mukaan vuosittain. "Kyse on joustavammasta ja sopeutuvammasta toiminnasta, jotta vesiviranomaiset voivat sanoa maanviljelijöille, että tänä vuonna teillä on 1 500 kuutiometriä, 1 000, 2 000...".
