Radikaali oikeisto on jo täällä. Ei ole mitään järkeä nostaa vaaleja varoitukseksi fasismin vaarasta, kun Partido Popular on jo normalisoinut Voxin nativistisen, antifeministisen ja äärinationalistisen agendan aluehallitussopimuksissaan.
"Tulevaisuus on ollut täällä jo jonkin aikaa. Todellinen isku, kuten näet". Näillä sanoilla, joista on tullut yksi argentiinalaisen rock-kulttuurin hymneistä, Indio Solari kuvasi pettymystä, joka syntyi sen jälkeen, kun osa argentiinalaisesta yhteiskunnasta ei ollut pystynyt täyttämään niitä odotuksia, joita siihen kohdistettiin demokratian tultua voimaan vuonna 1983. Emme tietenkään ole Raúl Alfonsínin Argentiinassa tai kylmän sodan viimeisinä kuukausina. Emme myöskään ole uusliberalististen teesien voittokulun hallitsemassa tilanteessa.
Nykyhetkemme on erilainen. Nämä argentiinalaisen muusikon sanat auttavat meitä kuitenkin pohtimaan sitä. Sanotaan se selvästi: useiden politiikan tutkijoiden - muun muassa Cas Mudden - esittämästä teesistä radikaalin oikeiston ja äärioikeiston normalisoitumisesta on tullut todellisuutta Euroopassa ja Amerikassa. Se ei ole mahdollinen horisontti, josta on kiireellisesti varoitettava. Se ei ole piilevä uhka demokratialle. Tulevaisuus on jo täällä.
Espanjassa ei vielä muutama vuosi sitten ollut vaaraa siitä, että radikaali oikeisto normalisoituisi Euroopan politiikassa. Vuonna 1997 valtiotieteilijä Herbert Kitschelt meni niin pitkälle, että hän väitti kirjassaan The Radical Right in Western Europe, että Espanjan poikkeuksellisuus johtui siitä, että maassamme ei vielä ollut jälkiteollista taloutta, jossa suurin osa työllisestä väestöstä työskenteli palvelualalla. Toiset tutkijat katsoivat tämän johtuvan siitä, että Francon diktatuurin muistot olivat vielä jäljellä. Vaikka olimme kuulleet asiasta jo aiemmin Plataforma per Catalunyan syntymisen myötä, tämä muuttui Voxin syntymisen myötä joulukuussa 2018. Sen kasvu on ollut huimaa sen jälkeen, kun se ilmestyi Andalucían parlamenttiin. Nykyään se on kolmas voima, ja viimeisimmät mielipidemittaukset ennustavat samanlaista tulosta muutaman viikon kuluttua pidettävissä vaaleissa.
Ei ole tarpeen odottaa tulevien vaalien tuloksia, jotta voimme todeta, että radikaalin oikeiston normalisoituminen on keskeinen piirre maamme politiikassa. Näin on ainakin kahdella tavalla. Yhtäältä sen ajatusten ja ehdotusten ja kansanpuolueen ajatusten ja ehdotusten välisen saastumisen vuoksi. Vaikuttaa selvältä, että jotkut Voxin ideologialle ominaiset elementit löytävät joistakin Alberto Núñez Feijóon johtaman puolueen keskeisistä henkilöistä yhtäläisyyksiä, jotka ovat yhtä ilmeisiä kuin huolestuttavia. Selvin tapaus on varmasti Isabel Díaz Ayuson tapaus, mutta se ei suinkaan ole ainoa. Toisaalta, ja tämä on tärkein näkökohta, Vox on lakannut olemasta tabu - jos se on koskaan ollutkaan sitä - ja se on nyt tärkein näkökohta. Partido Popular rikkoi epäsuoran konsensuksen osoittamalla, että se oli mahdollinen (ja lopulta ensisijainen) kumppani Junta de Castilla y Leónin perustuslaissa viime vuoden huhtikuussa. Juan García-Gallardon varapuheenjohtajakaudesta oli määrä tulla "Espanjan tulevaisuuden näyteikkuna", sanoi Santiago Abascal tuolloin.
Toukokuun 28. päivänä pidettyjen kunnallis- ja aluevaalien tulokset nostivat tämän kysymyksen esille. Näiden vaalien jälkeen Voxin ja Partido Popularin koalitioista on tullut todellisuutta Extremaduran, Valencian, Baleaarien ja Aragonin itsehallintoalueilla. Sen lisäksi, että Abascalin puolue on muodostanut enemmistön näissä hallituksissa, se on ottanut haltuunsa kolmen viimeisen alueen autonomisten parlamenttien puheenjohtajuudet.Asiat eivät kuitenkaan lopu tähän.Kuten Toledo, Ciudad Real, Guadalajara, Valladolid, Móstoles ja muut kaupungit osoittavat, sopimukset ovat levinneet suuressa osassa maata.
Kansanpuolue on yhtäkkiä näyttänyt unohtavan, että Voxin politiikan keskeiset akselit - nativismi, traditionalismi, antifeminismi, turvallistaminen ja autoritaarisuus, taloudellinen ääriliberalismi ja kärjistynyt nationalismi - ovat suoria hyökkäyksiä eräitä liberaalin demokratian periaatteita vastaan. Vaikka alkuperäisessä muotoilussaan ja normatiivisissa kehyksissään ei puhuttu seksuaalivähemmistöistä tai maahanmuutosta, se on vähitellen mukauttanut parametrejaan saavuttaakseen suuria konsensuksia, jotka nyt näyttävät olevan uhattuina. Onko mahdollista, että Feijóon puolue hallitsee yhdessä puolueen kanssa, jonka riveissä on fasismin nostalgikkoja, joka on samoilla linjoilla Euroopan ja maailman radikaalin oikeiston teesien kanssa, joka aikoo kieltää poliittiset puolueet Espanjan yhtenäisyyden nimissä, joka kannattaa maahanmuuttajakansalaisten oikeuksien leikkaamista ja joka haluaa poistaa seksuaalivähemmistöjen suojelun? Kyllä, se on mahdollista. Radikaali oikeisto on normalisoitunut Espanjassa, ja sen seuraukset ovat arvaamattomat.
https://elpais.com/espana/elecciones-generales/2023-07-05/la-derecha-radical-ya-esta-aqui.html
