Rasismi olennaisena osana eurooppalaista kulttuuria: tie joka johti holokaustiin. George L. Mosse tutki kirjassaan "Kohti lopullista ratkaisua" kulttuurista taustaa, joka ruokki antisemitismiä ja helpotti natsien joukkomurhia.
Aihe on ajankohtainen Espanjassa äärioikeiston liikkeiden siirtyessä politiikkaan ja kuinka äärioikeiston politiikkaan liittyminen Espanjassa on aiheuttanut lukuisia ongelmia Suomalaisillekin uskonnosta tai ihonväristä riippumatta.
Hollantilainen antropologi Petrus Camper käytti 1700-luvun lopulla "tieteellisenä" pitämäänsä menetelmää, kallojen vertailua ja kasvojen mittaamista, tutkiakseen mustien ja kalduchojen ja eurooppalaisten sekä apinoiden päiden välisiä eroja. Hän mittasi ylähuulen ja otsan välille piirretyn viivan ja kasvot vaakasuoraan sivulta toiselle yhdistävän viivan välisen kulman. Hän huomasi, miten nämä kulmat erosivat toisistaan eri päissä, ja määritteli näin "ihannetyypin", kreikkalaisten kauneuden, jota arkeologi ja taidehistorioitsija Johann Joachim Winckelmann oli jo vuosia aiemmin ylistänyt. Se osui tietysti yksiin valkoisen miehen pään kanssa. Ei siis ollut epäilystäkään siitä, kuka oli ylempiarvoinen ja kuka alempiarvoinen. Ja oli tärkeää, että tämä ihannetyyppi ei rappeutuisi, että hän ei sekoittuisi ulkopuolisiin. Rasismi oli lähtenyt liikkeelle ja sitä pyrittiin ylläpitämään tieteellisellä tutkimuksella.
Historiantutkija George L. Mosse analysoi rasismia sen nykyaikaisista alkulähteistä holokaustin toteuttamiseen asti teoksessaan Towards the Final Solution, joka on juuri pelastettu La Esfera de los Librosin julkaisemassa teoksessa, johon on liittänyt kriittisen johdannon historioitsijakollega Christopher Browning - joka on kirjoittanut klassisen teoksen Einsatzgruppenista, natsien kommandoista, jotka murhasivat juutalaisia käsin eli kasvokkain ja ampumalla. "Rasismi korvasi todellisuuden myytillä", hän selittää, "ja sen luoma maailma stereotypioineen, hyveineen ja paheineen oli satumaailma, joka asetti utopian niiden silmien eteen, jotka kaipasivat ulospääsyä nykyajan hämmennyksestä ja ajan kiireestä". Ongelmana oli, että tämä satu johti lopulta valtavaan verilöylyyn. Mosse pyrki rekonstruoimaan tuon katastrofin taustalla olevan kulttuurisen taustan. Rasismi ei ollut eurooppalaisen ajattelun harha eikä "hajanaisia hulluuden hetkiä", vaan se oli "olennainen osa eurooppalaista kokemusta", hän kirjoittaa.
Mosse (Berliini 1918-Madison 1999) oli yksi viime vuosisadan suurista historioitsijoista. Hän oli lähtöisin varakkaasta ja vaikutusvaltaisesta saksalaisesta juutalaisperheestä ja oli homoseksuaali. Tämä kaksinkertainen syrjäytyminen muokkasi lopulta hänen kiinnostuksen kohteitaan. Kun natsit nousivat valtaan, hänen perheensä pakeni Saksasta vuonna 1933 ja lähetti hänet opiskelemaan Cambridgeen Englantiin. 1960-luvulla hän asettui Yhdysvaltoihin ja aloitti opettamisen huomattavan edistyksellisessä yliopistossa, Wisconsinin yliopistossa. Hän otti yhteyttä opiskelijaliikkeeseen, kiinnostui natsikulttuurista ja -ideologiasta, ja yksi hänen ensimmäisistä suurista teoksistaan käsitteli kolmannen valtakunnan älyllisiä lähtökohtia. Hän oli kiinnostunut tuomaan esiin ajatuksia, jotka läpäisivät aikakauden ja määrittivät sen suunnan. Teoksessa The Nationalisation of the Masses hän osoitti, miten ihanteet - Wincklemannin ihastuminen kreikkalaiseen maailmaan - erilaiset käytännöt - voimistelusalit, kuorot, retkeilyseurat jne. - liturgiat ja muistopaikat antoivat saksalaisille 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa ylevän nationalismin. Hitler löysi itselleen paljon tehtyä työtä, ja hänen täytyi vain puskea hourailuun asti sellainen tapa ymmärtää asioita, joka erotti sisäpiiriläiset ja ulkopuoliset toisistaan. Ne, jotka eivät kuuluneet minun kansaani, kuten juutalaiset, voitiin tuhota. Mosse, joka inhosi nationalismia, oli myös ristiriidassa ja päätyi lopulta vakaumukselliseksi sionistiksi.
"Ulkonäkö edustaa sisäistä armoa", Mosse huomauttaa tutkiessaan rasismin perustana olleita älyllisiä perusteita. Kysymys oli siitä, että piti löytää jotain hyvin yksinkertaista, joka erottaisi toisen selvästi toisesta. Kun 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien rasismi luokitteli myös juutalaiset - eikä vain mustat tai keltaiset - alempiarvoisiksi olennoiksi, nenällä alkoi olla tärkeä rooli. Alun perin vuonna 1978 ilmestyneessä teoksessa Towards the Final Solution Mosse pitää rasismin kehtona 1700-luvun Eurooppaa ja paljastaa, miten sekä valistus, joka innokkaasti luokitteli kansoja ja korosti kreikkalaista kauneutta, että pietistit, jotka erottelivat oman yhteisönsä kaikista muista, kylvivät siemenet sille, mistä lopulta tuli "haaskaideologia". Myöhemmin tulivat Herder, joka puhui "kansan hengestä" - Volkgeististä - ja väitti, että historia ei ollut ihmisen tekemä vaan seurasi jumalallista suunnitelmaa, ja Darwin, joka puhui luonnonvalinnasta ja siitä, miten vahvimmat selviytyivät. Kumpikaan heistä ei ollut rasisti, mutta heidän ajatuksensa auttoivat laatimaan kertomuksen, jossa korostettiin valittujen voimaa ja armoa niitä vastaan, jotka olivat pelkkä taakka. Oli alkanut kilpailu siitä, "kumpi Euroopan kansoista rakasti enemmän vapautta".
Mossen kertomuksessa on yllättävää nähdä, miten rasismi hiipi mitä erilaisimpiin hankkeisiin, tietenkin kansallismielisiin hankkeisiin, mutta se tarttui myös kristittyihin ja jopa sosialisteihin. On Alphonse Toussenel, Charles Fourier tai Pierre Joseph Proudhon, joille "juutalainen rotu oli saalistava, kilpailuhenkinen ja moraaliton, ja sen vuoksi se olisi suljettava pois aidosti kansallisen ja sosialistisen yhteisön piiristä". Rasismi sekoittui kansallismielisyyteen ja antisemitismiin ja muodosti tappavaa myrkkyä, jonka avulla natsit pystyivät myöhemmin tuhoamaan kuusi miljoonaa juutalaista. Ensimmäinen maailmansota loi pohjan. Siitä lähtien, Mosse toteaa, "poliittista osallistumista määritteli poliittinen liturgia joukkoliikkeissä tai kaduilla, jossa turvallisuutta haettiin kansallisista myyteistä ja symboleista, jotka jättivät vähän tai ei lainkaan tilaa niille, jotka olivat erilaisia. Juutalaiset oli yhdistetty finanssipääomaan ja sen väärinkäytöksiin; Venäjän vallankumouksen jälkeen heidät yhdistettiin myös bolsevikkeihin. Tammikuun 30. päivänä, kun Hitleristä tuli valtakunnankansleri, "rasismista tuli Saksan hallituksen virallinen politiikka". Sitä seurannut kauhu on kaikkien tiedossa. Mosse halusi myös osoittaa, miten rasismi mahdollisti oman käyttäytymisen korottamisen niin paljon alhaisempien olentojen yläpuolelle, että kun aika koitti, "kaikki lopullisen ratkaisun arkkitehdit katsoivat keskiluokkaisen kunnollisuuden peiliin ja pitivät näkemästään". Veriorgia hämärtyi heidän mielestään arjalaisen rodun loistavuuden vuoksi.
