Kyse ei ole vain Brasiliasta. Demokratian maailmanlaajuinen rappeutuminen etenee. Sosiaalista levottomuutta hyväksikäyttävät ja polarisaatiota lietsovat populismin suuntaukset heikentävät demokratioiden lujuutta, jotka kuitenkin osoittavat edelleen kestävyyttä ja ylivoimaisuutta itsevaltioihin nähden.
Äärioikeistolaisen entisen presidentin Jair Bolsonaron kannattajajoukon 8. joulukuuta tekemä hyökkäys Brasilian tärkeimpiä instituutioita vastaan on tuore muistutus demokratiaan kohdistuvista kasvavista uhkista kaikkialla maailmassa. Tämä episodi, kuten hyökkäys Yhdysvaltain Capitoliin kaksi vuotta sitten, erottuu voimankäytön symbolisen arvon vuoksi, mutta se on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa demokratian maailmanlaajuinen heikkeneminen on oireillut.
Pelkästään viime viikkoina tästä on ollut useita merkkejä: Perun demokratian dramaattinen vajoaminen kuiluun; Tunisian - joka oli aikoinaan arabimaailman suuri demokraattinen toivo - taantumisen vahvistuminen; Tunisiassa pidettiin ennen joulua vaalit, joissa äänestysprosentti oli 11, mikä kertoo paljon prosessin uskottavuudesta; Joulukuun alussa Indonesiassa - joka on toinen demokraattinen toivo muslimimaailmassa - hyväksyttiin uusi rikoslaki, jossa kriminalisoidaan homoseksuaalisuus, joka on ristiriidassa kaikkien liberaalien normien kanssa; Turkissa perustuslakituomioistuin on vaalivuonna estänyt kurdimyönteisen HDP-puolueen, maan kolmanneksi eniten ääniä saaneen puolueen tilit ja se on vakavasti vaarassa joutua laittomaksi.
Tämä kehitys on vain viimeisin osa demokratian heikkenemistä, josta instituutiot ja ajatushautomot ovat varoittaneet jo jonkin aikaa. Tämä ei sulje pois sitä tosiasiaa, että samaan aikaan demokratiat osoittavat myös huomattavia merkkejä kestävyydestä, esimerkiksi kykyä karkottaa Donald Trumpin ja Bolsonaron kaltaiset henkilöt luonnollisesti vallasta, voittaa radikaalimpien kannattajiensa yritykset tai osoittaa monilla aloilla ylivoimaisuuttaan suurissa myllerryksissä oleviin autoritaarisiin hallintoihin nähden.
Tämän ei kuitenkaan pitäisi johtaa itsetyytyväisyyteen. Asiantuntijat ovat lähes yksimielisiä huolenaiheistaan. Esimerkiksi Freedom House on tilastoinut vapauden vähenemistä maailmassa viimeisten 16 vuoden ajan. Tänä aikana joka vuosi useampi maa on taantunut kuin edistynyt. Esimerkiksi vuoden 2021 saldossa oli 60 taantumassa olevaa ja 25 käynnissä olevaa taantumaa.
Samoin Institute for Democracy and Electoral Assistance - IDEA, hallitustenvälinen järjestö, jota tukee 34 valtiota, toteaa, että noin 100:n demokratiaksi luokitellun maan joukossa on viime vuosikymmenen aikana lisääntynyt jyrkästi niiden maiden määrä, joiden demokraattiset ominaisuudet ovat heikentyneet kohtalaisesti tai akuutisti. Viimeisimmässä, marraskuussa julkaistussa analyysissä 104 maasta 48 oli laskussa ja 14 parantumassa.
Esimerkiksi Göteborgin yliopiston V-Dem-instituutti korostaa viimeisimmässä vuosikertomuksessaan muun muassa sellaisten maiden nousua, joissa polarisaatio on myrkyllistä. V-Dem:n mukaan maailma on globaalissa mittakaavassa palannut vuoden 1989 demokratian tasolle, jolloin alkoi voimakas laajentumisen aalto, joka on viime vuosikymmeninä taantunut.
Toisaalta monet kansainväliset tutkimukset - esimerkiksi Pew Centerin tekemät - osoittavat, että demokraattiseen poliittiseen järjestelmään kohdistuu huolestuttavaa epäluottamusta. Cambridgen yliopiston tutkimus osoittaa, että erityisesti nuorempi sukupolvi on tyytymätön.
"Demokratian näkymät maailmanlaajuisesti eivät ole ruusuiset. Pahaenteisten oireiden lisääntyminen on lisääntynyt dramaattisesti viime vuosina", sanoo IDEA:n pääsihteeri ja Costa Rican entinen toinen varapresidentti Kevin Casas-Zamora. "Tärkeimmät aihetta koskevat tutkimukset osoittavat yhteneväisesti, että suuntaus on huonontunut", sanoo Freedom Housen kansainvälisistä ohjelmista vastaava varapuheenjohtaja Gerardo Berthin.
Mitkä ovat tämän ilmiön syyt? On selvää, että niitä on monia, ja kullakin maalla on omat erityisolosuhteensa, mutta joitakin yhteisiä nimittäjiä on kuitenkin olemassa.
"Demokratioissa on epäilemättä meneillään kriisi", myöntää Paolo Gerbaudo, Firenzen Scuola Normale Superioren ja Lontoon King's Collegen sosiologi, joka on kirjoittanut kirjan Controlling and Protecting: The Return of the State, joka julkaistaan huhtikuussa espanjaksi (Verso Libros). "Mielestäni yksi tärkeimmistä syistä on se, miten globalisaatio on muuttanut demokraattisen kansallisvaltion, joka on peruskehys, jossa demokratia, sellaisena kuin me sen tunnemme, on kehittynyt, erittäin hauraaksi rakenteeksi, koska tietyt valmiudet ovat heikentyneet, ennen kaikkea mahdollisuus päättää taloudesta. Kyky tehdä asioita, pitää lupaukset, on heikentynyt, ja tämä johtaa pettymykseen ja petoksen tunteeseen.
Casas-Zamora viittaa kolmeen pääkäsitteeseen. Ensinnäkin "sisäinen hajoaminen, keskipakovoimien nousu ja äärimmäinen polarisaatio". Sitten "luottamuksen menettäminen demokraattisiin instituutioihin välineinä, jotka kykenevät tarjoamaan vankkoja ratkaisuja ihmisten ongelmiin". Tällä alalla erityisen myrkyllinen tekijä on korruptio, joka aiheuttaa suurta tyytymättömyyttä". Brasiliassa yksi tärkeimmistä syistä Bolsonaron nousuun oli työväenpuolueen (PT) lukuisat korruptiotapaukset sen pitkän hallituskauden aikana.
Lopuksi "kansainvälinen tilanne, jossa autoritaariselle tielle lähtemisestä maksettava hinta on nyt alhaisempi ja jossa on Kiinan kaltaisia malleja, joissa hirvittävä sorto yhdistyy korkeaan taloudelliseen tehokkuuteen".
Zamora-Casasin tavoin myös Berthin toteaa, että polarisaatio on demokratiaongelmien todellinen hautomo. Tässä jaksossa monet asiantuntijat viittaavat sosiaalisiin verkostoihin aikamme erityispiirteinä, jotka pahentavat ongelmaa, joka ei ole uusi. Yhä useammat todisteet osoittavat, että ne kiihdyttävät vihan, turhautumisen ja vastustajan halveksunnan hiukkasia.
Berthin viittaa myös taloudelliseen epätasa-arvoon voimakkaana turhautumisen aiheuttajana sekä demografisiin ja yhteiskunnallisiin muutoksiin, jotka jotkin ryhmät kokevat uhkaaviksi.
Kasuistiikan laajuudessa demokratian heikkenemisen pääviitekehys on siis linja, joka alkaa systeemisistä epäonnistumisista - esimerkiksi globalisaation epäedulliseen asemaan joutuneiden luokkien kohdalla - ja jatkuu kansan tyytymättömyyden synnyttämisellä, jota populistiset johtajat käyttävät hyväkseen ja pahentavat polarisaatiota. Jälkimmäinen luo vihamielisyyden ilmapiirin yhteiskuntaan ja institutionaalisten järjestelmien toimintahäiriöitä tai halvaantumista, joita sitten käytetään perustelemaan toimia, joilla vähennetään valvontaa ja tasapainoa.
Demokraattisissa yhteiskunnissa on laajoja sektoreita, joiden osalta oletus siitä, että tulevaisuus on parempi, on murtunut ja synnyttänyt systeemistä hylkäämistä, joka avaa tilaa vaarallisille turhautumisella ratsastamiseksi.
Populististen voimien valtaannousu on yksi vaarallisimmista tekijöistä demokraattisen vakauden kannalta. Yasha Mounk ja Jordan Kyle julkaisivat aiheesta mielenkiintoisen tutkimuksen vuonna 2018. Nämä kaksi valtiotieteilijää rakensivat tietokannan, johon on koottu yli viidenkymmenen akateemisen lehden populistisiksi määrittelemät hallitukset. He tunnistivat 46 johtajaa tai poliittista puoluetta, joilla oli näitä piirteitä ja jotka olivat vallassa 33 maassa vuosina 1990-2018.
Seuranta tuottaa useita huolestuttavia tuloksia: tämäntyyppiset hallitukset pysyvät vallassa keskimäärin pidempään kuin ei-populistiset hallitukset; vain vähemmistö jättää vallan normaalin siirtymäprosessin myötä; 50 prosenttia uudistaa perustuslakia vähentääkseen järjestelmän keskinäistä valvontaa tai poistaakseen peräkkäisten toimikausien rajoitukset. Ideologisen merkityksen osalta asiantuntijat totesivat, että oikeisto- ja vasemmistopopulististen johtajien samankaltainen osuus johti demokratian merkittävään taantumiseen. Viisi 13:sta oikealla, viisi 13:sta vasemmalla.
Kestävyys
Kaikista näistä heikkouksista huolimatta demokratiat osoittavat nykyään kestävyyttä. Ei ainoastaan siinä, miten ne ovat selvinneet Trumpin ja Bolsonaron asettamista haasteista, vaan myös joidenkin tulosten laadussa, niiden jatkuvassa ylivoimassa itsevaltioihin nähden monilla aloilla.
Pandemian alussa monet havainnoivat demokratioiden vaikeuksia vertaamalla niitä Kiinan hallintoon, joka vaikutti tehokkaammalta, ja vahvistivat tiettyjä väitteitä autoritaarisen mallin eduista. Kolme vuotta myöhemmin Kiina on juuttunut monimutkaiseen koronaviruskrisiin hallintaan, kun taas demokratiat ovat nouseet sen niskan päälle, vaikka lääketeollisuus on onnistunut loistavasti rokotteiden tuotannossa ja Eurooppa on osoittanut solidaarisuutta muiden onnistumisten joukossa.
Ukrainan sota on myös todiste demokratioiden jatkuvasta sotilaallisesta ylivoimasta. Rajoitetun kantaman aseiden toimittaminen, koulutus ja tiedustelutietojen toimittaminen ovat yhdessä Ukrainan joukkojen rohkeuden ja taitojen kanssa riittäneet pitämään Venäjän kaltaisen oletetun suurvallan loitolla. Lisäksi ne ovat osoittaneet, että ne ovat tehokkaasti koordinoineet toimintaansa keskenään, ja eurooppalaisten joukkojen tapauksessa - suotuisten sääolojen korvaamattoman arvokkaalla avustuksella - ne ovat pystyneet ratkaisemaan energiariippuvuusongelman.
Nämä tehokkuuteen ja elinvoimaisuuteen liittyvät piirteet täydentävät demokraattisten hankkeiden vertaansa vailla olevaa perustaa, joka alkaa yksilönvapauden kunnioittamisesta ja oikeuksien vertaansa vailla olevasta täydellisyydestä. On pohdittava, mikä merkitys on Kiinassa raa'an pandemian torjuntatoimenpiteiden vuoksi järjestetyillä mielenosoituksilla, jotka saivat viranomaiset tekemään paniikissa poliittisen täyskäännöksen kansalaisten vihan edessä. Tai Iranissa, jossa on valitettavaa naisten syrjintää.
Nämä myönteiset tekijät eivät kuitenkaan riitä takaamaan valoisaa tulevaisuutta.
"Sosiaaliset vaatimukset kasvavat räjähdysmäisesti. Reagointikyky ei ole pysynyt mukana. On tärkeää, että demokratiat soveltavat tähän hyveellistä itsekorjausmekanismiaan: ne onnistuvat pienentämään kuilua vaatimusten ja reagointikyvyn välillä", sanoo Casas-Zamora, jonka mukaan yhteiskuntasopimuksen uudelleenmuotoilu on välttämätöntä.
EU:ssa siirtyminen vuoden 2008 kriisin jälkeisestä säästötoimista vastasykliseen reagointiin pandemiaan näyttää hyvin paljon yritykseltä tehdä uusi yhteiskuntasopimus. "Säästöpolitiikka on vaarallista demokratialle. Seuraava sukupolvi EU:ssa [elvytyssuunnitelma] on varmasti tässä mielessä aikuistumisliike", Gerbaudo sanoo.
Sosiologi kehottaa joka tapauksessa olemaan aliarvioimatta epäonnistuneita hyökkäyksiä instituutioita vastaan Yhdysvalloissa ja Brasiliassa tai joulukuussa Saksassa hajotettua ultraverkostoa, jonka tavoitteena oli vallankaappaus. "Ne eivät ole onnistuneet ja niillä on pittoreskejä piirteitä. Niiden merkitystä ei kuitenkaan pidä aliarvioida. On keskusteltu siitä, ovatko ne fasistisia vai postfasistisia seikkailuja. Mielestäni ne muistuttavat 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun esifasistisia autoritaarisia nationalistisia liikkeitä. Tulevaisuudessa ne saattavat olla tehokkaampia.
