Äärioikeiston röntgenkuva: taloudellisesti hajanainen ja kulttuurisodassa yhdistynyt perhe

 Äärioikeiston röntgenkuva: taloudellisesti hajanainen ja kulttuurisodassa yhdistynyt perhe

Kolmen radikaalioikeistopuolueiden ja -liikkeiden asiantuntijan avustuksella etsimme Públicossa juuria, jotka selittävät näiden ryhmittymien saaman kannatuksen vaaleissa, ja sitä, mikä erottaa ne avoimesti fasistisista ryhmistä.

Voiko lukija tehdä eron ultraoikeiston, äärioikeiston ja radikaalioikeiston välillä? Vaikka näitä termejä käytetään lehdistössä usein vaihtelevasti, tutkijat erottavat nämä kolme käsitettä toisistaan. Nämä erot ovat hyödyllisiä, kun selvitetään näissä puolueissa vallitsevia näkemyksiä ja ymmärretään, miksi ne onnistuvat saamaan laajaa kannatusta äänestäjäkunnassa, vaikka ne peittelevät erimielisyyksiään. Tätä varten on tärkeää puhua kahdesta näkökulmasta: taloudesta ja kulttuurista.

Vasemmistolle tämä dynamiikka ei ole vierasta. Yli vuosi sitten tämä lehti selvitti, miten edistyksellisen alueen on otettava kantaa kulttuurisotaan. Voidaan nopeasti tunnistaa yksi sektori, joka on alttiimpi puhumaan vain "syömisen liittyvistä asioista" (talous), kun taas toinen sektori on rajoittunut käsittelemään "mediaa ja ideologista taistelua" (kulttuuri). Kaksi tasoa, joita näyttää olevan vaikea yhdistää, koska vasemmiston äänestäjien huolenaiheet ovat erilaisia kuin oikeiston äänestäjien.

Oikeistopuolueet, erityisesti radikaali oikeisto, ovat olleet hyvin tietoisia vaalikenttänsä vaatimuksista. Siksi ne ovat vahvistaneet niitä yhdistäviä kulttuurisia elementtejä niitä erottavien taloudellisten erojen sijaan. Público on voinut käyttää kolmen radikaalin ja populistisen oikeiston asiantuntijan ääniä näiden ryhmittymien välisten kuilujen läpivalaisemiseksi.

Kolmen käsitteen (äärioikeisto, äärioikeisto ja radikaali oikeisto) erottelua selitti erityisesti alankomaalainen politiikan tutkija Cas Mudde. Ultraoikeisto on "laajempi" käsite, joka kattaa sekä äärioikeiston että radikaalin oikeiston. Tätä selittää Málagan yliopiston väitöskirjatutkija Belén Fernández, joka lisää, että termi viittaa "erilaisiin virtauksiin, jotka sijaitsevat konservatiivisen, liberaalin ja kristillisdemokraattisen puolueen oikealla puolella".

Samalla äärioikeisto "liittyy ennen kaikkea niihin äärioikeiston osiin, jotka puolustavat avoimesti demokratian vastaisia ja rasistisia näkemyksiä ja jotka ovat sitoutuneet väkivaltaan poliittisten päämääriensä saavuttamiseksi". Fernández selittää, että "tämä äärioikeiston sektori ei ole kilpailukykyinen vaalien kannalta, lukuun ottamatta Kultaista aamunkoittoa Kreikassa suuren laman aikana". Vox ei siis kuuluisi tähän luokitukseen, kun taas uusnatsiryhmät kuuluisivat.

Santiago Abascalin kannattajat kuuluvat radikaalioikeistoon, joka "liikkuu demokraattisen politiikan marginaalissa", mutta joka "suhtautuu voimakkaasti vihamielisesti demokratian liberaaleihin elementteihin, kuten vallanjakoon, oikeusvaltioperiaatteeseen, poliittiseen moniarvoisuuteen tai lehdistönvapauteen, erityisesti silloin, kun ne ovat vallassa". Tässä mielessä radikaali oikeisto, toisin kuin äärioikeisto, välttää avoimesti rasistisia teesejä eli ajatuksia, jotka ilmentävät joidenkin rotujen paremmuutta muihin nähden. He kuitenkin omaksuvat nativistisia diskursseja (tästä käsitteestä lisää myöhemmin) levittämällä ajatuksia "kulttuurisesta yhteensopimattomuudesta", esimerkiksi kun he viittaavat "Euroopan oletettuun islamisoitumiseen". Lyhyesti sanottuna, lisää radikaali oikeiston asiantuntija, heidän lähestymistapansa ovat "poissulkevia, syrjiviä ja kriminalisoivat vähemmistöjä", mikä asettaa "tietyt liberaalin demokratian periaatteet selvään vaaraan".

Radikaalin oikeiston erot

Kun nämä kolme käsitettä on luokiteltu, on syytä mainita, että radikaali oikeisto on muodostunut talouden alalla erilaisista kokoonpanoista. Jotkut puolueet ovat selvästi uusliberaaleja, kun taas toiset ovat sitoutuneet protektionistisempiin toimenpiteisiin ja katsovat, että valtion pitäisi puuttua talouteen kansalaisten, mutta vain kansalaisten, elämän parantamiseksi. Salamancan yliopiston valtio-opin professori Carolina Plaza-Colodro muistuttaa, että Euroopan tasolla on paljon protektionistisempia ryhmiä, kuten Marine Le Penin Kansallinen ralli, tai uusliberaalimpia ryhmiä, kuten Italian veljet. "He eivät edes kuulu samaan eurooppalaiseen puolueeseen, vaan ovat jakautuneet eri puolueisiin", poliittinen tutkija huomauttaa, sillä edellinen kuuluu Identiteetti ja demokratia -ryhmään ja jälkimmäinen Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmään.

Chauvinistit puolustavat poissulkevia kantoja asettamalla etusijalle vain kansallisten yksilöiden edut ja kannattavat globalisaation ja jopa vapaiden markkinoiden vastaista toimintaa. Toisin sanoen he ovat nativisteja, koska he myöntävät yhdelle etniselle tai kulttuuriselle ryhmälle moraalisen ja poliittisen ylivertaisuuden muihin nähden, ja siksi tätä ryhmää pitäisi suosia poliittisesti ja taloudellisesti. He yhdistävät tämän ajatuksen kulttuurialaan levittämällä länsimaisten arvojen oletettuun katoamiseen perustuvaa ohjelmaa ja tarjoavat näin syvästi nationalistisen vastauksen, jossa ei suljeta pois ainoastaan niitä, joilla ei ole tarvittavia asiakirjoja maan täysivaltaiseksi kansalaiseksi, vaan myös niitä, jotka eivät jaa samaa kulttuuria ja arvoja.

Tästä syystä he ehdottavat valtion puuttumista talouteen, jotta työntekijöiden äänet saataisiin, erityisesti matalan ammattitaidon omaavien ruumiillisen työn tekijöiden keskuudessa, joita on pidetty globalisaation häviäjinä. Espanjassa näin ei kuitenkaan ole: Vox käyttää sovinistista diskurssia vain retorisella tasolla, kuten Plaza-Colodro väittää.

Kolmen kuullun asiantuntijan mukaan Abascalin puolue on "selvästi" uusliberaali. "Vaikka Vox-eliitti saattaa olla enemmän sovinistista profiilia, se on uusliberaalia, sillä se kannattaa verojen alentamista ja julkisten palvelujen yksityistämistä. Se on Trumpin malli. Esimerkiksi tänä vuonna järjestämäänsä Viva 22 -tapahtumaan he kutsuivat argentiinalaisen poliitikon Javier Milein, joka julistautuu avoimesti minarkistiksi, eli ideologiaan, jonka mukaan valtion rooli olisi supistettava minimiin ja siihen olisi sisällytettävä vain poliisin ja tuomareiden kaltaisia instituutioita. Muuten se on äärimmäistä kapitalismia", Ferreira havainnollistaa.

Valtiotieteessä", Carolina Plaza-Colodrolo lisää, "on olemassa lähentymisteoria. Maailmassa, jossa useimmat puolueet eivät ideologiastaan riippumatta kyseenalaista talousmallia, koska sosialidemokratia omaksui uusliberalismin eikä ehdota uutta mallia, painopiste on siirtynyt enemmän identiteetti- ja kulttuurikysymyksiin. Täällä radikaali oikeisto on erittäin kilpailukykyinen.

Äärioikeistolaisten äänestäjien huolenaiheet

Miksi radikaalin oikeiston äänestäjät uskovat näiden puolueiden puheisiin? Mitkä ovat heidän huolenaiheensa? Friedrich-Ebert-Stiftungin tutkimuksen mukaan maahanmuutto on äärioikeistoa kannattavien kansalaisten huolenaiheiden ytimessä. Nämä huolenaiheet jakautuvat kahteen prismaan. Ensimmäinen on taloudellinen huoli: he yhdistävät huonon taloustilanteen maahanmuuttajien määrän kasvuun. Toinen on kulttuurinen huoli: maahanmuuttoa pidetään länsimaisten arvojen katoamisena. Edellä mainitun järjestön työssä laadittiin laaja raportti, jossa esiteltiin, miten radikaali oikeisto saa ravintoa näiden huolenaiheiden kanssa kamppailevien kansalaisten tuesta.

Artikkelin kuvassa esitetään hypoteettinen skenaario, jossa äänestäjiä on 110 henkilöä. Radikaali oikeisto saa 50 prosenttia niistä, jotka ovat huolissaan maahanmuutosta, mutta 10 prosenttia niistä, jotka ovat huolissaan taloudesta. Määrällisesti se saa kuitenkin enemmän äänestäjiä taloudellisesta ryhmästä kuin kulttuuriryhmästä. Tästä syystä asiakirjassa todetaan, että "menestyksekkäitä radikaalioikeistolaisia puolueita ovat yleensä ne, jotka pystyvät vetoamaan molempiin ryhmiin".

Kirjan En los márgenes de la democracia liberal toinen kirjoittaja Belén Fernández toteaa, että "radikaalin oikeiston äänestämiseen vaikuttavista tekijöistä käydään edelleen paljon keskustelua, erityisesti vertailevasti". "Tässä mielessä monet tutkimukset korostavat, että on tärkeää tarkastella maakohtaisia näkökohtia, jotta näiden äänestäjien profiilia voidaan ymmärtää. Yleisesti ottaen voidaan kuitenkin todeta, että muukalaisvihamieliset ja kansallismieliset asenteet, oikeistolainen ideologinen radikalismi ja tyytymättömyys poliittiseen luokkaan ovat tekijöitä, jotka ovat hyvin läsnä näiden äänestäjien profiilissa. Sosioekonomisesta näkökulmasta ei löydy yhtä selkeitä malleja", hän huomauttaa.

Tähän on lisättävä yleisen mielipiteen ilmapiiri, johon tiedotusvälineiden toiminta vaikuttaa. Tässä mielessä politiikkatieteissä on kaksi taloudelliseen äänestämiseen liittyvää käsitettä, jotka ovat ratkaisevia. Egoistinen äänestys ja sosiotrooppinen äänestys. Ensimmäisessä määritellään, että kansalaiset valitsevat puolueen analysoimalla henkilökohtaista taloudellista tilannettaan. Toinen selittyy yleisen taloustilanteen käsityksellä, jossa tiedotusvälineiden vaikutusvalta on olennainen. Plaza-Colodro selittää, että henkilökohtaiset talouskysymykset vaikuttavat paljon vähemmän vaalikäyttäytymiseen kuin maan yleinen talous. "Meillä on taipumus ajatella globaalimmin", hän väittää.

Radikaali oikeisto on kuitenkin hajoamassa joissakin maissa, kuten Ranskassa ja Italiassa. Espanjassa ei edelleenkään ole kahta radikaalioikeistolaista puoluetta. Tällä hetkellä Macarena Olonan vaiheita seurataan tarkasti, ja seurataan, muodostaako hän lopulta toisen projektin. Asiantuntijat, joita on kuultu, ovat kuitenkin epäilleet, mistä hän voisi aloittaa tämän polun. Ferreira selittää, että "Voxilla on merkittävä sukupuolten välinen kuilu, sillä sitä äänestää paljon enemmän miehiä kuin naisia". Siksi yksi keino on, että Olona alkaa korostaa sukupuolinäkökulmaa tai jopa yrittää tavoittaa LGTBI-vähemmistöjä. Niin hullulta kuin se saattaakin tuntua, muut radikaalit oikeistolaiset ovat yrittäneet rakentaa diskursseja naisten ja LGTBI-ryhmien suojelemiseksi. Tämä liittyy kuitenkin aina maahanmuuttoon liittyvään kriminalisointiin, jonka he yhdistävät näihin ryhmiin kohdistuvaan rikollisuuteen ja turvattomuuteen. Molemmille on olemassa teorioita: femininationalismi ja homonationalismi.

Ensimmäisen termin keksinyt teoreetikko on Sara R. Farris, ja Público pääsi keskustelemaan hänen kanssaan yrittäen ymmärtää käsitettä. Politiikan tutkija huomauttaa, että joissakin maissa nämä ryhmät vetoavat feminismiin "edistääkseen maahanmuuttovastaisuutta ja islamofobiaa yhä kansallismielisemmissä puitteissa". Tämän strategian takana on kuitenkin syvä "antifeminismi", Plaza-Colodro huomauttaa ja valittaa myös sitä, miten radikaali oikeisto käyttää naisia näiden puheiden muotoiluun. "Marine Le Penin ja Giorgia Melonin tapaukset. Se ei ole sattumaa, he vaikuttavat uskottavammilta", hän toteaa.

Radiografía de la ultraderecha: una familia atomizada en lo económico y unida en la guerra cultural | Público (publico.es)