Raekuuro on vaurioittanut 44 autoa San Xoánissa sijaitsevassa korjaamossa A Coruñan provinssissa.
Kääntäjä
28.6.2026
Andalusia aloittaa viikon varoituksilla raekuuroista ja lämmöstä
Andalusia aloittaa viikon varoituksilla raekuuroista ja lämmöstä. Aemet on antanut keltaiset varoitukset koko alueelle lukuun ottamatta Málagan ja Cádizin alueita.
Katse taivaalle: La Riojan alueelle on tulossa voimakkaita myrskyjä, joihin liittyy rakeita ja tuulta
Katse taivaalle: La Riojan alueelle on tulossa voimakkaita myrskyjä, joihin liittyy rakeita ja tuulta.
Noticias de Navarra julkaisee kuvaa Pamplonassa lauantaina sataneista rakeista
Noticias de Navarra julkaisee kuvaa Pamplonassa lauantaina sataneista rakeista. Rakeiden mukana satoi myös vettä.
”Homoseksuaalisuuden parantamiseksi” suoritetun kidutuksen uhrit: ”Emme ole sairaita, syntisiä, laiskoja emmekä rikollisia”
”Homoseksuaalisuuden parantamiseksi” suoritetun kidutuksen uhrit: ”Emme ole sairaita, syntisiä, laiskoja emmekä rikollisia”.
Vääriä muuntoterapiaa, joista Espanjassa rangaistaan vankeudella, on harjoitettu jo vuosikymmenten ajan. Menetelmät ovat muuttuneet, mutta niiden aiheuttama vahinko ei. Kolme uhria kertoo kokemuksistaan.
Yksitoista autonomista aluetta on varoituksessa voimakkaiden myrskyjen ja korkeiden lämpötilojen vuoksi tänä sunnuntaina
Yksitoista autonomista aluetta on varoituksessa voimakkaiden myrskyjen ja korkeiden lämpötilojen vuoksi tänä sunnuntaina, jolloin korkeimmat lämpötilat nousevat lähes 40 asteeseen.
Suurimman vaikutuksen alaisina saattavat olla Navarra ja La Rioja, joille on annettu oranssi varoitus.
Málagan provinssissa on lauantaina rekisteröity seitsemän maanjäristystä
Málagan mprovinssissa on lauantaina rekisteröity seitsemän maanjäristystä. Suurin osa niistä on tapahtunut Campillosissa, mutta myös Ardalesissa ja Abdalajísin laaksossa.
https://www.malagahoy.es/malaga/malaga-siete-terremotos-sabado_0_2007213315.html
Siviilikaartin johto on matkalla oikeuteen
Siviilikaartin johto on matkalla oikeuteen. Sekä sisäasiainministeriö että Moncloa pelkäävät, että siviilikaartin poliittinen johtaja saatetaan asettaa syytteeseen.
Fernando Grande-Marlaskan johtamassa laitoksessa pelätään, että siviilikaartin nykyinen johto joutuu syytteeseen oikeudellisten tutkimusten jarruttamiseen tähtäävistä toimista. Mutta pelätään myös, että tutkinnan kohteeksi joutuu Siviilikaartin entinen pääjohtaja Leonardo Marcos, joka kehotti Keskusoperaatioyksikön (UCO) agentteja tekemään selväksi raportissaan pääministerin veljestä, David Sánchezista, että ”mitään ei ollut”, että heidän tulisi kiirehtiä asian selventämisessä ja että tarvittaessa lomat olisi peruutettava tämän vuoksi. Oli heinäkuu 2024.
Espanja kerää 52 000 miljoonaa asuntomarkkinoista peräisin olevia veroja, mutta käyttää niihin vain 7 000 miljoonaa julkisia varoja
Espanja kerää 52000 miljoonaa asuntomarkkinoista peräisin olevia veroja, mutta käyttää niihin vain 7000 miljoonaa julkisia varoja.
Ennätykselliset asuntokaupat ja verojärjestelmä tekevät Espanjasta neljänneksi suurimman asuntomarkkinoista tuloja keräävän OECD-maan – 6,9 % verotuloista –, mutta se käyttää niihin alle 1 % julkisista menoista keskellä kriisiä.
27.6.2026
Härkätaistelu uutisia
Pontevedran (Galicia) Ferian härkätaistelut on julkaistu.
8.8: Härkätaistelu. Härkätaistelijat: Diego Urdiales, Sebastián Castella y Daniel Luque. Häränkasvattaja: Alcurrucén.
9.8: Härkätaistelu. Härkätaistelijat: Alejandro Talavante, Roca Rey y Marco Pérez. Häränkasvattaja: Victoriano del Río/Toros de Cortés.
León 27.6.2026. Härkätaistelu. Areena oli lähes täysi . Häränkasvattaja: Hnos. García Jiménez ja Olga Jiménez (6.), iltapäivän kuudes härkä palkittiin kierroksella areenan ympäri. Härkätaistelijat: MORANTE DE LA PUEBLA, yksi korva ja suosionosoitukset. SEBASTIÁN CASTELLA, yksi korva ja suosionosoitukset. ALEJANDRO TALAVANTE, kaksi korvaa ja kaksi korvaa.
Video: Alejandro Talavante: https://www.mundotoro.com/noticia/alejandro-talavante-marca-las-diferencia-en-leon-video/1952786
Video: Morante de la Puebla: https://www.mundotoro.com/noticia/lo-mejor-de-morante-de-la-puebla-en-leon-video/1952817
Video: Sebastián Castella: https://www.mundotoro.com/noticia/castella-sigue-la-senda-del-triunfo-en-leon/1952866
Alicante 27.6.2026. Rejones. Kolme neljäsosaa katsomosta täynnä. Häränkasvattaja: Fermín Bohórquez. Rejoneadorit: ANDY CARTAGENA, suosionosoitukset ja kaksi korvaa. DIEGO VENTURA, kaksi korvaa ja kaksi korvaa.DUARTE FERNANDES, yksi korva ja suosionosoitukset.
Zamora 27.6.2026. Häränkasvattaja: El Pilar. Iltapäivän viides härkä palkittiin kierroksella areenan ympäri. Härkätaistelijat: EMILIO DE JUSTO, yksi korva varoituksen jälkeen ja yksi korva. BORJA JIMÉNEZ, yksi korva ja kaksi korvaa. MANUEL DIOSLEGUARDE, yksi korva ja kaksi korvaa.
Soria 27.6.2026. Härkätaistelu. Kaksi kolmasosaa katsomosta täynnä. Häränkasvattaja: Peñajara. Härkätaistelijat: ANTONIO FERRERA, yksi korva ja yksi korva (toista pyydettiin) kahdella kunnia kierroksella. Härkätaistelijat: EL FANDI, suosionosoitukset ja suosionosoitukset. EL FANDI, suosionosoitukset ja suosionosoitukset. ISMAEL MARTÍN, suosionosoitukset ja suosionosoitukset.
https://www.mundotoro.com/noticia/el-toreo-de-antonio-ferrera-triunfa-en-soria/1952779
Algeciras 27.6.2026. Rejones-härkätaistelu. Häränkasvattajat: Rosa Rodríguez, Hermoso de Mendoza (2.) ja Romao Tenorio (3.). Rejoneadorit: SERGIO GALÁN, suosionosoitukset ja kaksi korvaa. LEA VICENS, yksi korva ja yksi korva. GUILLERMO HERMOSO DE MENDOZA, taputukset ja kaksi härän korvaa.
Espanjan korkein lämpötila 39.5ºC on mitattu Navarran autonomisella alueella
Espanjan korkein lämpötila 39.5ºC on mitattu Cásedassa (Navarra). Espanjan matalin lämpötila 6.9°C on mitattu Puerto del Picossa (Ávila). Suurin tuulen nopeus 60 km/h on mitattu Estaca de Baressa (A Coruña). Voimakkain tuulen puuska jonka nopeus oli 74 km/h on mitattu Mirador del Cablessa (Parque Nacional Picos de Europa, Cantabria). Suurin sateen kertymä 8.2 mm on mitattu San Andrés y Saucessa (Santa Cruz de Tenerife).
https://www.aemet.es/es/eltiempo/observacion/ultimosdatos?k=esp&w=1&datos=img
Pohjois Espanjan rannikon, etelä Espanjan Atlantin rannikon, Espanjan Välimeren alueen sekä Kanarian saarten vähimmäislämpötiloja
Pohjois Espanjan rannikon, etelä Espanjan Atlantin rannikon, Espanjan Välimeren alueen sekä Kanarian saarten vähimmäislämpötiloja.
Vigo
Vigo: 17ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/vigo-id36057
A Coruña
A Coruña: 18ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/coruna-a-id15030
Lugo
Ribadeo: 18ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/ribadeo-id27051
Asturias
Gijón: 18ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/gijon-gijon-xixon-id33024
Llanes: 19ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/llanes-id33036
Cantabria
Santander: 21ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/santander-id39075
Baskimaa
Bilbao: 20ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 19ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/bilbao-id48020
Donostia/San Sebastián: 20ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/donostia-san-sebastian-id20069
Etelä Espanjan Atlantin rannikon alueen vähimmäislämpötiloja.
Huelva
Ayamonte: 18ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 19ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/ayamonte-id21010
Huelva: 18ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/huelva-id21041
Cádiz
Cádiz: 21ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/cadiz-id11012
Tarifa: 19ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/tarifa-id11035
Espanjan Välimeren alueen vähimmäislämpötiloja.
Cádiz
Algeciras: 19ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 19ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/algeciras-id11004
Málaga
Fuengirola: 22ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/fuengirola-id29054
Estepona: 21ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/estepona-id29051
Granada
Almuñecar: 21ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/almunecar-id18017
Almería
Almería: 22ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/almeria-id04013
Murcia
Murcia: 22ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/murcia-id30030
Cartagena: 22ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/cartagena-id30016
Valencia
Alicante
Alicante: 21ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/alacant-alicante-id03014
Torrevieja: 22ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/torrevieja-id0313
València
València: 22ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/valencia-id46250
Castelló
Castelló de la Plana: 23ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
Tarragona
Tarragona: 21ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/tarragona-id43148
Katalonia
Barcelona
Barcelona: 24ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 24ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/barcelona-id08019
Girona
Cadaqués: 21ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/cadaques-id17032
Baleaarit
Palma: 20ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/palma-id07
Ceuta: 19ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/ceuta-id51001
Melilla: 23ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/melilla-id52001
Kanarian saaret
Santa Cruz de Tenerife:
Santa Cruz de Tenerife: 22ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/santa-cruz-de-tenerife-id38038
San Sebastián de la Gomera: 22ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/san-sebastian-de-la-gomera-id38036
Villa de Valverde: 15ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 14ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/villaveza-de-valverde-id49272
Santa Cruz de la Palma: 21ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/santa-cruz-de-la-palma-id38037
Las Palmas de Gran Canaria
Las Palmas de Gran Canaria: 22ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/palmas-de-gran-canaria-las-id35016
Puerto del Rosario: 21ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/puerto-del-rosario-id35017
Arrecife: 20ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/arrecife-id35004
Voxin Santiago Abascal varoittaa PP:tä, että hän hajottaa jälleen aluehallitukset, jos sovittua ei noudateta
Voxin Santiago Abascal varoittaa PP:tä, että hän hajottaa jälleen aluehallitukset, jos sovittua ei noudateta.Vox esittelee Milein moottorisahasta inspiraationsa saaneen sääntelyn purkamista koskevan ohjelman.
Pedro Sánchez PSOE:n liittovaltuustolle: ”Siivoamme kaiken, mitä on siivottava, ja jatkamme hallitsemista”
Pedro Sánchez PSOE:n liittovaltuustolle: ”Siivoamme kaiken, mitä on siivottava, ja jatkamme hallitsemista”.
Page vaatii ennenaikaisia vaaleja ”PSOE:n lähihistorian pahimman hetken” vuoksi, ja puheenjohtaja vastaa, että pyyntö tulee samoilta ihmisiltä, jotka vaativat Rajoyn nimittämistä pääministeriksi vuonna 2016: ”Luopukaa kaikesta toivosta”.
Sánchez vastaa liittovaltuuston kokouksen päätteeksi vaaleja vaativille: ”Luopukaa kaikesta toivosta”
Sánchez vastaa liittovaltuuston kokouksen päätteeksi vaaleja vaativille: ”Luopukaa kaikesta toivosta”.
Óscar López syyttää Pagea PSOE:n valtuustossa siitä, että tämä ”puolustaa oikeiston tahtoa” . García-Page vaatii jälleen vaaleja, kun taas valtaosa alueellisista johtajista asettuu presidentin taakse.
https://elpais.com/espana/2026-06-27/ultima-hora-de-la-actualidad-politica-en-directo.html
García Page vaatii edelleen yleisiä vaaleja ”PSOE:n historian pahimmalla hetkellä”
García Page vaatii edelleen yleisiä vaaleja ”PSOE:n historian pahimmalla hetkellä”.
Suurin osa alueellisista johtajista sulkee rivejään saapuessaan PSOEn päämajaam, jossa Adriana Lastra tekee ”hyvin selväksi”, että asturialaiset sosialistit ”luottavat” puheenjohtajaan.
Espanja hyväksyy jopa kahden vuoden vankeusrangaistuksen LGBTIQ+-henkilöille suunnatuista vääristä muuntamisterapioista
Espanja hyväksyy jopa kahden vuoden vankeusrangaistuksen LGBTIQ+-henkilöille suunnatuista vääristä muuntamisterapioista
Toimenpide hyväksyttiin kongressissa kaikkien ryhmien tuella lukuun ottamatta PP:tä ja Voxia, jotka pidättyivät äänestämästä ja äänestivät vastaan.
Verovirasto poistaa Gibraltarin veroparatiisien luettelosta 35 vuoden jälkeen ja lisää siihen Venäjän
Verovirasto poistaa Gibraltarin veroparatiisien luettelosta 35 vuoden jälkeen ja lisää siihen Venäjän. Arcadi Españan johtama virasto katsoo, että Gibraltarin alue ”toteuttaa tehokkaasti verotietojen vaihtoa Espanjan kanssa”.
Otegin 'pennut' varastavat Espanjan maajoukkueen paitoja Bilbaossa, Vitoriassa ja Pamplonassa vaatiakseen omaa baskimaajoukkuetta
Otegin 'pennut' varastavat Espanjan maajoukkueen paitoja Bilbaossa, Vitoriassa ja Pamplonassa vaatiakseen omaa baskimaajoukkuetta
Sortun nuorisojärjestö Ernai on toteuttanut koordinoidun hyökkäyksen urheiluliikkeisiin ja kiinnittänyt niihin tarroja, joissa lukee ”tämä ei ole Espanja eikä Ranska”.
Baskimaan instituutioiden vastustaminen Espanjan maajoukkueelle on kestänyt yli puoli vuosisataa. On palattava vuoteen 1967, jotta löytyy viittaus maajoukkueen otteluun Baskimaassa, ja siitä lähtien loukkaus on ollut jatkuvaa. Viime toukokuussa varapääministeri Ibone Bengoetxea vakuutti, että Baskimaan hallitus ei aio edistää poliittisesti Espanjan maajoukkueen ottelun järjestämistä Baskimaassa, koska se ei kuulu sen toimivaltaan ”eikä vastaa väestön enemmistön toiveita”.
Itsenäisyysliikkeen halveksunta Espanjan maajoukkueen kohtaan ei ole mikään uusi ilmiö. Suvaitsemattomuus ja viha sitä kohtaan, mitä he pitävät espanjalaisen kansantunteen ”lippulaivana”, on osa jalkapallon historiaa, ja siitä on tullut ase radikaaleimpien käsissä, jotka eivät epäröi turvautua edes väkivaltaan.
ETA:a kannattavat ryhmät valmistelevat Baskimaassa ja Navarrassa iskuja niitä vastaan, jotka kantavat jalkapallomaajoukkueen symboleita
ETA:a kannattavat ryhmät valmistelevat Baskimaassa ja Navarrassa iskuja niitä vastaan, jotka kantavat jalkapallomaajoukkueen symboleita.
Äskettäinen pelipaitojen varkaus on vain pieni esimerkki siitä, mitä he suunnittelevat kannattajia vastaan.
Espanja jättää Naton maiden listan, joilla on vähiten sotilasmenoja, huolimatta Trumpin moitteista
Espanja jättää Naton maiden listan, joilla on vähiten sotilasmenoja, huolimatta Trumpin moitteista. Vähintään kolme liittolaista ei saavuttanut 2 % BKT:sta vuonna 2025, jonka Madrid saavutti sen jälkeen, kun puolustusbudjetti kasvoi 70 % kahdessa vuodessa.
Ulkoministeriö nostaa Venezuelassa tapahtuneen kaksoisjäristyksen vuoksi kadonneiden espanjalaisten määrän 133:een
Ulkoministeriö nostaa Venezuelassa tapahtuneen kaksoisjäristyksen vuoksi kadonneiden espanjalaisten määrän 133:een. 14 Espanjalaista on löytynyt sortuneiden rakennusten seasta.
Jalkapallon MM-kilpailut: Espanja on voittanut Uruguayn luvuin 1-0 Guadalajarassa pelatussa ottelussa
Jalkapallon MM-kilpailut: Espanja on voittanut Uruguayn luvuin 1-0 Guadalajarassa (Meksiko) pelatussa ottelussa.
Seuraamukseton demokratia
Kongressin enemmistö äänesti torstaina Pedro Sánchezin eron puolesta, ja perjantaina Pedro Sánchez heräsi hallitsemaan ilman mustelmia, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut edellisenä päivänä. Se on epätavallista, kuten niin moni muukin asia, jonka olemme nähneet näinä vuosina. Presidentti, jonka edustajainhuone on pyytänyt lähtemään ja joka silti pysyy paikallaan, on sellainen, joka on päättänyt etäännyttää itsensä kaikesta maalaisjärjestä – eli jaetusta – demokratiasta ja tukea itseään vain siksi, että ne, jotka voisivat erottaa hänet, eivät ole valmiita siihen, koska sen moraalittoman logiikan vuoksi, halujen ja parlamenttipaikkojen kaupassa, jossa loppujen lopuksi on kyseessä Sanchismi ja sen satelliitit.
https://www.larazon.es/espana/democracia-consecuencias_202606276a3ead5f95cc61359cdf2e78.html
Feijóo syventää pragmaattista lähentymistä Juntsiin katalonian PP:n vastustuksesta huolimatta
Feijóo syventää pragmaattista lähentymistä Juntsiin katalonian PP:n vastustuksesta huolimatta. Pääsihteeri Miguel Tellado väittää, että ”uhka ei nykyään ole itsenäisyysliike, vaan rikollisjärjestön pysyminen hallituksessa”.
Kaikki on muuttunut hyvin nopeasti. Kuka olisi voinut sanoa PP:lle vain kaksi vuotta sitten – kun se mobilisoi tuhansia ihmisiä katalonialaisten itsenäisyysaktivistien armahduslakia vastaan ja ehdotti kongressissa niiden puolueiden hajottamista, jotka edistävät itsenäisyysjulistuksia – että se kääntäisi sivua niin nopeasti. Kaksi vuotta sen jälkeen, kun oikeisto järjesti suuren mielenosoituksen katalonialaisten nationalistien armahdusta vastaan, PP julistaa nyt, että vuoden 2017 yksipuolinen itsenäistymisyritys on jo jätettävä taakse.
26.6.2026
Härkätaistelu uutisia
Algeciras 26.6.2026. Härkätaistelu. Yli puolet katsomosta täynnä. Häränkasvattaja: Zalduendo. Härkätaistelijat: ALEJANDRO TALAVANTE, yksi korva ja yksi korva. JUAN ORTEGA, suosionosoitukset ja kaksi korvaa. PABLO AGUADO, yksi korva toisen pyynnöllä ja yksi korva.
Alicante 26.6.2026. Novillada ilman picadoreja. Häränkasvattaja: Alcurrucén. Novillerot ilman picadoreja: Israel Guirao: kaksi korvaa, kaksi korvaa ja hiljaisuus, jonka hän tappoi Graneron puolesta. Cristóbal Granero: suosionosoitukset varoituksen jälkeen ja loukkaantui. Rodrigo Villalón: aplodit varoituksen jälkeen ja kaksi korvaa. Yleisö: 3 974 katsojaa.
Israel Guirao
https://www.aplausos.es/israel-guirao-y-rodrigo-villalon-en-hombros-en-la-sin-caballos-de-alicante/
San Sebastián de los Reyesin Ferian härkätaistelut on julkaistu.
5.8: Kerhojen becerrada.
26.8: XXX. kansallisen recortadores-kilpailun karsinta. Häränkasvattaja: Zalduendo.
27.8: XXX kansallisen recortadores-kilpailun finaali. Häränkasvattaja: Sao Torcato.
28.8: Rejones härkätaistelu. Rejoneadorit: Rui Fernandes, Sebastián Fernández, Duarte Fernandes. Häränkasvattaja: La Castilleja.
29.8: Härkätaistelu. Härkätaistelijat: Miguel Ángel Perera, Diego García, Julio Norte. Häränkasvattaja: Núñez de Tarifa.
30.8: Härkätaistelu. Härkätaistelijat: Morante de la Puebla, Sebastián Castell, José María Manzanares. Häränkasvattaja: Álvaro Núñez, Juan Pedro Domecq.
31.8: Novillada. Novillerot: Emiliano Osornio, Álvaro Serrano, Jorge Hurtado. Häränkasvattaja: Montealto.
Málagan vuoden 2026 härkätaistelukauden ohjelma on julkaistu.
Lauantai 8. elokuuta: Kansallinen recortadores -kilpailu.
Sunnuntai 9. elokuuta: Novillada picadorejen kanssa (Andalusian kiertueen 2026 finaali).
Maanantai 10. elokuuta: 1. novillada ilman picadoreja karsinta käytännön tunnilla (kansainvälinen härkätaistelukoulujen kilpailu).
Tiistai 11. elokuuta: 2. novillada ilman picadoreja karsinta käytännön tunnilla (kansainvälinen härkätaistelukoulujen kilpailu).
Keskiviikko 12. elokuuta: 3. härkätaistelua ilman picadoreja karsinta käytännön tunnilla (kansainvälinen härkätaistelukoulujen kilpailu).
Torstai 13. elokuuta: Novillada finaali ilman picadoreja käytännön tunnilla (kansainvälinen härkätaistelukoulujen kilpailu).
Perjantai 14. elokuuta: Novillada picadoreilla.
Lauantai 15. elokuuta: Erikoishärkätaistelu 'Sabor a Málaga'.
Sunnuntai 16. elokuuta: Rejones härkätaistelu.
Maanantai 17. elokuuta: Härkätaistelu.
Tiistai 18. elokuuta: Härkätaistelu.
Keskiviikko 19. elokuuta: Härkätaistelu.
Torstai 20. elokuuta: Härkätaistelu.
Perjantai 21. elokuuta: Härkätaistelu.
Lauantai 22. elokuuta: Erikoishärkätaistelu La Malaguetan 150-vuotisjuhlan kunniaksi.
https://www.mundotoro.com/noticia/malaga-crece-por-el-150-aniversario-de-la-malagueta/1952447
Espanjan matalin lämpötila 5.3°C on mitattu Ávilan provinssissa
Espanjan korkein lämpötila 38.7ºC on mitattu Quintossa (Zaragoza). Espanjan matalin lämpötila 5.3°C on mitattu Puerto del Picossa (Ávila). Suurin tuulen nopeus 54 km/h on mitattu Mirador del Cablessa (Parque Nacional Picos de Europa, Cantabria). Voimakkain tuulen puuska jonka nopeus oli 72 km/h on mitattu Mirador del Cablessa (Parque Nacional Picos de Europa, Cantabria). Suurin sateen kertymä 22.8 mm on mitattu Noiassa (A Coruña).
https://www.aemet.es/es/eltiempo/observacion/ultimosdatos?k=esp&w=1&datos=img
Pohjois Espanjan rannikon, etelä Espanjan Atlantin rannikon, Espanjan Välimeren alueen sekä Kanarian saarten vähimmäislämpötiloja
Pohjois Espanjan rannikon, etelä Espanjan Atlantin rannikon, Espanjan Välimeren alueen sekä Kanarian saarten vähimmäislämpötiloja.
Vigo
Vigo: 17ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 17ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/vigo-id36057
A Coruña
A Coruña: 19ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/coruna-a-id15030
Lugo
Ribadeo: 18ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/ribadeo-id27051
Asturias
Gijón: 17ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/gijon-gijon-xixon-id33024
Llanes: 18ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/llanes-id33036
Cantabria
Santander: 17ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/santander-id39075
Baskimaa
Bilbao: 18ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/bilbao-id48020
Donostia/San Sebastián: 20ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/donostia-san-sebastian-id20069
Etelä Espanjan Atlantin rannikon alueen vähimmäislämpötiloja.
Huelva
Ayamonte: 18ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/ayamonte-id21010
Huelva: 17ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 18ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/huelva-id21041
Cádiz
Cádiz: 21ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/cadiz-id11012
Tarifa: 19ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 19ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/tarifa-id11035
Espanjan Välimeren alueen vähimmäislämpötiloja.
Cádiz
Algeciras: 18ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 17ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/algeciras-id11004
Málaga
Fuengirola: 21ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/fuengirola-id29054
Estepona: 19ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/estepona-id29051
Granada
Almuñecar: 21ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/almunecar-id18017
Almería
Almería: 22ºC. Huomisen vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/almeria-id04013
Murcia
Murcia: 21ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/murcia-id30030
Cartagena: 21ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/cartagena-id30016
Valencia
Alicante
Alicante: 21ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/alacant-alicante-id03014
Torrevieja: 21ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/torrevieja-id0313
València
València: 22ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/valencia-id46250
Castelló
Castelló de la Plana: 22ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 23ºC.
Tarragona
Tarragona: 21ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/tarragona-id43148
Katalonia
Barcelona
Barcelona: 24ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 24ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/barcelona-id08019
Girona
Cadaqués: 21ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/cadaques-id17032
Baleaarit
Palma: 20ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/palma-id07
Ceuta: 20ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 19ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/ceuta-id51001
Melilla: 22ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 23ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/melilla-id52001
Kanarian saaret
Santa Cruz de Tenerife:
Santa Cruz de Tenerife: 21ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/santa-cruz-de-tenerife-id38038
San Sebastián de la Gomera: 21ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/san-sebastian-de-la-gomera-id38036
Villa de Valverde: 14ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 15ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/villaveza-de-valverde-id49272
Santa Cruz de la Palma: 20ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/santa-cruz-de-la-palma-id38037
Las Palmas de Gran Canaria
Las Palmas de Gran Canaria: 22ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 22ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/palmas-de-gran-canaria-las-id35016
Puerto del Rosario: 20ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 20ºC.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/puerto-del-rosario-id35017
Arrecife: 20ºC. Seuraavan päivän vähimmäislämpötilaksi ennustetaan 21ºC.
Kaksitoista henkilöä on pidätetty homofobisten pahoinpitelyjen vuoksi Palenciassa
Kaksitoista pidätettyä homofobisten pahoinpitelyjen vuoksi Palenciassa: he järjestivät tapaamisia ja pahoinpitelivät uhreja ryhmässä.
Seitsemän pidätetyistä oli alaikäisiä tapahtumien aikaan, ja yksi heistä toimi houkutuslintuna, jotta uhri saataisiin pahoinpidellyksi syrjäisellä alueella.
PSOE reputtaa puolueiden demokratialaatuluokituksessa viimeaikaisten korruptioskandaalien seurauksena ... ja Vox ei pääse läpi yhtään kategoriaa
PSOE reputtaa puolueiden demokratialaatuluokituksessa viimeaikaisten korruptioskandaalien seurauksena. Sosialistien pisteet laskevat +Democracian edellisessä raportissa saadusta 5,4:stä 3,6:een. PP pysyy 2,9:ssä. Vox ei läpäise yhtään analysoitua kategoriaa.
Espanjan korkein lämpötila 48.1ºC on mitattu Lleidan provinssissa
Espanjan korkein lämpötila 48.1ºC on mitattu Tuixentissa (Lleida). Espanjan matalin lämpötila 9.0°C on mitattu Port Ainéssa (Lleida). Su...
-
Fuengirolassa tapahtuneen maanjäristyksen voimakkuus on 4,8: se on tuntunut koko Málagassa. Maanjäristys tapahtui klo 10.38 77 kilometrin s...
-
PSOE, jonka Pedro Sánchez lupasi vuonna 2017 voittaessaan esivaalit... ja miten se toimii nykyään. Hän vakuutti, että hallituksen valvontai...
-
Brysseli vie Espanjan Euroopan oikeuden käsiteltäväksi, koska se ei ole ottanut käyttöön kahta arvonlisäverosääntöä, mukaan lukien vapautus...