Rosalía, Antonio, Viviana ja Simón Gómez: Kanariansaarten afrikkalaista alkuperää olevien orjuutettujen viimeinen sukupolvi. Myös Kanariansaaret olivat osa orjuuden instituutiota 1800-luvulle asti. Afrikasta väkisin tuodut ihmiset joutuivat tekemään äärimmäistä työtä ilman vapautta maanomistajien kodeissa ja sokeritehtaissa.
Samaan aikaan kun orjuutetut Yhdysvalloissa ja Karibialla elivät puuvilla- tai sokeriplantaaseilla epäinhimillisissä oloissa, myös Kanariansaarilla Afrikan mantereelta väkisin tuodut ihmiset ja heidän jälkeläisensä joutuivat tekemään äärimmäistä työtä ja olemaan vailla vapautta maanomistajien kodeissa ja sokeritehtaissa. Orjuusjärjestelmä kesti saarilla kolmesataa vuotta 1800-luvulle asti. Teneriffalla Rosalía Gómez ja hänen kolme lastaan, Antonio, Viviana ja Simón, ovat todistetusti viimeiset orjuutetut ihmiset saarella ja oletettavasti Kanariansaarilla ja Espanjassa. Kirjailija Nelson Frías on kirjoittanut heidän tarinansa kirjaan Rosalía Gómez. Teneriffan saaren viimeinen orja. ”Ihmisten, pääasiassa mustien afrikkalaisten, orjuuttaminen kuuluu myös saaristomme historian synkimpään ja vähiten huomiotta jätettyyn puoleen”, kirjailija toteaa tutkimustyönsä ensimmäisillä sivuilla.