Michael J. Sandel: ”Clinton, Blair ja Schröder ovat pitkälti syyllisiä äärioikeiston nousuun.”
Amerikkalainen ajattelija, Harvardin akateemikko ja yksi sosiaalidemokratian arvojen suurimmista puolustajista on juuri julkaissut taloustieteilijä Thomas Pikettyn kanssa käydyn keskustelun nimeltä "Equality", jossa he varoittavat kasvavan taloudellisen ja sosiaalisen kuilun vaarasta maailmassa.
Michael J. Sandel, vuoden 2018 Asturian prinsessa -palkinnon voittaja yhteiskuntatieteissä, ylläpitää YouTube-kanavaa, joka lähettää hänen Harvardin yliopistossa pitämiään mestarikursseja, joissa hän on yksi johtavista ajattelun alan edustajista. Tämä kanava, jolla on filosofiksi yllättävän paljon yleisöä, tarjoaa älyllistä tukea sellaisten ihmisten kuin senaattori Bernie Sandersin ja kongressiedustaja Alexandra Ocasio-Cortezin ehdotuksille, jotka ovat demokraattisen puolueen johtavia ääniä ja jotka ovat vastustaneet Trumpia hänen palattuaan valtaan.
Vanhan koulukunnan sosiaalidemokraatti Sandel on juuri julkaissut yhdessä sosialistisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn kanssa kirjan Tasa-arvo (Debate/Edicions 62 katalaaniksi, 2025). Tämä on kiehtova keskustelu heidän välillään, jossa he selvittävät syitä ja ratkaisuja maailmanpolitiikan huolestuttavaan suuntaan. Kirjan kampanjaa hyödyntäen filosofi piti puheen Documenta-kirjakaupassa Barcelonassa 15. toukokuuta. Samana aamuna hän puhui elDiario.es-sivustolle.
Kirjassasi viittaat usein 1940- ja 1950-lukujen ruotsalaisiin ja brittiläisiin sosiaalidemokratioihin, joissa monien ministerien työväenluokkainen tausta korostui. Britannian kansanterveyden isä Aneurin Bevan oli walesilainen kaivosmies, ei lääkäri Lontoon kauppakorkeakoulusta. Ovatko nykyiset hallitukset etääntyneet työväenluokasta?
Työväenluokka ja alempi keskiluokka on länsimaissa suljettu kokonaan pois hallintoelimistä, joissa nykyään työskentelee lähes yksinomaan yliopistotutkinnon ja korkeamman koulutuksen suorittaneita ihmisiä, mikä aiheuttaa merkittäviä taloudellisia kustannuksia. Näin ollen ne rajoittuvat ostovoimaisiin ihmisiin. Ja se on ilmiö, joka, vaikka se juontaa juurensa 1980- ja 1990-luvuille, on kiihtynyt viimeisten kahden vuosikymmenen aikana 2000-luvun alun finanssikriisin jälkeen. Tämä kuilu yhä pätevämmän ja varakkaamman eliitin sekä korkeakouluttamattoman ja yhä epävarmemman taloudellisen tilanteen omaavan enemmistön välillä on johtanut eriarvoisuuteen, joka ei ole pelkästään taloudellista, vaan myös kohtelun ja kunnioituksen kannalta.
Ihmiset, jotka eivät ole globalisaation voittajien joukossa, tuntevat itsensä kohdelluiksi kaltoin, ja uudet eliitit todellakin suhtautuvat heihin epäkunnioittavasti. He eivät näe heitä tasavertaisina vaan epäonnistujina, ja tämä herättää suurta kaunaa. Tätä närkästystä lisää mainitsemasi ilmiö: nykyisissä vasemmistolaishallituksissa kaikki jäsenet ovat älymystöä ja kaukana työväenluokan ongelmista.
Siksi hän tuntee itsensä avuttomaksi...
Se tuntee itse asiassa tulevansa ääriliberaalin globalisaation eliitin halveksimaksi ja samalla puolueiden hylkäämäksi, joiden on tarkoitus puolustaa sen etuja ja korjata eriarvoisuuden aiheuttamat epäkohdat.
Ja silloin populistinen äärioikeisto ilmestyy kuvaan.
Aivan oikein, koska he osaavat lukea työväenluokan tyytymättömyyden ja kuunnella heidän valituksiaan, vaikka heidän ehdottamansa ratkaisut olisivatkin täysin järjettömiä. Tämä selittää Le Penin nousun Ranskassa, AfD:n nousun Saksassa, Brexitin nousun Isossa-Britanniassa ja tietenkin Donald Trumpin nousun Yhdysvalloissa. Olemme saavuttaneet nykyisen paradoksaalin tilanteen, jossa työväenluokka äänestää äärioikeistoa ja eliitti pyrkii äänestämään edistyksellisiä puolueita.
Onko nykyinen yliopistokoulutus sellainen, että se edistää tutkinnon suorittaneissa ylemmyydentunnetta muihin verrattuna?
Mielestäni kyse on keskittymisestä ja viestinnästä. Meritokraattinen ihanne välittyy, jonka mukaan ne, jotka saavuttavat parempia akateemisia tuloksia, ansaitsevat olla rikkaita, toisin kuin muut. Tai jos haluat, jos he menestyvät elämässä, se on heidän arvonsa ja henkilökohtaisen ponnistelunsa ansiota. Tuo on hyvin perverssi viesti. Olen omistanut sille kokonaisen kirjan, The Tyranny of Merit (Debate, 2020), jossa mainitsen meritokratian olevan vaara yhteiskunnalle. Syynä on se, ettei ole totta, että olisit saavuttanut asioita omin voimin; sen takana on kokonainen hyvinvointivaltio, joka on mahdollistanut pääsyn yliopistoon, hyvän terveyden ja oikeusjärjestelmän takaamat oikeudet. Ja sen maksavat kaikki.
Uskotko, että kasvatustieteiden kaltaisten aineiden, kuten filosofian tai yhteiskuntatieteiden, poistamisella tai vähentämisellä on saattanut olla jotain tekemistä tämän kanssa?
Solidaarisuuden ja reflektion arvojen syrjäyttämistä koulutusjärjestelmästä, niin että opinnot keskittyvät yksinomaan siihen, että ansaitsemme ja tuotamme lisää rahaa.
Ovatko Elon Muskin, Mark Zuckerbergin tai Jeff Bezosin kaltaiset ihmiset oireita tästä puhtaasti teknisestä koulutuksesta, josta puuttuvat yhteiskunnalliset arvot?
He ovat niitä, jotka – heidän yrityksilleen antamansa filosofian ohella – ovat vain rahakonetta, jolla on tuskin mitään yhteiskunnallista hyötyä. Siinäpä Elon Musk ryöstää liittovaltiota ja irtisanoo työntekijöitä ajattelematta edes heidän työpaikkojensa hyödyllisyyttä ihmisille.
Olet ollut 1990-luvulta lähtien erittäin kriittinen tuolloin Euroopan sosiaalidemokratian johtajia, erityisesti Tony Blairia ja Gerhard Schröderiä, sekä Yhdysvalloissa Bill Clintonia kohtaan, julkaistulla vuonna 1996 kirjallasi Democratic Discontent. Mistä syytät heitä?
Kun he nousivat valtaan, he eivät muuttaneet koko hyvinvointivaltion purkamisprosessia, jota Ronald Reagan Yhdysvalloissa, Margaret Thatcher Englannissa tai Helmut Kohl Saksassa toteuttivat, vaan omaksuivat uusliberalistisen filosofiansa, joka nojaa yhteisen hyvän säilyttämiseen markkinoiden taloudellisen ja rahoituksellisen voiton saavuttamiseksi.
Niinpä he sanoivat ihmisille, jotka olivat menettäneet valtion palveluita ja etuuksia, jotka auttoivat heitä ylläpitämään kunnollista elintasoa: "Jos et halua olla köyhä, sinun on ponnisteltava; sinun on ainakin yritettävä." Ja se on täydellinen perverssi, meritokratian toteutus, joka pohjimmiltaan sanoo: "Rikas on siksi, että hän ansaitsee olla rikas, ja köyhä on siksi, ettei hän ansaitse olla rikas."
Tämä Tony Blairin "inhimilliseksi kapitalismiksi" kutsuma maksiimi, ikään kuin sellaista voisi olla olemassa, jättää huomiotta monien heikommassa asemassa olevien ihmisten luokka-, terveys- tai koulutukselliset rajoitukset. Lisäksi Blair ja muut hyödykkeistivät koulutuksen ja terveydenhuollon jossain määrin, mikä tasoitti tietä seuraaville uusliberaaleille hallituksille tehdä niin lähes kokonaan ja teki heikommassa asemassa olevien vaikeuksien voittamisesta entistä vaikeampaa.
Mutta etkö usko, että jos he olisivat esittäneet radikaalin ehdotuksen Reaganin ja muiden ääriliberalismin edessä, he eivät ehkä olisi koskaan voittaneet vaaleja tai hallinneet? Koska valtaan päästäkseen heidän piti vakuuttaa osa konservatiivisesta äänestäjäkunnasta, ja se tarkoitti sanomaa: "Älkää pelätkö, emme aio verottaa teitä tai takavarikoida omaisuuttanne."
No, mainitsemasi on tekosyy, jonka he antoivat, kun heidät asetettiin vastuuseen: "Meillä ei ollut vaihtoehtoa, joko markkinat tai ei mitään, hyvinvointivaltio yksinään ei ole elinkelpoinen." Mutta kävi ilmi, että juuri tämä oli se viesti, jonka Reagan ja Thatcher meille iskosivat: ”Joko markkinat tai tuho.” Ja tuon filosofian myötä olemme nyt siinä missä olemme, äärioikeiston noustessa ja Bernie Sandersin johtaessa puhetta, joka heidän olisi pitänyt pitää 30 vuotta sitten.
Äärioikeisto on nousussa kaikkialla lännessä, mukaan lukien Trump ja hänen kannattajansa, ei siksi, että työväenluokka olisi kääntynyt äärioikeistoksi yhdessä yössä, vaan koska silloin, kun he olisivat voineet korjata kurssiaan, nämä oletettavasti vasemmistolaiset johtajat antoivat entistä enemmän vauhtia neoliberalismille, jolle annettiin esteetöntä spekulaatiota ja vapaat kädet tehdä mitä halusi, mikä johti meidät vuoden 2008 romahdukseen.
Ja kaiken lisäksi he osoittivat epäkunnioitusta ihmisiä kohtaan sanomalla heille, että he olivat köyhiä, koska he eivät nähneet vaivaa... Joten loogisesti ajatellen vihaiset ihmiset äänestävät järjestelmää vastaan, koska heistä tuntuu, että se on paitsi pettänyt heidät, myös osoittanut epäkunnioitusta heitä kohtaan.
Obamakaan ei ole immuuni kritiikille.
Kun rahoitusjärjestelmä romahti vuonna 2008, hän pelasti sen ja sai sen taas toimimaan kaikista puutteistaan huolimatta sen sijaan, että olisi rakentanut sen uudelleen tyhjästä. Siitä lähtien eriarvoisuus maailmassa on kasvanut räjähdysmäisesti.
Uskotko, että Euroopan unionilla projektina on potentiaalia palauttaa laadukas sosiaalidemokratia, joka palaa jälleen sosiaalisen rauhan tielle?
Toivon, että se voi olla noin. Toivon, että Euroopan maat ymmärtävät hyvinvointivaltioidensa arvon ja säilyttävät ja vahvistavat niitä entisestään. He haluavat myös pysyä lujina liittolaisuudessaan Ukrainan kanssa Putinin Venäjää vastaan, koska se edustaa arvoja, jotka ovat vastakkaisia eurooppalaisten ja länsimaalaisten arvoille yleensä. Toivon niin vilpittömästi, koska uskon, että jos Trump tai hänen kansansa pysyy vallassa, muu maailma vaatii Euroopan unionilta yhä enemmän johtavaa ja välittävää voimaa.
Pidätkö Euroopan unionissa parhaillaan keskusteltavaa puolustusbudjetin kasvua tarpeellisena, vai voisiko se päinvastoin vaarantaa kipeästi kaivattuja investointeja terveydenhuoltoon ja koulutukseen?
Se on monimutkainen dilemma, joka vaatii tasapainoilua. Jos haluamme säilyttää sosiaalidemokraattiset arvot Venäjää vastaan, Euroopan on ehdottomasti kyettävä puolustamaan itseään nyt, kun sillä ei ole Yhdysvaltoja, mikä edellyttää siihen kykenevää armeijaa. Mutta puolustusbudjetin korottamista ei voida tehdä hinnalla millä hyvänsä; Investoinnit terveydenhuoltoon, koulutukseen, infrastruktuuriin jne. on säilytettävä. Joka tapauksessa toivon, että näiden neljän vuoden jälkeen Yhdysvallat palaa järkiinsä ja meillä on jälleen kerran monenvälisesti toimiva presidentti, joka osallistuu jälleen kerran puolustamaan sitä, mitä Eurooppa edustaa yhteisten arvojen linnakkeena.
Väität, että monet Trumpin äänestäjät eivät ole rasisteja, fasisteja tai edes kieltäjiä, vaan pikemminkin pettyneitä ja epätoivoisia. Onko siinä mielessä virhe asettaa eristyslinja sellaisten puolueiden kuin FN Ranskassa tai AfD Saksassa ympärille? Eikö ole vaaraa suututtaa äänestäjiä entisestään?
Näen saniteettikordin välttämättömänä estääkseen heitä pääsemästä valtaan, mutta on totta, että se ei riitä. Samaan aikaan meidän on artikuloitava realistinen ja tunteellinen keskustelu hyvinvointivaltion ja demokratian puolustamiseksi; Meidän on vakuutettava äänestäjät siitä, että investoiminen kannattaa. Mutta silloin ei kannata heti sanoa, ettei markkinoille ole vaihtoehtoa, että meritokratia ja valtion pilareiden [koulutuksen ja terveydenhuollon] kaupallistaminen on ainoa ratkaisu. Puheen on oltava faktoihin ja sitoutumiseen perustuva.
Tässä mielessä esseissäsi kannatat arpajaisia senaatin jäsenten valitsemiseksi, jotka eivät säädä lakeja vaan vahvistavat. Pitäisikö läsnäolon olla pakollista?
Ihannetapauksessa näin olisi, ja arpajaiset pidettäisiin kaikkien yhteiskuntaluokkien jäsenten kesken. Joka tapauksessa olen hionut ehdotustani, ja mielestäni voisi olla mielenkiintoista luoda arpomalla järjestettäviä kansalaiskokouksia, joihin osallistuminen olisi pakollista, jotta voitaisiin keskustella ja hyväksyä tai antaa suosituksia, jotka hallitusten tulisi ottaa huomioon.
