Espanja, joka kasvaa, kuilu, joka ei kavennu.
Hyvä taloudellinen hetki perustuu eriarvoisuuteen, joka piirtää yhä pirstoutuneempaa sosiaalista kudosta.
Vuosi 2024 oli taloudelle hyvä vuosi, ja näkymät vuodelle 2025 ovat sen jatkuvan oikealla tiellä. Espanja on näinä vuosina pandemian jälkeen ollut vastuussa suuresta osasta euroalueella luoduista työpaikoista. "Espanjalaisen ihmeen" takana on matkailualan vahva vetovoima ja huikea väestönkasvu: yli miljoona ihmistä vain kahdessa vuodessa. Kun otetaan huomioon erittäin alhainen syntyvyys, lähes kaikki tämä kasvu johtuu ulkomaalaisten saapumisesta, enimmäkseen EU:n ulkopuolelta, ja he ovat ottaneet lähes 90 prosenttia uusista työpaikoista.
Palvelujen ja maahanmuuton vetämä väestö- ja talouskasvu tuo monia etuja. Ne edistävät muun muassa työmarkkinoiden epätavallista dynaamisuutta ja ikääntyvän yhteiskuntamme korkean eläkelaskun maksamista. Lisäksi maahanmuuttajaväestö, erityisesti naisväestö, ratkaisee kroonisen hoitokriisin alalla, joka kärsii merkittävästä julkisten investointien alijäämästä.
Mutta tämä kasvava moniarvoinen ja monimuotoinen Espanja perustuu epätasa-arvoon, joka luo yhä pirstoutuvamman yhteiskunnallisen rakenteen. Palvelutalous ja rajallinen maahanmuuttopolitiikka helpottavat integroitumista. Kuitenkin alhaisten palkkojen ja epävakaiden työpaikkojen yhdistelmä, asuntomarkkinat jotka antavat demonisia vastauksia ja rajallinen sosiaalinen turvaverkko tarjoavat uusille tulokkaille erityisen hauraita lähtökohtia. Tätä osoittavat kaikki Euroopan tilastokeskuksen (Eurostat) kokoamat köyhyyteen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen liittyvät indikaattorit. Espanjassa asuvilla EU:n ulkopuolisilla ulkomaalaisilla on paljon suurempi riski joutua vakavaan aineelliseen puutteeseen kuin kansalaisilla. Espanjalla on yli 30 pisteen erolla yksi EU:n suurimmista eroista köyhyysriskin suhteen. Äärimmäisen korkean lasten köyhyysasteen takana (vain Romania ja Bulgaria ovat Espanjaa huonomassa jamassa) ovat pääasiassa kotitaloudet, joiden vanhemmat ovat ulkomaalaisia, erityisesti yksinhuoltajataloudet, joiden johtajina ovat maahanmuuttajataustaiset naiset. Minne katsommekin, alkuperäpaikka on muuttuja, joka selittää sosiaalisen haavoittuvuuden, joka on saanut rakenteellisen luonteen tämän vuosisadan alusta.
Siksi talouden hyvän suorituskyvyn, muuttovirtojen ja suuren ja kasvavan sosiaalisen kuilun välillä on vahva yhteys. Tietyllä tavalla maa tarjoaa tuhansille ihmisille lupauksen horisontin ja työntää heidät jyrkänteen partaalle. Vähimmäispalkan asteittainen korottaminen on ollut viime vuosien yhtenäisin politiikka, mutta se ei takaa sitä turvallisuutta, jota merkittävä osa yhteiskunnasta tarvitsee. Yleisesti ottaen meillä on kasvumallin synnyttämien tarpeiden ohjaama sosiaalipolitiikka, joka pakottaa valtion turvautumaan kiireellisiin toimenpiteisiin aina, kun heikkokuntoisten ihmisten altistuminen riskeille – tulvan, viruksen tai hintojen nousun vuoksi – tulee kestämättömäksi. On selvää, että hallitus, joka kiirehtii toteuttamaan sosiaalisen suojan joka kerta kriisin sattuessa, ei ole sama kuin se, joka ei sitä tee , mutta näiden ponnistelujen tarkoituksena on pikemminkin vaimentaa iskuja kuin estää niitä. Eläminen ilman papereita – joidenkin arvioiden mukaan lähes puoli miljoonaa ihmistä – on ehto, joka altistaa ihmiset jyrkimmin tällaiselle epävarmuudelle elämässä. Nykyään yleinen turvautuminen joukkolaillistamiseen vahvistaa todellisen maahanmuuttopolitiikan puuttumisen, joka maan edistymisen palvelemisen lisäksi takaa ihmisarvoiset olot kaikille kansalaisille heidän alkuperästään riippumatta.
Käsinkosketeltavan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ongelman lisäksi tämän kasvumallin toinen sivuvaurio on vahvan erotteludynamiikan lujittuminen yhteiskunnassa, mikä johtaa erittäin epätasaiseen kustannusten ja hyötyjen jakautumiseen niin sanotusta edistyksestä. Madridin ja Barcelonan kaltaisissa kaupungeissa olemme tottuneet elämään rinnakkaisissa todellisuuksissa, joissa hyvinvointi ja mahdollisuudet jakautuvat kaupunginosien ja koulujen kesken. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana olemme hyväksyneet amerikkalaisen asuin- ja koulutuksen eriarvoisuuden perinteen, jonka sosiologi Anne Lareau kuvailee niin hyvin.
Se, että bruttokansantuote nousee pilviin, ei tarkoita, että merkittävien yhteiskunnan osien elinolosuhteet paranevat tai että luomme pohjaa paremmalle yhteiselle tulevaisuudelle. Kasvamme, koska meitä on enemmän, emme siksi, että elämme tai työskentelemme paremmin. Tämä todellisuus on muuttanut vaalimaisemaa monissa maissa jo jonkin aikaa, ja on tärkeää olla sivuuttamatta sitä. Ja silti, kuten monien muidenkin asioiden kohdalla, äärioikeiston avoin vihamielisyys johtaa – kuten Daniel Innerity näillä sivuilla aivan oikein huomautti – julkisen keskustelun paikkaan, jossa ei ole ongelmia tai perusteltuja epäilyksiä, vaan vain hyviä tai huonoja keskusteluja, jotka jättävät yhteiskunnan yhä enemmän välinpitämättömäksi. Poissaolot julkisesta keskustelusta päätyvät aina jonkun puheenvuoroksi. Huomio.
https://elpais.com/opinion/2025-04-01/la-espana-que-crece-la-brecha-que-no-cierra.html
