Tarina Braulio-vauvasta, Francon diktatuurin rikoksesta, joka aiheutti kauhua Gran Canarialla ammutun ammattiyhdistysaktivistin perheessä.
Hänen nimellään on perustettu uusi demokraattinen muistiyhdistys, joka taistelee oikeudenmukaisuuden ja hyvityksen puolesta. Francisco González kertoo, kuinka hänen isänsä ei koskaan unohtanut tätä tarinaa, vaikka hän kärsi dementiasta viimeisinä vuosinaan.
Kun Diego González sairastui ja sairastui pitkälle edenneeseen dementiaan, hän lakkasi muistamasta kaikkia läheisiään, mutta yksi tarina kaikui yhä hänen päässään ja hän jatkoi sen kertomista: hänen veljensä Braulion tarina. Diego oli vain yksitoistavuotias, kun hän ja hänen veljensä näkivät aamunkoittopartioiden astuvan heidän taloonsa keskellä jouluaattoa etsimään heidän isäänsä Francisco Gonzálezia. He luulivat, että tämä ammattiyhdistysaktivisti, joka tuolloin piileskeli luolassa San José del Álamossa, palaisi kotiin jouluksi 1936 ja he voisivat pidättää hänet. He eivät löytäneet häntä, mutta kylvivät kauhua hänen kodissaan.
Braulion veljenpoika, jonka nimi on Francisco González isoisänsä tavoin, muistuttaa lehdelle, että tämä tarina aiheutti paljon tuskaa ja järkytystä hänen perheessään. Hän huomauttaa, että hänelle on aina kerrottu, että falangistit saapuivat paikalle noin kello 21.30 sinä iltana, että he ampuivat ensin ovella olleen koiran ja menivät sitten taloon ja käänsivät sen ”ylösalaisin”. He tutkivat kaiken, ja eräs falangisti kompastui Braulion pinnasänkyyn, joka oli ripustettu katosta rottien takia. Lapsi alkoi itkeä, ja oli jännittynyt hetki, kun falangisti veti hänet ulos pinnasängystä ja löi häntä seinää vasten.
Braulio vauva ei kuollut sillä hetkellä. Pienen pojan äiti Lola ja Rosa-täti veivät hänet lääkäriin Guanartemen kaupunginosaan, jossa oli lääkäri, joka hoiti köyhiä ihmisiä, koska he eivät voineet viedä häntä sairaalaan, koska hän oli joutunut Francolaisten hyökkäyksen kohteeksi. Lääkäri kertoi heille, että hänelle ei voitu tehdä mitään, että hän ei vastustaisi aivovaurioita ja että hänet piti pitää lämpimänä. He palasivat kotiin, ja vauva kuoli pinnasänkyynsä seuraavana aamuna.
Francisco González toteaa, että uutinen levisi pian ja aiheutti levottomuutta Tamaraceiten naapurustossa. Pian uutisen kuultuaan hänen isoisänsä, ammattiyhdistysaktiivi Francisco González, ilmoittautui, ja hänet ammuttiin myöhemmin yhdessä San Lorenzon kunnan silloisen pormestarin Juan Santana Vegan ja kunnansihteerin Antonio Ramírez Grañan, poliisipäällikkö Manuel Hernández Toledon ja ammattiyhdistysaktiivi Matías López Moralesin kanssa: he olivat ”San Lorenzon viisi”.
”Veljeni heitettiin pois ja muutettiin tomuksi”, Diego González kertoi vuonna 2010 julkaistussa dokumenttielokuvassa Fusilados de San Lorenzossa San Lorenzon teloitetut). Vuonna 2018 hän menehtyi, eikä pystynyt toteuttamaan unelmaansa isänsä jäännösten palauttamisesta, kuten hän kertoi tälle lehdelle useaan otteeseen.
Pojan kuoltua Lola etsi pappia siunaamaan ja hautaamaan hänet. Ovet olivat kuitenkin kiinni, sillä kukaan ei halunnut olla missään tekemisissä rikoksen kanssa, jonka tiedettiin olleen Francon hallinnon tekemä. Lopulta hänelle kerrottiin pienestä hautausmaasta, San Lorenzon hautausmaasta. ”Hautaus oli seuraavana päivänä. He kävelivät Camino de San Lorenzoa pitkin, isoäitini, Rosa-tätini ja veljet. Mutta kukaan tamaracilainen ei tullut hautajaisiin: siellä oli paljon pelkoa”, Francisco González huomauttaa.
”Murha oli ratkaiseva tapahtuma, ei vain minun perheessäni vaan myös Tamaraceitessa. Sillä tuohon aikaan Tamaraceitessa ei ollut kuin 2000 asukasta. Se oli siis hyvin voimakas tarina, ja se salattiin ensimmäisestä minuutista lähtien”, Francisco González sanoo. Tässä naapurustossa ei ollut vain niitä, jotka ammuttiin, vaan myös niitä, jotka katosivat, kuten 14 neilikkaa.
”Mutta sillä, että vauva murhattiin, sillä tavalla kuin hänet murhattiin, oli paljon seurauksia. Ja on paljon vanhempia ihmisiä, joita haastattelin. Sain haastatella heitä aikanaan, yhdeksänkymmentäluvulla, kahdeksankymmentäluvulla, vuonna 2000, jotka muistivat, ja on yhä ihmisiä, jotka muistavat asian. Asia on niin, että se on aihe, josta vaiettiin hyvin paljon. Lapsen kuoleman suuruuden vuoksi”, Francisco González sanoo.
Perheellä ei ole vauvan syntymätodistusta, koska he selittävät, että tuohon aikaan oli yleistä, että lapset rekisteröitiin myöhemmin korkean lapsikuolleisuuden vuoksi.
Yhdistys kantaa lapsen nimeä
Nyt, 88 vuotta rikoksen jälkeen, joukko nuoria ja sitoutuneita ihmisiä on perustanut Niño Braulio -yhdistyksen, joka on jo merkitty Kanariansaarten historiallisen muiston yhdistysrekisteriin. Aloite ei ole peräisin Braulion perheeltä, mutta he ovat suhtautuneet siihen hyvin ylpeinä. Yhdistyksen puheenjohtaja Alejandro Ferrer Alfonso muistuttaa, että ajatus sai alkunsa vuonna 2023 ja että siitä lähtien he ovat työstäneet menettelyjä yhdistyksen virallistamiseksi.
”Meillä on useita suuntia, joista yksi on esimerkiksi Veguetan hautakysymys, jotta asia saataisiin uudelleen käsittelyyn, koska perheenjäsenet, joista esimerkiksi Paco González on yksi, eivät olleet tyytyväisiä siihen, mitä oli tehty”, Alejandro Ferrer muistelee. Tästä syystä hän huomauttaa, että he ovat pyytäneet raportin, jossa todettiin, ettei hautaa ollut mahdollista kaivaa esiin, ja että he aikovat taistella sen puolesta, että asia otetaan uudelleen esille ja että tehdään uusi ”asianmukainen tutkimus, jotta nähdään, kuinka monta jäännöstä siellä on jäljellä, ja jotta ne voidaan tunnistaa”.
Hän selittää, että he päättivät antaa yhdistykselle tämän nimen, koska ”kyseessä on yksi merkittävimmistä tapauksista, ei ainoastaan Francon sortotoimista Kanariansaarilla, vaan myös korvausten puutteesta, sillä korvaus ymmärretään uhrin arvokkuuden vähimmäistasona”. Tähän mennessä perheellä on käsitys siitä, missä lapsi saattaa olla, mutta he eivät edes tiedä, missä haudassa Braulion jäännökset ovat San Lorenzon hautausmaalla”. ”Yritämme nyt selvittää, voisiko seurakunta auttaa meitä Braulion haudan paikantamisessa, ja sen jälkeen teemme kaikki tarvittavat toimenpiteet selvittääksemme, onko jäljellä jäännöksiä, jotka voisivat auttaa meitä tunnistamaan hänet”, hän sanoo.
”Yhdistyksemme on syntynyt vakaana aikomuksena työskennellä väsymättä sotilasvallankaappauksen ja sitä seuranneen fasistisen diktatuurin aikana murhattujen ja sorrettujen muiston palauttamiseksi sekä heidän perheidensä asianmukaisten korvausten ja kunnioituksen saamiseksi. Tutkimusten, julkaisujen, näyttelyiden, muistotilaisuuksien ja kaikenlaisen työn avulla pyrimme tekemään näkyväksi Francon aikakaudella tehdyt julmuudet ja edistämään vuoropuhelua ja pohdintaa tosiasioista. Pyrimme näin luomaan tietoisuutta, halua ja sitoutumista oikeudenmukaisuuteen ja demokraattisiin arvoihin sekä vaikeuttamaan tällaisten rikosten toistumista tulevaisuudessa, kun otetaan huomioon viime vuosina maailmanlaajuisesti koettu huolestuttava valkaisu ja tällaisen häijyn ideologian ihannointi”, yhdistys toteaa esittelykirjeessään.
