Anti-Sanchismi juhlii. Sosialistit ovat menettäneet kaiken poliittisen aloitekykynsä, ja he ovat tuomioistuinten ja tiedotusvälineiden määräämän agendan armoilla.
PP:tä valtasi turhautuminen niiden vaalien jälkeen, joissa kaikki puhalsi sen eduksi kulunutta hallitusta vastaan. Sosialistien vastarinta ylitti kaikki odotukset. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä he pelastivat päivän ja säilyttivät vallan. Mutta heidän euforiansa haihtui muutamassa kuukaudessa. PP ei antanut periksi ja nosti vastustuksen äänenvoimakkuuden kuurouttavalle tasolle, ja sen tukena oli pataljoona väsymättömiä tiedotusvälineiden rummuttajia. Oikeistolla oli käytössään tehokkaita ammuksia: hallituspuolueen skandaalit alkoivat kasvaa päivä päivältä, ja tuomioistuimet ottivat johtavan roolin poliittisessa taistelussa. PSOE:lla oli edessään koettelemus. Hallitsemisen sijasta sen kaikki aika kului puolustautumiseen kauheita syytöksiä vastaan.
Vaikuttaa siltä, että puhumme tästä päivästä, mutta kaikki tämä tapahtui 30 vuotta sitten. Se oli tuolloin niin sanotun felipismi-nimikkeen kuolinkouristuksia, nimityksen, joka nykyisen sanchismi-nimityksensä tapaan yritti tuoda mieleen tavan tehdä politiikkaa, jota luonnehdittiin iljettävyyden kokoelmaksi. Se kesti kolme vuotta ja päätti Felipe Gonzálezin uran, ja historian ironiaa on, että hän toimii nykyään sanchismin vastaisen taistelun kannattajien lipunkantajana.
On selvää, että 1990-luvun puolivälin tapahtumien ja nykyisen myllerryksen ilmapiirin välillä on huomattavia eroja. Tärkein niistä on skandaalien laajuus. Silloin skandaaleja oli enemmän ja ne olivat verrattoman vakavia: valtioterrorismi (GAL), PSOE:n laiton rahoitus (Filesa), vallanpitäjien kleptomaaniset juhlat (Luis Roldán...). Nykyään meillä on edessämme skandaali, jonka vakavuutta on vaikea vähätellä (Koldo/Ábalos), ja sen taustalla on joukko epäselviä oikeudellisia tutkimuksia, joissa on vaikea hahmottaa, mistä rikoksesta on kyse. Kokonaiskuva herättää kuitenkin déjà vu -tunteen ja kutsuu meidät palauttamaan mieleen sanonnan, jonka mukaan historia ei toista itseään, mutta se rimmaa.
PSOE johtaa edelleen heikkoa hallitusta, joka on Katalonian ja Baskimaan nationalistien parlamentaarisen tuen armoilla. Ja kuten silloin, poliittista asialistaa ei enää päätetä La Moncloassa tai edustajainhuoneessa vaan tuomioistuimissa ja tiedotusvälineiden toimituksissa. Aivan kuten nykyäänkin jotkut tuomarit ovat epäilemättä aktiivisia hallitusta vahingoittavissa tapauksissa, tuolloin kuuluisaksi tuli joukko Audiencia Nacionalin-oikeuden syyttäjiä, jotka tunnettiin ”indomables” -nimellä ja jotka olivat avoimesti vihamielisiä toimeenpanovallan käyttäjiä kohtaan.
Pelkkä inventaario siitä, mitä on tapahtunut viime viikolla ennen PSOE:n liittokokousta, osoittaa, miten Pedro Sánchez ja hänen kannattajansa elävät oikeuden päätösten armoilla. Niin paljon, että juuri nämä toimet ovat saaneet Madridin PSOE:n tähänastisen johtajan Juan Lobaton eroamaan. Torstaina 21. päivä julkistettiin liikemies Víctor de Aldaman räjähtävä lausunto. Maanantaina 25. päivä korkeimman oikeuden tuomari Ángel Hurtado, joka tutkii väitettyä salaisuuksien vuotamista valtion syyttäjänvirastosta, kutsui Lobaton todistamaan epätavallisen nopeasti luettuaan samana päivänä Abc:ssä julkaistun raportin, jossa hän näytti sekoittavan La Moncloan korkea-arvoisen virkamiehen tapaukseen. Maanantaina julkistettiin myös Guardia Civilin UCO:n raportti, jossa syyttäjänviraston johtajalle Álvaro García Ortizille annettiin ”merkittävä” rooli Isabel Díaz Ayuson poikaystävän verotustutkimusta koskevien asiakirjojen vuotamisessa. Keskiviikkona Badajozin tuomari kutsui todistajiksi presidentin veljen David Sánchezin ja Extremaduran PSOE:n johtajan. Torstaina tuomari Juan Carlos Peinado kutsui La Moncloan neuvonantajan Begoña Gómezin tapaukseen. Perjantaina Lobato, joka oli jo eronnut, meni korkeimpaan oikeuteen. Tässä välissä Aldama antoi haastatteluja, ja useat tiedotusvälineet julkaisivat vuotoja saman syyttäjän yksityisistä keskusteluista, joita syytetään vuodosta. Samaan aikaan PP esitteli kolme ministeriä Koldon tapausta käsittelevän senaatin tutkintalautakunnan käsittelyssä, ja nimitykset ajoitettiin laskelmoidusti sosialistien puoluekokouksen aattoon. ”Kronometrien synkronointi”, ironisoi ERC:n senaattori Joan Queralt.
Anti-Sanchismin juhla on ollut apoteoosinen. PP päätti viikon tiedonannolla - jota nyt kutsutaan ”lähdeilmoituksiksi” - jossa pilkataan sosialistien kongressia otsikolla ”Minuutti ja laskennallinen”. ”Ei ole mitään aselepoa. Joka päivä uusi skandaali”, julistaa Alberto Núñez Feijóo harkitun vakavalla eleellä, samalla kun hänen oma väkensä huokuu euforiaa. Konservatiivinen mielipide spekuloi jo presidentin mahdollisella syyttämisellä, ja ihmiset yrittävät asettaa päivämäärän Sanchismin loppumiselle (jotkut ovat sanoneet näin jo vuosia, se on totta). Parlamentissa Voxin johtaja Santiago Abascal sanoo, että hän olisi tyytyväinen vain siihen, että hän-Sánchez-joutuisi vankilaan. Hillitympi, Partido Popularin Cayetana Álvarez de Toledo valaisee kongressia: ”Oletetulla rikollisella [Aldama] on enemmän uskottavuutta kuin presidentillä. Tietenkin hän on oletettu presidentti”.
Hallituksen ja puolueen kakkosmies María Jesús Montero vakuutti perjantaina Sevillan kongressiin saapuessaan, että sosialistit ovat ”rauhallisia”. Se on tapa, jonka he ovat keksineet varmistaakseen, että syytökset osoittautuvat lopulta vääriksi. Vaikka näin olisikin, edessä olevan tien oletetaan olevan pitkä. PSOE:n kannalta on vain vähän rauhoittavia merkkejä. Sánchez on menettänyt täysin aloitteen ja poliittisen asialistan hallinnan. Mikään ei viittaa siihen, että tätä voitaisiin radikaalisti muuttaa lyhyellä aikavälillä. Muun muassa siksi, että se on riippuvainen toimeenpanovallan ulkopuolisista tekijöistä: tuomioistuimista ja tiedotusvälineistä, kahdesta elimestä, jotka ruokkivat toisiaan.
PP:n parlamentaarisen edustajan Miguel Telladon seuraaminen sosiaalisissa verkostoissa on kuin tilaisi Sanchismin vastaisen lehdistökatsauksen. Ei ole olemassa mitään hallitusta vastaan suunnattua paheksuntaa, jota Tellado ei toistaisi, riippumatta siitä, missä tiedotusvälineessä se julkaistaan ja mikä on sen todenperäisyys. Feijóon oikea käsi ilmaisi sen selvästi viikkoja sitten Federico Jiménez Losantosin (90-luvun taistelujen veteraani) mikrofonien edessä: ”Velvollisuutemme on tehdä loppu tästä hallituksesta mahdollisimman pian, ja aiomme tehdä sen kaikin käytettävissämme olevin keinoin”. Nämä viimeiset sanat tuovat mieleen Luis María Ansonin, Abc-lehden entisen päätoimittajan, joka vuosia Gonzálezin vastaisen hyökkäyksen jälkeen tunnusti, että ”valtion vakaus oli uhattuna”, ja puolustautui: ”Sitä ei voitu voittaa muilla aseilla”.
Miguel Ángel Rodríguez on edelleen siellä kolme vuosikymmentä myöhemmin. Nykyään hän on enemmän toissijaisessa roolissa, vaikka hänellä riittääkin aikaa ilmoittaa oikeuden päätöksistä etukäteen tai uhkailla valtion syyttäjää ilman, että häntä haastetaan. Hän on jopa keksinyt taisteluhuudon: ”Pa'lante”.
https://elpais.com/espana/2024-11-30/el-antisanchismo-esta-de-fiesta.html
