Pyytäkäämme anteeksi toisiltamme ja lapioikaamme mutaa. Kunnioittakaamme niiden oikeutta, joilla on syytä närkästyä. Mutta me muut panostakaamme energiaamme tuon närkästyksen kuuntelemiseen, jotta se paranisi eikä pahenisi.
On aikoja, jolloin yhteiskunnan on pyydettävä itseltään anteeksiantoa ja tehtävä katarsis puhdistaakseen ajan kuluessa kertyneen mudan. Kukaan ei tiedä, mikä on uhrien lopullinen lukumäärä, mutta lukumäärästä riippumatta kuolleiden uhraus vaatii, että lopetamme tämän moitittavuuden, joka heijastaa yhdessä tekemäämme Espanjaa. Lokakuun 29. päivänä tapahtunut kauhea katastrofi ei ole huonon hallinnon yksittäinen seuraus, vaan se on seurausta monista tekijöistä, jotka ovat kasautuneet ja jotka Levantin tulvat ovat tuoneet esiin. Siksi on loogista, että on kollektiivista levottomuutta ja että se myös kanavoituu spontaanisti politiikkaan, kuten valitettavasti näimme viime sunnuntaina. Se, että se muuttuu väkivallaksi, ei ole anteeksiannettavaa, sillä väkivalta ei ole koskaan oikeutettua, koska se tekee tekijöistä epäoikeudenmukaisia. Myös jos he ovat uhreja ja kokevat, että heiltä puuttuu apua tai että he kärsivät laiminlyönnistä, kun he ovat ilman riittävää tukea alttiina sille kohtalolle, jonka me kaikki tiedämme.
Meillä on ollut onni, että levottomuudet räjähtivät kruunun ukkosenjohdattimeen. Kuninkaidemme ja kuningattariemme mukana kulkeva luotto kesti vaikutuksen huolimatta niistä vastoinkäymisistä, joita instituutio käy läpi. Espanjan hallitus presidenttinsä välityksellä ei kuitenkaan kestänyt, kuten ei myöskään Valencian Generalitat presidenttinsä välityksellä. Molemmat osoittivat, mihin meidät johtaa frentismin aiheuttama yksinkertaistavan kömpelö polarisaatio sekä asialista, jossa keskitytään kysymyksiin, jotka ovat merkityksellisiä vain alemman tason politiikan välittömän taktikoinnin kannalta. Emme kuitenkaan suinkaan pidä tätä moitteena vaan demokraattisen politiikan mahdollisuutena korjata itseään ennen kuin on liian myöhäistä ja palata kirjoittamaan isoilla kirjaimilla.
Felipe VI muistutti meitä tästä katastrofin tapahtumapaikalla. Hän kertoi meille sen, minkä usein unohdamme poliitikkojamme katsoessamme: olemme demokratia maailmassa, jossa sitä on yhä vähemmän. Se edellyttää, että pidämme siitä huolta. Että elämme sen merkityksen mukaisesti. Ei vain niissä, jotka palvelevat sitä institutionaalisten virkojen kautta, vaan kaikissa meissä, jotka uskomme siihen. Erityisesti nykyisen kaltaisissa kansallisissa kriisitilanteissa, koska sitä on helpompi heikentää kuin vahvistaa. Lisäksi hyperverkottuneessa yhteiskunnassa kaikilla toimilla on vaikutuksia demokratiamme terveyteen, minkä pitäisi houkutella meitä dialektisiin vaatteisiimme puhuessamme tai kirjoittaessamme, jolloin lausunnoillamme on yhteiskunnallinen vaikutus.
Kunnioittakaamme niiden oikeutta, joilla on täysi syy olla närkästyneitä. Mutta meidän muiden on ryhdyttävä toimiin sen kaikupohjan parantamiseksi eikä sen pahentamiseksi. Miettikäämme yhdessä, mitä on tapahtunut, koska se on varoitus. Ymmärtäkäämme, että katastrofi on tapahtunut Turia-joen uoman toisella puolella, joka suojasi Valenciaa, Espanjan kolmanneksi suurinta kaupunkia, kaaokselta. Katastrofi on tapahtunut keskellä yhtä ensimmäisen maailman maan vaurauden keskipistettä, jonka infrastruktuurit ja hyvinvoinnin taso ovat maailmanlaajuisesti poikkeuksellisia. Tästä syystä sen sanominen, että katastrofi johtuu yksinomaan nimi- ja sukunimivirheistä, on asioiden yksinkertaistamista ja sen unohtamista, että hallintoa koordinoivien henkilöiden epäpätevyys ja välinpitämättömyys eivät olleet yksinään syynä. Se tapahtui yhdessä muiden monimutkaisempien syiden kanssa, jotka haastavat meidät kaikki kriittisesti. Ne liittyvät mentaliteettiimme, kaupunkielämän tapoihimme, kulutukseen, liikkuvuuteen ja työhön sekä tapaan, jolla hallitsemme ja suunnittelemme kollektiivisia ja yksilöllisiä hyvinvointivaatimuksiamme ja yhteiselämäämme.
Tarttukoon tähän kohtalokkaaseen tilaisuuteen ja muuttakaamme vihan ja voimattomuuden tunteet empatian ja kollektiivisen veljeyden tunteiksi. Lokakuun 29. päivän tapahtumat ovat tuhoisampia kuin M-11. Muun muassa siksi, että johdon virheiden takana ei ole järjestäytynyttä terrorismia. Ajatelkaamme asiaa, koska 2000-luvun haasteet vaativat yhtenäistä yhteiskuntaa yhteisönä. Vain sieltä käsin voidaan organisoida solidaarisuutta institutionaalisesti ja kanavoida yhteistyötä, mikä on välttämätöntä, jotta globalisaation aiheuttamia ongelmia voidaan hallita tehokkaasti.
Meidän on annettava toisillemme anteeksi virheet, jotka johtuvat siitä, että emme ole kuunnelleet ilmastonmuutosta koskevia varoituksia, että maa-alueita käytetään keinottelumielessä ilman teknisiä takeita, polarisoituneesta vastakkain asettelusta tai että verkostoissa vallitsee populismin ylivalta. Olemme kaikki vastuussa sen myrkyllisyydestä. Puhdistakaamme mutaa ja pyytäkäämme anteeksiantoa, ja tämä on asia, johon hallitusten ja niihin pyrkivien olisi ensin puututtava, jos haluamme antaa itsellemme mahdollisuuden demokraattisena yhteiskuntana.
Parantakaamme sitä ja omaksukaamme se, mitä Hannah Arendt sanoi korostaessaan Vita activa -teoksessaan, että ilman anteeksiantoa se, mitä on tehty, on peruuttamatonta, ja menneisyys hallitsee nykyisyyttä. Jos emme anna anteeksi, olemme virheidemme vankeja, sillä tulevaisuus on suljettu mahdollisuutena ja nykyisyyttä hallitsevat toivottoman tulevaisuuden pelot ja epävarmuus.
https://elpais.com/opinion/2024-11-05/pedirnos-perdon-y-limpiar-el-barro.html
