On mielenkiitoista seurata muutaman urhean suomalaisen keskustelua siitä missä he käyvät härkätaistelussa ensi kaudella. Kannattaa uskoa, jotkut Suomalaiset käyvät härkätaisteluissa muutenkin kuin valokuvan oton takia.
Keskustelu kuitenkin keskittyy aina siihen, melkein poikkeuksetta siihen, että härkätaistelussa pitää käydä jostain syystä Pamplonassa. San Fermínin juhlilla, heinäkuussa. Pamplonan härkätaistelut eivät välttämättä ole parasta härkätaisteluantia härkätaistelun ystävälle muuten kuin härän tarkkailun takia. Pamplonaan tuodaan härkätilojen, jotka juhlilla esiintyvät härillään, suurimmat ja leveä sarvisimmat härät. Kaikista komeimmat mastodontit.
Komeissa mastodonttihärissä piilee oma ongelmansa. Härät ovat näyttäviä mutta painavia joka on nykyistä härkätaistelijoiden vallalla olevaa konseptia vastaan. Mastodonttimaisilla härillä voi taistella yhden tai ehkä kaksi puhdasta sarjaa ja sen jälkeen härkä on tapettava. Taistelu saattaa jäädä vaisuksi kokemukseksi taiteellisesti mutta ehkä sitäkin vaikuttavammaksi kokemukseksi rajuutensa puolesta. Suurilla härillä taistellaan niin kuin härkiä taisteltiin ennen modernin härkätaistelun syntyä 1800 luvulla uuvuttaen härkä sääntöjen mukaisesti tavalla tai toisella tappokuntoon.
Härkätaistelut niin kuin härkätaistelut ymmärretään 1900 luvun alussa kun Ricardo Torres 'Bombita' tai Manuel Jimenez 'Chicuelo' asettivat perusjalan uudelle härkätaistelulle josta oli areenalla vallalla oleva sekasorto kaukana. Myöhemmin tulisivat härkätaistelijat kuten Joselito sekä Juan Belmonte jotka esiintyivät 1920 luvulla.
Nykyään suuria nimiä ovat Roca Rey, Daniel Luque, Juan Ortega, Alejandro Talavante, Sebastián Castella sekä tietysti moni seurapiirien mieleen oleva härkätaistelija. Mitä suurempia voittoja härkätaistelija saa sitä vähemmän suomalaiset härkätaistelijasta piittaavat. Menestys on kurjaa. Hyvin taisteleva taistelija on epätaistelija, kunnon areena luuta on hyvä. Semmoinen ei liian hieno.
Moni suomalainen on pitänyt härkätaistelijoista joiden taistelu on pää asiassa sankarillista areenalla selviytymistä. Se on luonnekysymys. Suomalainen heijastaa itsensä ehkä selviytyjäksi, ehkä laitapuolen selviytyjäksi jonka pensselistä jää paksu ja karkea jälki. Herkkyys, kauneus, se pieni perhonen joka kasvaa tarvittaessa kotkaksi, on hienosti pukeutuville Sevillalaisille (tai aina halveksittaville Helsinkiläisille) tarkoitettu, mutta ei perkeleille. Suomalainen katsoo taistelua perkeleellä. Piru sielussa. Auton pitää olla iso mudasta märkä neliveto. Puku päällä Aston Martínissa ajan vietto ei ole perkeleiden mieleen. Ruoka mieluummin pakista männyn alla.
Härkätaistelukaudella voi siis valita muitakin areenoita härkätaistelun seuraamiseen kuin Pamplona vaikka Hem istuikin Pamplonan vanhan areenan eturivissä vaarallisen kesän aikana silloin kun hän palasi takaisin rakastamaansa Espanjaan sisällissodan jälkeen vuonna 1959 (1959-1960). Hiukan ennen kuin...
Härkätaistelukauden voi aloittaa hyvin mielin vaikka helmikuussa Valdemorillosta tai Ajalviristä, myöhemmin Olivenzasta, Castellónista tai Valenciasta, jatkaa maalis-huhtikuussa Madridin San Isidron Ferialla tai Sevillan Feria de Abrililla, toukokuussa Córdobassa, kesäkuussa Alicantessa ja heinäkuussa vaikka Santanderissa. Elokuussa voi käydä härkätaistelussa vaikka Vitoria-Gasteizissa, Bilbaossa tai San Sebastiánissa, Pontevedrassa, Málagassa tai Cuencassa. Syyskuussa härkätaistelun ystävät suuntaavat kulkunsa Salamancaan, Sevillaan, Logroñoon, Albaceteen tai Valladolidiin. Lokakuussa on Pilarin juhlat Zaragozassa. Tämän jälkeen alkaa kausi Etelä Amerikassa.
Ranskassakin on 59 härkätaisteluita käyvää kuntaa. Helmikuussa käydään härkätaistelu Arzacqissa. Heinäkuussa käydään härkätaisteluita Mont-de-Marsanissa, Bayonnessa, elokuussa Daxissa ja Béziersissä, pääsiäisenä ja syyskussa Arlesissa ja Nîmesissä vain muutama tärkeimmistä mainitakseni.
Päivämäärät kannattaa aina tarkistaa etukäteen yllätysten välttämiseksi.
