Partido Popular ottaa uudelleen käyttöön 1990-luvun strategiansa, jossa tarkoitus pyhittää keinot, vaikka se horjuttaa valtion instituutioita.
Ayuso menettää malttinsa, kun hän huomaa, että hyökkäys Espanjan oikeusministeriä vastaan tuo hänen kumppaninsa rikokset takaisin valokeilaan, kun Feijóo on kiireinen nuorentamaan estetiikkaansa ja hallitus väittää, että häirinnän ja tuhoamisen strategia on ”vasemmiston yhteenkuuluvuuden kannustin” ja ”parlamentaarinen liima”.
Toimittaja Luis María Ansón kertoi asiasta yksityiskohtaisesti vuonna 1998: ”Kyseessä oli häirintä- ja tuhoamisoperaatio. Jotkut meistä tekivät sitä rehellisestä vakaumuksesta, että se oli palvelus demokraattiselle järjestelmälle (...) Normaali kriittinen työ ei onnistunut syrjäyttämään Gonzálezia vallasta”. Hän sanoi vielä lisää, kun häneltä kysyttiin haastattelussa, painostiko lehdistön osa oikeuslaitosta noina vuosina: ”Epäilemättä. Tiedotusvälineet reagoivat harkinnan tai vaistonvaraisuuden perusteella lietsomalla tiettyjä tilanteita. Tämä koski konflikteja ja oikeuslaitoksen roolia. Kiihdyttämällä liekkejä tällä alalla edistettiin eroosiota (...). Kritiikki oli nostettava äärimmäisyyksiin, jotka joskus vaikuttivat itse valtioon. Taloudellisen noususuhdanteen myötä ei olisi ollut ketään, joka olisi voinut heittää sitä ulos”.
Historia ei koskaan toista itseään, mutta joskus se rimmaa. Vuoden 2024 Espanja ei ole 1990-luvun tai 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen Espanja, mutta se on hyvin samanlainen. Nykyään kutsumme jännitteitä polarisaatioksi, mutta kyse on samasta asiasta. Tänään Moncloassa (hallituksessa) on vasemmistohallitus, aivan kuten silloin. Nykyään oppositio on nostanut kritiikin tason odottamattomiin rajoihin. Ja tänään poliittinen, oikeudellinen ja mediaoikeisto on palannut ”kaikki on sallittua” tai ”tarkoitus pyhittää keinot” -periaatteen tielle, jota se on vuosia myöhemmin jopa julkisesti versioinut.
Tuskin on eroja Ansónin ”Gonzálezin lopettamiseksi valtion vakaus oli uhattuna”, Montoron ”antakaa Espanjan kaatua, me nostamme sen ylös”, Aznarin ”kuka tahansa voi tehdä sen, tehkää se” ja Telladon ”velvollisuutenamme on syrjäyttää Sánchez mahdollisimman pian, ja teemme sen kaikin käytettävissämme olevin keinoin, myös oikeudellisin keinoin” välillä. Kaikki polut yhtyvät samaan häirinnän ja tuhoamisen strategiaan, jonka tavoitteena on luoda Pedro Sánchezin ympärille rakenteellisen korruption puitteet.
