Tasavaltalaissotilaista ”tommeiksi”: toisessa maailmansodassa brittiasepuvussa taistelleiden espanjalaisten suuri seikkailu.
Sadat sisällissodan hävinneen puolen entiset sotilaat taistelivat natseja vastaan Britannian armeijassa. Uudessa kirjassa kerrotaan heidän tarinansa.
Toisen maailmansodan aikana 26.-27. maaliskuuta 1945 välisenä yönä osana operaatio Tombolaa (joka on jo nimi kommandotoiminnalle) joukko brittiläisiä erikoisjoukkojen laskuvarjosotilaita hyökkäsi yhdessä italialaisten partisaanien kanssa saksalaisen 51. vuoristojoukon päämajaan, joka sijaitsi kahdessa huvilassa (Villa Rossi ja Villa Calvi) Albineassa Modenan lähellä Goottilinjan pohjoispuolella. Mukana oli skotlantilainen pillipiipari, joka soitti Highland Laddiea - kuvittelemme, että yllätystekijä oli menetetty - korostaakseen, että kyseessä olivat brittijoukot, ja välttääkseen natsien kostotoimet paikalliselle väestölle. Tuossa seikkailuromaanin tai elokuvien, kuten Twelve from the Gallows tai Inglourious Basterds, arvoisessa toiminnassa eräs SAS:n (Special Air Service, David Stirlingin Libyan aavikolla perustama legendaarinen yksikkö) sotilas erottui urheudellaan ja hurjuudellaan. Hän tunkeutui Villa Rossin sisään kuin ukkonen, tappoi kuusi saksalaisupseeria yläkerroksiin johtavassa kierreportaassa ja, kun yksi operaation komentajista, hänen kapteeninsa, haavoittui, kantoi hänet turvaan vihollisen voimakkaan tulituksen keskellä.
Kahden päivän ajan miehemme ja toinen laskuvarjojääkäri kantoivat upseeriaan tikkailla, jotka toimivat tilapäispaareina, kun vihaiset saksalaispartiot, jotka halusivat kostaa, haravoivat aluetta. Sotilaalle myönnettiin Britannian armeijan sotilasmitali, ja kunniamaininnassa todetaan, että hän ”osoitti huomattavaa rohkeutta hyökkäyksen aikana ja sen jälkeen”. Lisäksi ”hänen älykkyytensä ja oma-aloitteisuutensa vieraassa maassa 30 mailia vihollislinjojen takana heijastivat korkeimman kiitoksen arvoista omistautumista velvollisuuksille ja johtivat arvokkaan brittiläisen upseerin hengen säilyttämiseen”. Tämän esimerkillisen sotilaan nimi oli Rafael Ramos Masens, ja hän oli katalaani.
Entinen tasavaltalaistaistelija Ramos Masens syntyi Barcelonassa vuonna 1919. Taisteltuaan Ebron taistelussa, jouduttuaan vangiksi, paettuaan, värväytyessään Ranskan muukalaislegioonaan ja jouduttuaan pakkotyöhön Marokossa, kun Ranskan häviön jälkeen allekirjoitettiin aselepo vuonna 1940, hän värväytyi uudelleen, tällä kertaa Britannian armeijaan SAS:n palvelukseen liittoutuneiden Pohjois-Afrikan maihinnousun jälkeen.
Kaksi muuta espanjalaista osallistui myös rohkeaan operaatio Tombolaan: Sestaosta kotoisin oleva baski Justo Balerdi ja andalusialainen Francisco Geronimo, jotka molemmat olivat myös SAS:n jäseniä ja joilla oli samanlainen tausta kuin Ramosilla. Balerdi kuoli 21. huhtikuuta tapahtuneessa hyökkäyksessä päähän osuneeseen laukaukseen, ja hänet haudattiin R. Brucen nimellä, joka on peräisin Braveheart-elokuvassa esiintyneen Skotlannin kuninkaan Robert the Brucen mukaan, ja jonka hän valitsi tavalliseen tapaansa nimeksi välttääkseen sen, että hänet lähetettäisiin takaisin Espanjaan, jos hänet otettaisiin vangiksi.
Näiden kolmen taistelijan sota-aikaiset seikkailut ovat vain osa monista jännittävistä tarinoista, joita espanjalaiset brittiunivormussa toisessa maailmansodassa kertovat Séan F. Scullion, Britannian armeijan aktiivinen everstiluutnantti, kertoo hyvin dokumentoidussa kirjassaan Churchill's Spaniards (Helion & Company, 2024, ei vielä julkaistu Espanjassa). Scullion (Lontoo, 55), joka on kahdeksan vuotta tutkinut espanjalaisten sotilaiden läsnäoloa Britannian armeijassa toisen maailmansodan aikana, esitteli kirjaansa torstaina Espanjan Lontoon suurlähetystössä Antony Beevorin kaltaisten sotahistorioitsijaystävien seurassa.
Séan Scullion on tarkasti tunnistanut virallisten rekisterinumeroiden avulla 1 072 espanjalaista (hänen mukaansa heitä oli epäilemättä enemmän), jotka palvelivat Britannian armeijassa. He olivat mukana kaikilla sotatoimialueilla Euroopassa ja muualla, kuten Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä - Tobrukissa, Kreetalla, Salernossa, Normandiassa, Arnhemissa, Ardenneilla... - ja useammassa kuin yhdessä tapauksessa eliittijoukoissa, kuten kommandopataljoonissa, SAS:ssa (kymmenkunta) tai erikoisoperaatioiden osastossa (SOE), joka on kuuluisa sabotaasista ja salaisista toimista vastaava organisaatio. Jotkut SAS:n D-laivueessa kokivat yhteisiä seikkailuja Long Range Desert Grupin (LRDG) eli hiekkapartioiden kanssa.
Vaikka britit aluksi suhtautuivat ennakkoluuloisesti ”ulkomaalaisiin” armeijassaan, pelkäsivät viidettä kolonnaa (jopa entisiä brittiläisiä prikaatinkomentajia rajoitettiin) ja heillä oli joitakin koomisia kieliongelmia, espanjalaisia arvostettiin suuresti, ja Scullion toteaa, että heidän palveluksensa on täynnä ”rohkeutta”. Brittiupseerit tunnustivat pian, että heidän riveissään olevat espanjalaiset, joista useimmat olivat kokeneita tasavaltalaisia entisiä taistelijoita, jotka olivat taistelleet sisällissodassa ja sen jälkeen muukalaislegioonassa (eli taistelleet kolmen lipun alla), olivat yhtä hyviä kuin parhaat brittisotilaat, ja he paloivat halusta taistella italialaisia ja saksalaisia vastaan. Heidän komentajansa huomauttivat, että he olivat erityisen erinomaisia kommandotehtävissä. ”He eivät yleensä olleet hyviä ampujia”, Scullion toteaa, ‘mutta he rakastivat kylmän teräksen tuntua käsissään - veitsien ja pistimien’. Heidän uskottiin olevan taitavia hävittämään vihollisen vartijoita. Kliseestä espanjalaisten kurittomuudesta hän sanoo, että britit eivät nähneet heitä sellaisena. Ja vaikka Välimeren alueen yksilöllisyydestä ja impulsiivisuudesta johtuvia kuumakalleja esiintyi, kollektiivista kurittomuutta ei koskaan esiintynyt.
Ainoassa kokonaan espanjalaisessa yksikössä (jota tosin komensivat brittiupseerit), Apupioneeriarmeijakunnan (AMPC) 1. espanjalaiskomppaniassa, varmistettiin, että korpraalit ja kersantit olivat sotilaiden maanmiehiä. Scullion on tietoinen siitä, että Britannian armeijassa oli ainakin neljä espanjalaista, joilla oli upseerin arvo. Oli tietenkin monia espanjalaisia, jotka olivat olleet upseereina tasavaltalaisarmeijassa ja palvelivat brittiarmeijassa tavallisina sotilaina. Siitä kiisteltiin, olisivatko nämä sotilaat voineet palvella paremmin alkuperäisessä sotilasarvossaan.
Scullion osoittaa, että espanjalaisia värväytyi Britannian armeijaan kahdessa suuressa aallossa. Ensimmäinen oli vuonna 1940, Ranskan kukistumisen jälkeen, jolloin muodostettiin espanjalainen komppania, johon kuului monia, jotka olivat taistelleet Ranskan armeijassa Narvikissa ja Dunkerquessa, mutta myös Yhdistyneessä kuningaskunnassa asuvia espanjalaisia ja espanjalaisia, jotka olivat paenneet suoraan Espanjasta, jotkut uivat Gibraltarille, kuten Francesc Dalmau. Espanjalainen komppania majoittui Britanniassa, kunnes se lähetettiin Normandiaan vuonna 1944. Heidän hihassaan oli S-kirjain, ja heidän tunnuslauseensa oli ”1940 voittoon”. Useat komppanian jäsenet värvättiin SOE:hen suorittamaan salaisia operaatioita Espanjassa, ja he olivat yhteydessä Ian Flemingin ja Kim Philbyn kaltaisiin henkilöihin.
Scullion sisältää SOE:n arvion espanjalaisista värvätyistä, kuten kersantti Manuel Espallargasista, Fernando Casabayosta ja Luis Álvarezista, jota kuvataan ajattelemattomasti seuraavasti: ”Ei aloitteellinen eikä vaikuta kovin rohkealta. Ei suositella”. Koska Casabayon sanotaan olevan ”älykäs mies ja nopea ajattelija” ja hänelle annetaan korkea arvosana, SOE:hen ei tietenkään voi luottaa liikaa: Casabayo oli petturi ja myi salaisuuksia Francon hallinnolle Espanjan Lontoon suurlähetystön kautta. SOE:hen kuului myös Valdepeñasista kotoisin oleva Esteban Molina, joka laskuvarjolla pudotettiin Ranskaan valmistelemaan vastarintaliikkeen toimintaa D-Dayn aikana ja jonka poika on Hollywood-näyttelijä Alfred Molina.
Toinen suuri värväysaalto tapahtui vuoden 1942 lopulla Pohjois-Afrikan vapauttamisoperaation ”Soihtu” (Torch) seurauksena, jolloin Tunisiassa tai Marokossa internointileireillä olleet espanjalaiset pääsivät värväytymään. Monet espanjalaiset liittyivät Britannian armeijaan lähdettyään Ranskan armeijasta - johon he olivat liittyneet sisällissodan jälkeisillä pakolaisleireillä - kun se oli lyöty ja Vichy-Ranska perustettiin, jossa heillä ei ollut juuri suuria tulevaisuudennäkymiä.
Merkittävä episodi on 300 espanjalaista legioonalaista, jotka kapinoivat Avonmouthissa Bristolin lähellä, koska he kieltäytyivät palaamasta petanistiseen Ranskaan ja jotka sen jälkeen, kun heidän ranskalaiset komentajansa ehdottivat, että yksi kolmesta ammutaan ”pour encourager les autres”, (toisten kannustamiseksi) jäivät Britanniaan ja liittyivät joukoittain brittiarmeijaan. Jotkut olivat haluttomia taistelemaan de Gaullen Vapaan Ranskan riveissä, koska heillä oli huonoja kokemuksia ranskalaisista: he kokivat, että britit kohtelivat heitä paremmin.
Toisen maailmansodan päättyessä monet brittiarmeijan espanjalaisista olivat taistelleet fasismia vastaan kymmenen vuotta, ja Scullion korostaa, että huolimatta siitä paradoksaalisesta tilanteesta, että he olivat nyt voittajien puolella, heidän oli nieltävä katkera pilleri, koska he näkivät Francon diktatuurin selviävän. ”He olivat hyvin pettyneitä siihen, etteivät he aikanaan lähteneet Francon perään. Hänen tarinansa, hän toteaa, on myös tarina Espanjan tasavaltalaisten maanpaosta ja sen tragediasta. Itse asiassa Scullion jatkaa tätä tarinaa kertomalla niiden elämästä, jotka jäivät sodan jälkeen Britanniaan ja joista jotkut järjestäytyivät (The Spanish Ex Sevicemen's Association) ja jatkoivat hyvin aktiivista protestointia Francon hallintoa vastaan.
”Uusien arkistojen avautuminen on antanut minulle mahdollisuuden mennä pidemmälle kuin mitä tiedettiin”, selittää Scullion, joka on erittäin urheilullisen kiitollinen kaikesta aiemmasta työstä, myös Joaquín Mañes Postigon työstä (Espanjalaiset Britannian armeijassa toisessa maailmansodassa, Magase, 2022). ”On yllättävää huomata, että espanjalaisia brittiarmeijassa oli kaikkialla”, hän huomauttaa. Tutkija katsoo, että olisi tehtävä selväksi, että liittoutuneiden puolella länsirintamalla palvelleita espanjalaisia - toinen tarina on puna-armeijassa palvelleiden tarina - oli paljon enemmän kuin suositun La Nueven (Leclercin vapaiden ranskalaisten 2. panssaridivisioonan yhdeksäs komppania, joka tunkeutui ensimmäisenä Pariisiin ja josta ”on puhuttu niin paljon”) espanjalaisia.
Scullion kannattaa näiden muiden espanjalaisten muiston palauttamista brittiläisessä univormussa. Toisin kuin Arasa, hän ei ole voinut haastatella veteraaneja, ”koska he eivät ole enää elossa”, mutta hän on puhunut heidän perheidensä kanssa, joiden tukea hän kiittää kirjassaan. ”Meillä on velvollisuus kertoa näiden sotilaiden tarina ja säilyttää heidän muistonsa”, hän sanoo ja toteaa, että tämä tarina ‘on olennainen osa brittiarmeijan historiaa’.
Hän muistuttaa, että monet espanjalaisista sotilaista olivat ”huippuluokan sotilaita”, jotka sisällissodan kokemustensa lisäksi olivat myöhemmin palvelleet muukalaislegioonassa. ”He tekivät uskomattoman urheita tekoja”, hän huomauttaa. Hän mainitsee kolme esimerkkiä tapauksista, joissa espanjalaiset sotilaat saivat mitalin rohkeudesta. Josep Vilanova Volturno-joen ylityksessä: hän ylitti joen ensimmäisenä uiden, tappoi konekiväärillään kolme saksalaista rannalla ja pelasti partion väijytyksestä. Alfonso Cánovas García Foixin vapauttamisessa SOE:n ja paikallisten maquisardien kanssa: saatuaan luodin jalkaansa hän jatkoi taistelua erittäin urheasti ja onnistui karkottamaan useita saksalaisia konekiväärejä kaupungin sisäänkäynnin sillalta. Ja alussa mainittu Rafael Ramosin episodi.
Kirjoittaja on jopa jäljittänyt kahden espanjalaisen, José Redondon ja Manuel Sureran, osallistumisen Rommelin tappamiseen tähtäävään kommandotoimintaan (operaatio Flipper), vaikka he eivät kuuluneetkaan siihen epäonniseen ryhmään, joka hyökkäsi aavikkoketun (Rommel) päämajaan.
Erillisen luvun ansaitsee espanjalaisten kuuluisa esiintyminen brittiunivormussa (ja tam o'shanter-lakissa) Kreetalla, jonne he saapuivat Layforce-joukkojen, Bob Laycockin kommandojoukkojen, jäseninä, ja heistä tuli ”jälkijoukkojen jälkijoukot”, jotka muodostettiin iskujoukoksi suojaamaan saaren epätoivoista evakuointia saksalaisten ilmavoimien hyökkäyksen jälkeen. Puolet espanjalaisista vangittiin (esiintyen Gibraltarilla syntyneinä), useat tapettiin, ja Francisco Geronimo Malagasta, syntyperäinen taistelija, joka oli ollut muukalaislegioonassa, vietti 11 kuukautta pakomatkalla piileskellen vuoristossa nimellä Kosta Spirachi, kunnes hän pakeni meritse Egyptiin SOE:n operaation yhteydessä. Sen jälkeen hän oli SAS:ssa Italiassa ja hautasi ystävänsä Balerdin. Tapasiko Paddy Leigh Fermor espanjalaisen Kreetalla? ”En usko, sillä kun hän toteutti operaationsa kenraali Kreipen vangitsemiseksi, espanjalaiset olivat jo lähteneet, ehkä hän tapasi jonkun SAS:n jäsenen Kairossa tai Aleksandriassa.
Tietenkin oli myös mustia lampaita, ja Scullion selittää kirjassaan tarinoita joistakin autiomaista, murhaajista (yksityinen Lopez ammuttiin ranskalaisen upseerin tappamisesta taistelussa kanttiinissa) ja pettureista. Pahis par excellence olisi tietysti Casabayo. "Mutta se oli normaalia missä tahansa osastossa, siinä suhteessa espanjalaiset eivät olleet huonompia kuin muu Britannian armeija."
Scullion ei puhu kirjassaan espanjalaisista RAF: ssa tai Britannian laivastossa, rajoittuen armeijaan, mutta hän muistuttaa, että viranomaiset eivät sallineet sadan entisen republikaanilentäjän värväytyä ilmavoimiin, jotka pyysivät sitä (hänen kirjassaan oleva kuva näyttää Chatosin (Polikarpov I-15) ässä Antonio Sandovalin espanjalaisen komppanian jäsenten kanssa) vaikka jotkut mekaniikkojen sallittiin. Myös kauppalaivastoon lisättiin ja espanjalaisten seikkailuja vaarallisissa arktisissa saattueissa Neuvostoliittoon.
Séan Scullion, joka asui nuorena miehenä Espanjassa, on everstiluutnantti Royal Engineersissä (RE), yksikössä, joka liittyy läheisesti Royal Pioneer Corpsiin (RPC), johon kaikki espanjalaiset kuuluivat kerralla tai toisella, ja on palvellut taistelutehtävissä Balkanilla, Irakissa, Afganistanissa ja Afrikassa 35 vuoden ajan. Hän asuu ja työskentelee tällä hetkellä Alankomaissa ja palvelee Natossa. "Sotilaallinen kokemus on ollut minulle erittäin hyödyllistä ymmärtääkseni, millaista espanjalaisten palvelus oli; Kuten he, jotka taistelivat Pohjois-Norjasta Saharaan, Syyriaan, Eritreaan, Sudaniin ja jopa Intiaan, olen ollut kaukaisissa, oudoissa ja vaarallisissa paikoissa. Urasotilas ja operaatioiden johtaminen antaa sinulle mahdollisuuden ymmärtää erityisesti näiden uskomattomien ihmisten seikkailua. Scullion, joka tukee ajatusta muistomerkin omistamisesta espanjalaisille sotilaille, korostaa, että he olivat erittäin ylpeitä palveluksestaan Britannian armeijassa, "ja heidän brittiläiset upseerinsa olivat erittäin ylpeitä heistä".
Hän korostaa, että Britannian armeija on aina ollut hyvin osallistava. "Itse asiassa väitän, että tämä kirja ei koske vain espanjalaisia taistelijoita, vaan osaa Britannian armeijan perinteistä, historiasta ja kulttuurista."
https://elpais.com/cultura/2024-09-14/de-soldados-republicanos-a-tommies-la-gran-aventura-de-los-espanoles-que-lucharon-en-la-ii-guerra-mundial-con-uniforme-britanico.html
