Partido Popular ei saa mitenkään talousennusteitaan oikein ...
Työllisyys ja bruttokansantuote ilahduttavat taloutta edelleen, kun taas Feijóo väittää, että ”me köyhdymme”. Hyvät uutiset eivät silti peittele asioita, joissa hallitus on miinuksella: asuminen ja köyhyyden torjunta.
Vuonna 2022 Partido Popular teki selväksi, mitä tapahtuisi, jos vähimmäispalkkaa nostettaisiin. ”Hallitus onnistuisi vain tuhoamaan tuotantorakenteen, hidastamaan työpaikkojen luomista ja vähentämään vaurautta”, sanottiin sisäisessä perustelussa, joka jaettiin sen johtajille, jotta he voisivat käyttää sitä julkisissa lausunnoissaan. Viimeisimmän korotuksen seuraus oli ennalta arvattava. Vähemmän palkkaamista, enemmän irtisanomisia: ”Monet yritykset maksavat sen vähemmän työntekijöille, koska ne palkkaavat vähemmän ihmisiä tai joutuvat jopa irtisanomaan muita”.
PP ei ole ollut kovin tarkka talousennusteissaan viime vuosikymmenen aikana, mutta työllisyyden osalta voidaan sanoa, että se on ollut niin kaukana tosiasioista, että se näyttää puhuvan toisesta maasta.
Tammikuussa 2024 PP piti kiinni samasta ajatuksesta huolimatta siitä, että nämä ennusteet eivät olleet toteutuneet. Minimipalkan uuden korotuksen edessä se vaati, että sillä olisi katastrofaalisia vaikutuksia työllisyyteen. ”Se vastaa tiedotusvälineiden kiireisiin, jotka aiheuttavat epävakautta erityisesti pienyrityksissä”, sanoi PP:n taloussihteerin sijainen Juan Bravo.
Kuusi kuukautta myöhemmin EPA:n tiedoissa ei ole havaittu tätä ”epävakautta”, vaan päinvastoin. Vuoden toinen neljännes tarjoaa useita epäilemättä myönteisiä tietoja. Aktiiviväestön määrä on 21 684 700 henkeä, mikä on 434 000 henkeä enemmän kuin ensimmäisellä neljänneksellä. Työttömyysaste on laskenut 11,2 prosenttiin, mikä on alhaisin luku sitten vuoden 2008. Kymmenessä kunnassa työttömyysprosentti on alle 10 prosenttia.
Talousministeri nauhoitti perjantaina videon levittääkseen sitä sosiaalisissa verkostoissa: ”Työllisyys on edelleen Espanjan talouden tärkein moottori. Työssäkäyviä on enemmän kuin koskaan”. Carlos Cuerpon on parasta nauttia siitä, sillä hänellä on vain vähän tilaisuuksia kommentoida lukuja parlamentissa.
PP pidättäytyy esittämästä hänelle kysymyksiä valvontaistunnoissa, aivan kuten se yrittää välttää saman kohtalon tällä vaalikaudella varapuheenjohtajan ja työvoimapäällikön Yolanda Díazin kanssa. Talouspolitiikasta ainoat kysymykset osoitetaan María Jesús Monterolle, ja ne koskevat yleensä veroja ja alueellista rahoitusta.
Yolanda Díaz ylpeili perjantaina työreformin vaikutuksista: ”Olemme vähentäneet määräaikaisia sopimuksia lähes kolmella miljoonalla. Se, mikä oli kirous, tilapäistyö Espanjassa, antaa meille nyt työreformin ansiosta mahdollisuuden sanoa, että olemme eurooppalaisia. Määräaikaisten työntekijöiden osuus on 12,9 prosenttia”. Espanjassa ei ole koskaan aiemmin ollut näin paljon työntekijöitä, joilla on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus.
Yksi epäsuora tosiasia riittää osoittamaan, missä määrin tämä hyödyttää hallitusta. Perjantaiaamuna PP ei kommentoinut EPA:ta Twitter-tilillään. Juan Bravo omisti twiitin vaatiakseen ”epäjatkuvien vakituisten työntekijöiden ennätystä”, asiaa, jota hänen puolueensa on melkein lakannut vaatimasta. Hän ei enää uskalla puhua ”työttömyyslukujen keksimisestä”, koska hänen aluejohtajansa juhlivat riemuiten näitä samoja työpaikkojen luomista koskevia lukuja alueillaan, jotka PP:n logiikan mukaan pitäisi myös keksiä.
Todellisuudessa vakituisten työsopimusten määrän kasvu ei selitä läheskään vakituisten työsopimusten määrän kasvua. Työpaikkojen luominen ei myöskään johdu pelkästään julkisesta työllisyydestä.
PP ja ”paleoliberaalit” taloustieteilijät puhuvat mielellään siitä, että Espanja elää ”finanssipoliittista helvettiä”, jota jatkuvat veronkorotukset vaivaavat. Muutama kuukausi sitten OECD kiisti tämän oletuksen ja totesi, että palkkojen verorasitus, joka muodostuu henkilökohtaisen tuloveron ja sosiaaliturvamaksujen summasta, on keskimäärin 40,2 prosenttia, mikä on selvästi vähemmän kuin Saksassa, Ranskassa tai Italiassa.
Kaikki tämä ei estä Alberto Núñez Feijóoa elämästä kuplassaan. Koskaan PP:n johtaja ei ole puhunut taloudesta niin vähän kuin hänen tapauksessaan. Vaalikampanjoissa on vaikea välttää sitä. Mies, joka kesällä 2022 ilmoitti, että olemme menossa kohti ”hyvin syvää talouskriisiä”, joutui vähentämään aiheeseen liittyvät puheenvuoronsa minimiin vuotta myöhemmin pidetyssä parlamenttivaalikampanjassa.
Siitä huolimatta hän ei voi välttää ajoittain antamasta ilmoituksia, joiden lähteet ovat vain hänen päässään. Toukokuussa hän sanoi Barcelonassa, että Espanja on ”murskaavassa taloudellisessa keskinkertaisuudessa”. ”Köyhdymme”, hän sanoi hiljattain oikeistolaisen youtubettajan haastattelussa.
Taloudellinen todellisuus ajaa jotkut ajattelemaan, että hallituksen pitäisi tehdä siitä kannattavampaa riippumatta siitä, mitä oppositio tekee. Kuka sanoo, ettei se ole tehnyt niin? Toinen tapa tarkastella asiaa on ajatella, että on hyvin todennäköistä, että vasemmistopuolueet olisivat hävinneet vuoden 2023 vaalit, jos talous ei olisi parantunut. Lisäksi nämä asiat eivät ole ainoita, jotka ehdollistavat äänestyksen Espanjassa tai melkein missä tahansa muualla.
Kun otetaan huomioon makrotaloudelliset tiedot, Yhdysvaltain talous on nyt epäilemättä paremmassa kunnossa kuin se oli vuonna 2020, ja sen työllisyystiedot ovat erittäin hyviä. Tämä ei estänyt amerikkalaisia suhtautumasta Joe Bidenin hallintoon hyvin kielteisesti.
Sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa inflaatio on heikentänyt hallitusten uskottavuutta, mikä on toinen tosiasia, jonka ei pitäisi yllättää ketään. Kansalaiset uskovat aina, että poliitikkojen pitäisi tehdä asialle jotain, eli toimia, jotka toimivat.
Ennen kaikkea talous - eikä myöskään BKT:n kasvu - ei toimi tasapuolisesti kaikkien kansalaisten hyväksi. Jos 65,4 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoi heinäkuussa, että heidän henkilökohtainen taloudellinen tilanteensa oli CIS:n mukaan hyvä tai erittäin hyvä, toinen 22,8 prosenttia sanoi sen olevan huono tai erittäin huono. Jotkut selviytyvät hintojen noususta järjestelemällä menojaan uudelleen. Toiset ovat joutuneet valitsemaan: ruoka vai lämmitys.
Kyse ei ole vain makrotaloudesta. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF raportoi kesäkuussa, että vähimmäispalkan nostaminen on nostanut lähes miljoona työntekijää köyhyydestä Espanjassa viime vuosina. Tämä on toimenpide, jolla on todellista vaikutusta ihmisten elämään.
Hallituksella on muitakin keskeneräisiä asioita, ja joillakin niistä voi olla yhtä suuri vaikutus sen maineeseen kuin BKT:llä. Neljä vuotta sen hyväksymisen jälkeen vähimmäistoimeentulo tavoittaa vain 12 prosenttia köyhyysriskissä olevista ihmisistä ja puolet vakavimmista tapauksista eli äärimmäisessä köyhyydessä elävistä kotitalouksista. Espanja on edelleen maa, joka ei omista riittävästi julkisia varoja köyhyyden torjuntaan - yksikään hallitus ei ole koskaan tehnyt niin - eikä pysty varmistamaan, että nykyiset etuudet saavuttavat kaikki niitä tarvitsevat.
Kuinka moni näistä ihmisistä äänestää säännöllisesti? Valitettavasti ei kovin moni. Ne, jotka äänestävät, ovat kaupunkilaisia, joiden tulot olisivat mahdollistaneet asunnon ostamisen tai vuokraamisen vuosia sitten ja jotka on nyt syrjäytetty markkinoilta. Asuntoministerin lausunnoista ei käy ilmi, että hallitus olisi ryhtymässä rohkeisiin rakenteellisiin toimenpiteisiin, puhumattakaan noloihin vertauksiin vetoamisesta. Liian monta lupausta on jo annettu ja ihmiset odottavat päivää, jolloin joku niistä toteutuu.
Muut Euroopan vasemmistopuolueet tietävät, että on vaikutettava kaikilla rintamilla. Yhdistyneen kuningaskunnan työväenpuolue kampanjoi 1,5 miljoonan asunnon rakentamiseksi viidessä vuodessa. Ranskan Uusi kansanrintama lupasi rakentaa miljoona asuntoa. Luvut osoittavat tilanteen vakavuuden useissa Euroopan maissa, jotka ovat jo kauan sitten jättäneet markkinoiden hoidettavaksi ongelman.
Miksi aloitteiden puute, joka on yleensä rajoittunut asuntojen omistajille suunnattuihin verokannustimiin? Perjantaina julkaistussa CIS-tutkimuksessa on vastaus. Noin 76,1 prosenttia espanjalaisista asuu omistamassaan talossa (48,1 prosenttia on jo maksanut sen ja 28,3 prosenttia maksaa edelleen asuntolainaa). Vuokralla asuu 15,2 prosenttia.
Näyttää siltä, että asunnon omistajien maassa heidän etunsa ovat etusijalla. Hallituksen olisi alettava ajatella, että sen on saatava aikaan tuloksia, jotka ovat perustuslaillisen oikeuden mukaisia. Carlos Cuerpo on sanonut, että tämän ongelman ratkaisemiseksi ”ei ole olemassa hopealuotia”. On totta, että on ammuttava useammin kuin kerran, ja on parempi olla ampumatta itseään jalkaan.
https://www.eldiario.es/politica/no-hay-manera-pp-acierte-pronostico-economico_129_11551320.html
