Kääntäjä

21.7.2023

Vox ei seuraa keskusvaalilautakunnan kaikille asettamia samoja sääntöjä ja Espanjan lakia estämällä Prisan tiedotusvälineiden osallistumisen puolueen tilaisuuksiin

 Vox kieltää EL PAÍSin. Abascal on kampanjassaan ollut tottelematon keskusvaalilautakuntaa kohtaan estämällä Prisa ryhmän tiedotusvälineiden osallistumisen tilaisuuksiinsa. 

Vuodesta 2019 lähtien Vox on systemaattisesti evännyt akkreditoinnin Prisan tiedotusvälineiltä, sekä EL PAÍSilta että Cadena SERiltä, estääkseen uutisointia sen lehdistötilaisuuksista tai puoluetapahtumista sen pääkonttorissa tai vuokratuissa tiloissa väittäen, että ne ovat täynnä (usein näyttäen hyvin näkyviä ja suuria tyhjiä tiloja) tai vastaamatta pyyntöihin. Oikeus tiedonvälityksen vapauteen on turvattu perustuslain 20 artiklan 1 kohdassa ja myös kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 19 artiklan 2 kohdassa, jonka Espanja on allekirjoittanut ja jossa määrätään "vapaudesta etsiä, vastaanottaa ja levittää kaikenlaisia tietoja ja ajatuksia". Itse asiassa korkein oikeus hylkäsi jo maaliskuussa 2021 Voxin valituksen keskusvaalilautakunnan päätöksestä, jossa katsottiin lain vastaiseksi tämän kokoonpanon veto-oikeuden myöntäminen Prisan toimittajille. Tämä keskusjohtokunta ja paikalliset johtokunnat ovat "kehottaneet" Voxia noudattamaan vaalilainsäädäntöä ja kunnioittamaan tiedonsaantioikeutta, mutta Abascalin puolueen asenteessa ei ole tapahtunut muutosta, sillä se jatkaa edelleen tiedotuspimennossaan vaaliensa ja poliittisten tapahtumiensa osalta. Torstai-iltana sanomalehti ei ollut saanut vastausta pyyntöön akkreditoitua Voxin pääkonttorin vaali-illan raportointiin. Toivottavasti se saapuu.

https://elpais.com/opinion/2023-07-21/vox-veta-a-el-pais.html

Härkätaistelu uutisia

 Härkätaistelija Roca Rey keskeyttää oman Euroopan härkätaistelukautensa. Roca Rey palaa areenoille 2. päivä Marraskuuta Perussa.   https://...