Kongressi, joka selvisi vaaleista tänä sunnuntaina ja muodostetaan 17. elokuuta, on lähinnä poliittinen labyrintti. Kaksi oikeistopuoluetta ei yhdessä saavuta ehdotonta enemmistöä, ja mahdollisuus täydentää sitä muulla tuella voidaan sulkea kokonaan pois Voxin ja kansallismielisten ryhmien yhteensopimattomuuden vuoksi. Pedro Sánchezin hallitusta viimeiset neljä vuotta tukenut blokki ei myöskään saavuta 176 paikkaa. Jotta sosialistit ja Sumar voisivat muodostaa uudelleen koalitiohallituksen, he tarvitsisivat jonkinlaisen yhteisymmärryksen Juntsin, Carles Puigdemontin puolueen kanssa, joka viime vaalikaudella oli ERC:stä poiketen rintamavastuussa hallitusta vastaan.
Parlamentin enemmistöjen muodostaminen on ollut arvoitus sen jälkeen, kun kaksipuoluejärjestelmä romahti vuonna 2015. Kahdeksan vuotta myöhemmin, vaikka äänten keskittyminen kahteen päävoimaan on elpynyt - niiden yhteenlaskettu osuus on lähes 15 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vaaleissa -, labyrintti kongressissa on muuttunut entistä monimutkaisemmaksi, ja on hyvin vaikea arvata, mikä voisi olla ulospääsy. Nykyisellä vallanjaolla vasemmistolla olisi paremmat mahdollisuudet päästä hallitukseen. Oikeiston se näyttää mahdottomalta, niin kauan kuin kaavaan kuuluu myös Vox. Ainoa mahdollisuus olisi, että kiertääkseen umpikujan ja estääkseen uusien vaalien toistumisen kuten vuosina 2016 ja 2019, PSOE suostuisi jonkinlaiseen valtiosopimukseen, jotta PP voisi vahvistaa asemaansa eniten ääniä saaneena voimana. Seuraavassa analysoidaan joitakin vaihtoehtoja, joiden todennäköisyys vaihtelee.
Mitä vasemmisto tarvitsee pitääkseen hallituksen. Katalonian itsenäisyysliike on kärsinyt vakavaa vahinkoa vaaleissa. Neljä vuotta sitten ERC:n, Juntsin ja CUP:n muodostama 23 parlamentin jäsenen edustus on supistunut jyrkästi 14:ään. ERC menettää kuusi, CUP, jolla oli kaksi paikkaa, katoaa, ja Junts menestyy parhaiten, mutta menettää silti yhden kahdeksasta kongressissa saamastaan paikasta. Tästä merkittävästä takaiskusta huolimatta itsenäisyysliike on jälleen kerran liittoutumispolitiikan keskiössä. Ja tällä kertaa kyse ei ole vain ERC:stä, vaan myös Puigdemontin puolueesta, joka on paljon monimutkaisempi hypoteettinen kumppani.
Koalitiohallitusta viimeisten neljän vuoden aikana tukeneilla puolueilla on epäjatkuvasti ja ajankohdasta riippuen yhteensä 172 paikkaa: PSOE (122), Sumar (31), ERC (7), EH Bildu (6), PNV (5) ja BNG (1). Sijoittautumiseen tarvitaan absoluuttinen enemmistö (176) ensimmäisessä äänestyksessä tai yksinkertainen enemmistö (enemmän kyllä- kuin ei-ääniä) toisessa äänestyksessä. Sánchez saavutti sen neljä vuotta sitten toisen kaavan kautta, vain kahden äänen erolla ja ERC:n ja EH Bildun pidättäytymisen ansiosta. Tällä kertaa hän vaatisi näiden kahden kokoonpanon äänestävän puolesta, mikä ei vaikuta kaukaa haetulta, kun otetaan huomioon, miten lainsäätäjä on kehittynyt, ja ainakin Juntsin pidättäytyminen äänestämästä. Jälkimmäinen on varmasti ongelmallinen.
Viimeisten neljän vuoden aikana Junts on vastustanut Sánchezin hallitusta yhtä vakaasti ja voimakkaasti kuin kansalliset oikeistopuolueet. Junts on äänestänyt vastaan lähes kaikissa asiaankuuluvissa asioissa, myös kaikissa valtion talousarvioissa. Jos sopimukset ERC:n ja EH Bildun kanssa ovat jo maksaneet Sánchezille sen, mitä ne ovat hänelle maksaneet, mahdollinen yhteisymmärrys Belgiassa karkuteillä olevan Generalitatin entisen presidentin puolueen kanssa nostattaisi jälleen kerran oikeiston ukkosen pystyyn. Míriam Nogueras, joka toimi Juntsin tiedottajana kongressissa viime vaalikaudella, sanoi tulosten selvittyä: "Emme tee Sánchezista presidenttiä vastineeksi tyhjästä".
Mahdotonta oikeistolle. PP:llä ja Voxilla on 169 paikkaa, ja heillä on vain yksi paikka, jonka he voisivat varmasti saada, Unión del Pueblo Navarron paikka. Hypoteesina voitaisiin harkita myös Coalición Canarian ainoan paikan lisäämistä, sillä se hallitsee saaristoa yhdessä PP:n kanssa, vaikka se on aina osoittanut vastustavansa sopimuksia äärioikeiston kanssa. Ilman PNV:n tukea - mikä on tällä hetkellä epätodennäköistä - tämä voimayhdistelmä ei kuitenkaan riittäisi Alberto Núñez Feijóon voittoon.
Baski nationalistit eivät ole koskaan sulkeneet pois sopimuksia PP:n kanssa, kuten he ovat tehneet kautta historian. Mutta he ovat myös ilmoittaneet aktiivisesti ja passiivisesti, etteivät he koskaan suostuisi mihinkään sellaiseen kaavaan, joka perustuu äärioikeiston tukeen. Lisäksi PNV:n pidättäytyminen äänestämästä ei riittäisi, vaan sen olisi annettava puoltavia ääniä, jotta tällainen hypoteesi menestyisi. Baskimaan pääministerin Iñigo Urkullun puolueen Baskimaassa EH Bildu -puolueen kanssa ensi vuoden aluevaaleja silmällä pitäen käymä kiivas kamppailu vahvistaa vaikutelmaa siitä, että PNV:n kieltäytyminen osallistumasta mihinkään, missä Vox on mukana, on lopullinen. PSOE oli tämän sunnuntain johtava puolue Baskimaassa, kun taas Urkullun puolue onnistui säilyttämään kansallismielisen ensisijaisuutensa kovassa taistelussa kansallismielisen vasemmiston kanssa. PNV voitti vain muutamalla pisteen kymmenyksellä, mutta menetti yhden paikan ja veti viisi paikkaa tasapisteisiin EH Bildun kanssa, joka lisäsi myös toisen kansanedustajan Navarraan.
Sopimus PSOE:n kanssa. Feijóo oli julistanut sitä aktiivisesti ja passiivisesti vaalikampanjan aikana, ja hän toisti sen kaikessa tarmokkuudessaan puheessaan vaali-iltana puolueen kansallisen päämajan parvekkeella: hän kehotti PSOE:tä raivaamaan tietä hallitukselle vahvistamalla asemansa johtavana voimana. Tällainenkin mahdollisuus näyttää ainakin tällä hetkellä kaukaiselta. Sánchez on myös toistuvasti kiistänyt tämän kampanjan aikana uskoen, että PP pyysi häneltä tukea tyhjää vastaan hankkeelle, jonka nimenomaisena tavoitteena on "Sanchismin kumoaminen". Toisaalta PP on jo nyt jättänyt kunnioittamatta ensimmäisen voiman, tässä tapauksessa sosialistien, ensisijaisuutta Extremadurassa ja tärkeissä kaupungeissa, kuten Valladolidissa ja Elchessä. Jos pattitilanne jatkuu ja mahdollisuus uusintavaaleihin alkaa hahmottua, voi tietysti syntyä jokin tällä hetkellä odottamaton käänne.
