Kahden Francon diktatuurin tuomarin tuomiot, jotka vainosivat homoseksuaalisuutta "hyökkäyksenä Pyhää Henkeä vastaan". Luis Vivas Marzal ja Antonio Sabater Tomás aloittivat tuomioistuimissa homoseksuaaleja vastaan "ristiretken", joka kesti yli diktatuurin päättymisen.
Korkein oikeus katsoi 15. lokakuuta 1951, että homoseksuaalisuus on "sosiaalisesti vastenmielinen pahe, seksuaalisesti poikkeava, psykologisesti kieroutunut ja hormonitoimintaa häiritsevä". Tuomion langetti tuomari Federico Castejón y Martínez de Arizala, ja se on malliesimerkki homoseksuaalien vainosta ja sorrosta Francisco Francon diktatuurin aikana ja sen jälkeen. Homoseksuaalisuutta pidettiin Francon moraalissa "luonnottomana ja häiritsevänä paheena" ennen vuotta 1954, jolloin vuonna 1933 annettua kulkureita ja huijareita koskevaa lakia muutettiin. Saman vuoden uudistuksen myötä pykäliä 2 ja 6 muutettiin, ja niihin lisättiin homoseksuaalisuuden vaarallinen tila, ja homoseksuaali määriteltiin synnintekijäksi, joka on korjattava, tai sairaaksi, joka on parannettava.
