Kääntäjä

18.2.2023

Vox on siirtänyt 4,9 miljoonaa euroa Disenso säätiölle jonka presidentti Voxin presidentti Santiago Abascal on ja josta ei ilmoitettu jäsenille kahden vuoden ajan

Vox on siirtänyt 4,9 miljoonaa euroa Disenso säätiölle jonka presidentti Voxin presidentti Santiago Abascal on ja josta ei ilmoitettu jäsenille kahden vuoden ajan.

Viime vuoden helmikuussa Vox lahjoitti kaksi miljoonaa euroa Disenso-säätiölleen, josta se on tehnyt tehokkaan alustan Latinalaisen Amerikan markkinoille tulolleen, kertovat toimintaa tuntevat lähteet. Lähes kaksi kuukautta tämän varojen siirron jälkeen, 1. huhtikuuta, Santiago Abascalin johtama puolue piti vuosikokouksensa, jossa rahastonhoitaja Pablo Sáez ei sanonut sanaakaan tästä anteliaasta lahjoituksesta, joka edusti lähes 20 prosenttia rahaston rahoista: 10,2 miljoonaa. Lahjoitus ei myöskään näkynyt vuoden 2021 tilinpäätöksessä, jonka jäsenjärjestöt hyväksyivät verkkoäänestyksessä. Siihen viitattiin vain ohimennen talousraportin viimeisessä kappaleessa, jossa mainittiin vuoden 2022 tavoitteista "periaatteiden ja arvojen edistämiseen tarkoitettujen menojen vahvistaminen Disenso-säätiön kautta".

https://elpais.com/espana/2023-02-18/vox-trasvaso-dos-millones-de-euros-a-la-fundacion-que-preside-abascal-sin-informar-a-sus-afiliados.html

Mallorcalla on satanut voimakkaasti rakeita

 Mallorcalla on satanut voimakkaasti rakeita.  https://www.diariodemallorca.es/part-forana/2025/09/29/nuevo-golpe-campo-sa-pobla-122093852.h...