Oikeiston vaihtoehtoiset tosiasiat koko vuoden vaalikampanjan ajaksi.
Puolustettuaan lähes neljä vuotta Sánchezia laittomana presidenttinä PP ja Madridin konservatiivinen lehdistö aikovat luoda rinnakkaisen todellisuuden, josta keskustellaan seuraavien kahdentoista kuukauden aikana ja joka ratkaisee kunnallisen, alueellisen ja kansallisen vallan.
Espanjassa on menossa yhtäjaksoinen kampanjavuosi: vuoden ensimmäisellä puoliskolla järjestetään kunnallis- ja aluevaalit ja heti kun vaaliuurnat on avattu ja äänet laskettu, vuoden toisella puoliskolla on parlamenttivaalit. Ei mitään uutta Partido Popularille, joka on ollut vaalitilassa vuodesta 2019 lähtien kärsittyään kaksi peräkkäistä tappiota, jopa niin paljon, että se vaihtoi ehdokkaansa tämän vaalikauden puolivälissä, kun se näki, että sen ensimmäinen esivaaleissa valittu johtaja Pablo Casado ei ollut onnistunut tekemään paluuta gallupeissa.
Vuonna 2023 ilmasto on siis hengittämätön, mutta se ei juuri poikkea viime vuodesta tai kahdesta edellisestä vuodesta. Kolme oikeistopuoluetta ja niiden mediakaiuttimet ovat asettaneet puitteet Colónin valokuvan jälkeen lähes neljä vuotta sitten: Pedro Sánchez johtaa laitonta hallitusta.
Tämän diagnoosin mukaan sen kaataminen on etusijalla muihin kiireellisiin asioihin nähden. Tästä syystä pääoppositiopuolue salli itsensä äänestää Ukrainan sodan aiheuttaman inflaation torjuntatoimenpiteitä vastaan, aivan kuten se oli aiemmin vastustanut samanlaisia päätöksiä, joita kaikenväriset hallitukset Euroopassa olivat tehneet pandemian torjumiseksi.
Pari riviä muistutuksena, että PP yritti silloin kaataa hälytystilat, kannusti mielenosoituksiin keskellä eristysaikaa ja että sen entinen johtaja jopa syytti ministerineuvostoa "väestön puukottamisesta".
Se, joka luuli, että Casadon nimenomainen kaataminen oli tarkoitettu muuksi kuin PP:n uudeksi, vähemmän kärventyneeksi vaalijulisteeksi, on jo monta kuukautta saanut nähdä, miten elämä jatkuu Genova 13:ssa. PP pitää kiinni siitä, että se ei suostu kaikkeen, ja ainoan kerran, kun Feijóo uhkasi sinetöidä ensimmäisen sopimuksen Sánchezin kanssa, jotta oikeuslaitoksen neljä vuotta kestänyt tukahduttaminen saataisiin loppumaan, hän sai Madridin oikeistomedialta, joka oli linjassa Isabel Díaz Ayuson ja Voxin teesien kanssa, vakavia varoituksia, joissa muistutettiin uutta johtajaa siitä, että Sánchezin kanssa ei ole mitään neuvoteltavaa. Näiden pääkirjoitusten, etusivujen ja radiopuheiden muodossa tapahtuneen painostuksen tulos - Federico Jiménez Losantos antoi eräänä aamuna itselleen luvan varoittaa Feijóoa esRadion mikrofonien välityksellä, että häntä ei ollut "tuotu tänne tätä varten" - oli nähtävissä jo samana iltapäivänä, kun PP:n puheenjohtaja rikkoi sopimuksen äärimmilleen vietyinä, vain odottamassa julkistettavaa päivämäärää.
Kun meitä odottavan ikuisen vaalikampanjan puitteet on vahvistettu lähes neljäksi vuodeksi - tavoitteena on Sánchezin syrjäyttäminen ja kaikki muu on sivuseikka, mukaan lukien Voxin kanssa hallitseminen - oikeisto pyrkii nyt määräämään keskustelun ehdot seuraaviksi kahdelletoista kuukaudeksi turvautumalla siihen, mitä Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin analyytikot kutsuivat "vaihtoehtoisiksi faktoiksi". Tässä rinnakkaistodellisuudessa, jota oikeistolaiset, tiedottajat ja tiedotusvälineet yrittävät luoda, he kutsuvat "Frankenstein-hallitusta", joka hyväksyy lakeja 190 parlamentin jäsenen voimin ja ajaa läpi kolme talousarviota neljässä vuodessa, mikä on mahdotonta viime vuosikymmenen aikana, mutta he esittävät Ayuson ja Almeidan kabinetteja, jotka eivät kykene hyväksymään tilejä, esimerkkinä vakaudesta. Strategiassa korostetaan PSOE:n ja Unidas Podemosin välisiä keskusteluja ja jätetään huomiotta se, että Ciudadanosin ja PP:n koalitiot Madridissa, Murciassa ja Castilla y Leónissa romahtivat kesken toimikauden.
Ajatuksena on, että Vox ja Podemos ovat poliittisia ääripäitä ja että siksi kaikki sopimukset äärioikeiston kanssa olisi normalisoitava, ikään kuin sosiaalidemokraattiset toimet, joita Unidas Podemos -puolueen ministerit ovat toteuttaneet hallituksessa, olisivat samat kuin äärioikeiston levittämät muukalaisvihamieliset ja tasa-arvon vastaiset viestit.
Tämän Trumpistisen näkemyksen mukaan Katalonia on nyt huonommassa jamassa, kun procésia edistäneet poliitikot ovat vapaalla jalalla ja itsenäisyysliike on jakautunut kahtia, kuin silloin, kun kansanäänestys järjestettiin ja Rajoyn hallitus määräsi poliisin toteuttamaan äänestyspaikoilla olevia ihmisiä vastaan iskuja, jotka kansainvälinen lehdistö välitti. Mutta myös silloin, kun korkeimman oikeuden päätös julkistettiin ja Barcelonan keskustaan pystytettiin barrikadeja, joilla oli palavia kontteja.
Avoimuutta käsittelevässä luvussa Madridin oikeistomedian ja poliitikkojen Matrix anteeksipyytelee iloisesti sitä, että presidentin veli keräsi lähes 300 000 euron palkkiot Isabel Díaz Ayuson hallituksen myöntämistä kasvosuojien hankintasopimuksista pahimman pandemian aikana, mutta näkee korruptioskandaalin joka kerta, kun hallituksen puheenjohtaja käyttää Falconia virallisiin matkoihinsa (kuten kaikki hänen edeltäjänsä) tai viettää lomansa virka-asunnollaan, joka myös aiemmilla presidenteillä on ollut käytössään.
Joka aamu keskusteluohjelmissa esitettyjen vaihtoehtoisten tosiasioiden mukaan Sánchez haluaa "hyökätä oikeuslaitoksen kimppuun" eikä PP, joka on estänyt sitä ja rikkonut perustuslakia neljän pitkän vuoden ajan, eikä konservatiiviset jäsenet, jotka käyttäytyvät kuin oikeuslaitoksen kansanedustajaryhmä eivätkä edes välitä kongressin säätämistä laeista.
Sama Feijóo, joka PP:n johtoon nousustaan lähtien on ennustanut Espanjan talouden taantumaa vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä (Espanja on päättänyt vuoden yli 5 prosentin kasvulla ja ylittänyt juuri ne ennusteet, jotka hallitus laati ennen Ukrainan hyökkäystä), on kuvaillut "pufoksi" (huijaus) politiikkaa, joka saa onnitteluja Davosissa ja jota niinkin epäluuloiset tiedotusvälineet kuin Financial Times tai The Economist ylistävät. PP:n johtaja kutsui myös poikkeusta, jonka ansiosta Espanjan ja Portugalin energianhinnat ovat Euroopan alhaisimmat, "iberialaiseksi huijaukseksi".
Tällainen strategia juontaa juurensa PP:n lähihistoriaan. Vaikka tuskin kukaan enää muistaa sitä poliittisten uutisten hektisyyden vuoksi, Mariano Rajoyn hallitus esitti viime vaiheessa jopa suunnitelman valeuutisia vastaan osana kansallista turvallisuusstrategiaa. Emme puhu yläpleistoseeni kaudesta, vaan uutinen on vuodelta 2017, ja tuon PP-hallituksen ajatuksena oli esitellä mediatoimittajia edustajainkokouksen puolustusvaliokunnan edessä. María Dolores de Cospedal selitti filosofiaa puolustusministeriön korkeimpana viranomaisena sanomalehti La Razónin järjestämässä tilaisuudessa: "Informaatiosota on uudenlainen sota, nouseva uhka, jolla pyritään manipuloimaan omatuntoa".
Cospedal viittasi suoraan Venäjän väitettyyn sekaantumiseen Katalonian 1. lokakuuta järjestettyyn kansanäänestykseen ja varoitti vakavaan sävyyn: "Meidän on oltava valppaina 21. joulukuuta pidettävissä vaaleissa", jotka Ciudadanos voitti 26 paikkaa ja 25 prosenttia äänistä.
Ajan myötä tuli tunnetuksi, että Cospedal vuorotteli julkista huolestuneisuutta ministeriön valeuutisia kohtaan rennoilla keskusteluilla komissaari Villarejon kanssa, jotta hän voisi keksiä skandaaleja puolueensa kilpailijoita vastaan ja samalla pyyhkiä pois todisteet PP:n korruptiotoimista.
Cospedalilta ei ollut aikaa kysyä tästä kaikesta: sen jälkeen kun hän oli voittanut PP:n esivaalit Casadon hyväksi ja vetänyt Soraya Sáenz de Santamarían, ikuisen kilpakumppaninsa, pois politiikasta, Cospedal erosi PP:n johtokunnasta heti, kun hänen suhteensa Rajoyn hallituksen poliittiseen poliisiin tulivat ilmi.
Kukaan puolueessa ei ole vielä pyytänyt anteeksi. Ei Casado eikä nyt Alberto Núñez Feijóo, joka myös kuului puolueen johtoon noina hienoina vuosina. Kitchenin tapausta tutkitaan edelleen Audiencia Nacionalissa, ja sisäministeriön silloista johtoa syytetään erittäin vakavista rikoksista, muun muassa julkisten varojen tuhlaamisesta todisteiden hävittämiseen Gürtelin tapauksesta, jonka Rajoy esitti vuosia sitten juonena PP:tä vastaan ja jonka Cospedal itse, joka oli laatinut strategian valeuutisia vastaan, oli syyttänyt "Rubalcaban poliisia".
Nyt samat tiedotusvälineet, jotka taputtivat kaikelle tälle, samat tiedotusvälineet, jotka kannustivat 11-M-salaliittoa, yrittävät esiintyä demokratian puolustajina ja disinformaation vastustajina.
Tästä kaikesta tulee olemaan kyse vaalikampanjassa. Kyse ei ole hallituksen virheistä, joita on, ja jotkut niistä ovat hyvin vakavia (riittää, kun tarkastellaan maahanmuuttopolitiikassa tehtyjä poikkeamia tai Marokolle tehtyjä huutavia myönnytyksiä ja joitakin lainsäädännöllisiä oikoteitä, joita olisi vältettävä), eikä ajatusten ja politiikkojen loogisesta vastakkainasettelusta ilmastokriisin, asunto-ongelman, väestökadon tai Ukrainan sodan jälkeisen päivän käsittelemiseksi. Tarkoituksena on keskustella vääristyneestä todellisuudesta, jonka oikeiston tyrkyttämän mediakoneiston peilit palauttavat.
Alaviite: ainoa mielenkiintoinen uusi kehitys on sota, joka on puhjennut viime viikkoina joidenkin tiedotusvälineiden välillä. Nämä tiedotusvälineet, jotka ovat vuosia tukeneet äärioikeistoa, hyökkäävät nyt ankarasti Voxin tiedottajia ja erityisesti Rocío Monasteriota vastaan. He syyttävät häntä siitä, että hän on tehnyt tyhjäksi Ayuson vuoden 2023 talousarvion, jossa kaavailtiin 2 000 miljoonan euron lisämenoja keskellä vaalivuotta. Mitä se voisi tarkoittaa institutionaaliselle mainonnalle ja ystävällisille tiedotusvälineille myönnettäville tuille. Monasterio jopa lupasi eräänä aamuna Federico Jiménez Losantosille, että jos Ayuso haluaa, tilit voidaan hoitaa iltapäivällä (ei ole poissuljettua, että näin voisi käydä).
