Kääntäjä

6.12.2022

Ison Britannian tuomioistuin tunnustaa Juan Carlos I:n koskemattomuuden oikeudenkäynnissä Corinna Larsenia vastaan

 Ison Britannian tuomioistuin tunnustaa Juan Carlos I:n koskemattomuuden oikeudenkäynnissä Corinna Larsenia vastaan

Tuomarit muistuttavat, että emerituskuninkaan kruunusta luopumista edeltäviä tekoja ei voida tuomita Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Englannin ja Walesin vetoomustuomioistuin on myöntänyt Juan Carlos I:lle osavoiton hänen oikeudenkäynnissään Corinna Larsenia vastaan brittiläisessä tuomioistuimessa. Tuomarit ovat vastoin tuomari Matthew Nicklinin aiempaa tuomiota olleet samaa mieltä kuninkaan lakimiesten kanssa ja katsovat, että kuninkaan entiseen kumppaniin kohdistuneet teot, jotka tehtiin kuninkaan luopumista edeltävinä vuosina, nauttivat koskemattomuutta, eikä niitä näin ollen voida tuomita Britannian alueella. Erittäin tärkeä osa Larsenin häirintäilmoituksessaan mainitsemista tosiseikoista liittyy tuohon ajanjaksoon eli vuosiin 2012-2014. Esimerkkinä mainittakoon CNI:n silloisen pääjohtajan Félix Sanz Roldánin väitetty uhkaava vierailu hänen luonaan Lontoossa tai turvallisuusyhtiö EULENin turvallisuusjoukkojen tunkeutuminen Larsenin asuntoon Monacossa Sanz Roldánin käskystä.

"Valituksen tosiseikat olivat selvät ja yksiselitteiset", hovioikeus toteaa. "Kenraali Sanz Roldán toimi koko ajan CNI:n johtajana. Näin ollen sekä hän että CNI:n työntekijät, joiden kanssa hän toimi, toimivat koko ajan Espanjan valtion edustajina. Ja koska valtio on aina vastuussa teoista, jotka on tehty "viranomaisen varjolla" [oikeuskäytännössä vahvistettu oikeusperiaate, johon Juan Carlos I:n puolustus vetosi], riippumatta siitä, onko niihin annettu lupa vai ei tai ovatko ne kansallisen tai kansainvälisen oikeuden mukaan laillisia vai eivät, nämä teot ovat Espanjan valtion vastuulla", tuomarit toteavat tuomiossaan. Päätelmä on perustavanlaatuinen, koska se mahdollistaa valtion koskemattomuutta koskevan lain soveltamisen, jota Kuninkaan lakimiehet ovat aina käyttäneet puolustaakseen päämiehensä koskemattomuutta syytteiltä.

https://elpais.com/espana/2022-12-06/un-tribunal-britanico-reconoce-la-inmunidad-de-juan-carlos-i-en-el-juicio-que-le-enfrenta-a-corinna-larsen.html

Mallorcalla on satanut voimakkaasti rakeita

 Mallorcalla on satanut voimakkaasti rakeita.  https://www.diariodemallorca.es/part-forana/2025/09/29/nuevo-golpe-campo-sa-pobla-122093852.h...