Espanjan pääministeri on pyytänyt 'verovastuuta' autonomisilta alueilta jotka haluavat laskea autonomisten alueiden veroja mutta verojen laskun jälkeen kääntyvät Espanjan hallituksen puoleen pyytäen varoja autonomisen alueen hallituksen käyttöön kaikkien Espanjalaisten maksamista veroista. Kyseessä ovat erityisesti autonomiset alueet jotka ovat poistaneet veroja muun muassa varakkailta joille on tiedossa iso lovi käytettäviin varoihin, kuten esimerkiksi Andalucía, jotka odottavat että keskushallinto tulee antamaan puuttuvan rahan kaikkien Espanjalaisten maksamista veroista.
Näin ollen Baskit, Madridilaiset tai Kanarian saarilla veronsa maksavat maksavat Andalucíalaisten kuluja koska Andalucían autonomisen alueen (PP) hallitus ei halua verottaa rikkaita omaisuusverolla. Ne Espanjan eri alueiden rikkaiden erioikeudet josta kärsivät kaikki Espanjan kansalaiset.