Huelvan keskustassa sijaitsevalla tyhjällä maa alueella sijaitsi VIII ja VI vuosisadoilla ennen ajanlaskun alkua yksi maailman tärkeimmistä tartessosin kulttuurin paikoista. Paikalta on löydetty kymmeniä tartessosin aikaisia hautoja, kultaa, hopeaa ja koruja, hautakärry, keramiikkaa, sekä egyptiläinen uurna. Löydöt olivat niin arvokkaita että niitä esiteltiin New Yorkin Metropolitan museossa asti. Kukkula jolla maa alue on oli paikka josta käytiin kauppaa koko tunnetun maailman kanssa. Nyt Huelvan kaupunginhallitus haluaa rakentaa kukkulan kylkeen neljä 15 kerrosta korkeata asuintornia. Kukkula tulee jäämään torntalojen varjoon. Tornitalojen rakentaminen vaurioittaa arkeologista paikkaa josta tornitalo projekti syö osan.
Tiede, yliopisto ja kansalaisyhteisöt ovat nostaneet suuren metelin Huelvan kaupunginhallituksen suunnitelmista aloittaa rakentaminen alueelle. Neljäkymmentä tutkimuskeskusta ja kansanperintöä puolustavaa järjestöä pyytävät jo hyväksytyn rakennusprojektin pysäyttämistä.
Arqueohuelvan presidentti Jorge Cotallo sanoo vihaisena: 'Se on mahdotonta hyväksyä. Joyan nekropolis saattaa olla maailman tärkein tartessosin jäänne mutta meidän viranomaiset, jotka eivät tee elettäkään paikan suojelemiseksi ja paikasta kertomiseksi, haluavat rakentaa päälle'.
Foinikialaiset kontrolloivat tunnettua maailmaa mutta eivät enää sitä mitä Espanjalaisen pikkukaupungin päättäjät ovat sopineet heidän arkeologisen perinnön pään menoksi. Moni tärkeä kulttuuri on huomannut että tulevaisuudessa mitään sitä mitä he saivat aikaan ei ole arvostettujen asioiden listalla. Betoni, metalli, tornitalot ja poliitikkojen saamat palkkiot lupien myöntämisestä ovat kulttuurihistoriaa, arkeologiaa ja itsekunnioitusta tärkeämpiä. Tänään ansaitut pennit ovat itsekunnioituksen edellä. Kansa joka ei muista menneisyyttään ei tiedä mihin se on matkalla. Huelvassa ei tiedetä mihin he ovat matkalla.